Tarina alkoi helmikuussa, kun revimme yhdestä keittiön kaapista oven irti. Oveahan nyt ei tietenkään sopinut heittää hukkaan, vaan sille piti keksiä käyttöä.
Liitutaulu. Sellaisen tarvitsemme EHDOTTOMASTI. Markus kävi ostamassa liitutaulumaalia ja pistimme tuumasta toimeen. Maalasimme keskiosan liitutaulumaalilla (käyttäkää pensseliä, ei missään nimessä telaa. Kyllä, kokeilimme.) ja reunat maalasimme tällä vanhalla vaaleanlilalla/punaisella/millälie.
TA-DAH! Siinä se sitten oli paikoillaan. Enää puuttui liidut, joita ei valitettavasti lähikaupastamme löytynyt. Oulussa asuva ystävämme, kutsutaan häntä vaikka Juudakseksi, sai tietää liitutaulusta ja oli oikein innoissaan. Hän oli myös tulossa lappiin ja kysyi saisiko tulla piirtämään liitutauluumme. Sanoimme että totta kai! Meillä ei vain ole niitä liituja.. "No kuule, haluatteko valkoisia vai värillisiä liituja? Miehän poka tuon sellaia täältä Oulusta niin paljon ku haluatte!" totesi ystävämme rehvakkuutta äänessään. "No jos vaikka molempia..?" Vastasimme varovaista toivoa whatsapp-viesteissä äänessä. Juudas lupasi toiveemme toteuttaa.
Ja niin tuli päivä kun Juudas saapui luoksemme. Sen jälkeen liitutaulu näytti tältä:
Juudas ei liituja ikinä tuonut. Yritin hänen vierailunsa ajan esittää anteeksiantavaa ja urheaa, vaikka oikeasti olin täynnä katkeruutta enkä uskonut enää koskaan voivani luottaa ihmisiin.
Kunnes pari viikkoa vierailun jälkeen postilaatikkoomme saapui mysteeripaketti. Ja paketin sisältä paljastui aarre:
LIITUJA!! JA SUKLAATA!!
Paketin mukana tuli myös kirje.
Kuvasta on muokattu pois Juudaksen ja tyttöystävänsä nimet. En kuitenkaan halua että nämä rikokset vainoavat heitä tulevaisuudessa ja hankaloittavat esim. työnhakua tai asunnon vuokraamista.
Nyt liitutaulumme näyttää tältä:
Viimeksi henkisenä johtajani toimi Uppo-Nalle, nyt toinen suuri ajattelija, Matti Nykänen.
Juudas, tiedät kuka olet. Kaikki on nyt anteeksi annettu ja olet tervetullut piirtämään liitutauluumme.