Kun olimme lapsia, saimme sisareni kanssa eräänä päivänä pienet puiset tuolit. Niissä oli selkänojat ja ne olivat meille alle metrin mittaisille typyköille juuri hyvän kokoiset. Muistan miten hienoa oli kun oli oma pienen ihmisen tuoli.
Kaivoin nuo tuolit esiin vanhempiemme kellarista tuossa jonkin aikaa sitten. Ne olivat ajan kolhimat, ja tietysti meidän itsemme lommottamat ennen kaikkea. Kummankin tuolin pohjassa luki omistajan nimi. Myös pikkuveli oli myöhemmin hinkunut toista tuolia itselleen ja kirjoittanut sen selkänojaan suurin harakanvarpain oman nimensä. Aivan kuin tuoli olisi sillä tavoin vaihtanut omistajaa.
Päätin entisöidä tuolin omalle lapselleni. Sen äärellä hän voi piirtää ja haaveilla, aivan kuten minäkin pienenä tein.
Projekti oli pitkä ja pölyinen, mutta nyt kun katson melkein valmista tulosta olen tyytyväinen. Hioin aluksi vanhan lakan pois kellastuneen tuolin pinnalta ja luonnollisesti se oli kaikkien työläin työvaihe. Olin kuitenkin sitkeästi päättänyt että kellastunut mäntytuoli ei ole kaunis, joten hioin tuolia käsi maitohapoilla. Ja kyllähän se työ tuotti tulosta! Kun lakka oli kadonnut, oli vahauksen vuoro.
Halusin tuoliin läpikuultavan valkoisen sävyn. Rautakaupasta suositeltiin Osmo colorin läpikuultavaa puuvahaa. Ensimmäisellä vahauskerralla tuntui siltä kuin olisin yrittänyt sutia maitoa ikkunaan. Tuoli ei imenyt nestemäistä vahaa itseensä lainkaan. Ajattelin että siinä se nyt meni hukkaan koko tuskainen hionta. Sävyä ei jäänyt nimeksikään.
Kaksi päivää myöhemmin ,kun vaha oli kuivunut ja amatöörientisöijä jaksoi taas toivoa onnistuvansa, sudin tuoliin toisen kerroksen vahaa. Tällä kertaa lopputulos oli hyvä. En ole aikaisemmin entisöinyt mitään, mutta uskalsin yrittää ja onnistuin!
Toivon että lapseni löytää mielikuvituksen ihmeellisen maailman tuolla tuolilla istuessaan. Haaveilee mielenkiintoisista maailmoista, joissa kaikki on mahdollista. Toivon että tuolissa istuessaan lapseni oppii piirtämään ja kokee ahaa-elämyksiä ja "minä osaan!" -tunteita. Niitä siinä tuolissa on koettu ennenkin ja siksi kai se onkin minulle niin rakas.