Myönnän. Olen koukussa.
Ehkä viimeisin asia, johon olisin uskonut addiktoituvani. Ja totuus on nyt se, että tämä tapani vaikuttaa jo terveyteeni. Ei nimittäin tee hyvää virkata liukuhihnalla mattoja; siinä kipeytyy kädet, hartiat, niskat ja jopa selkä, kun addiktio jatkuu tarpeeksi pitkään ja ergonomia ei ehkä ihan aina ole se parhain sohvalla röhnöttäessä ja telkkua samalla katsellessa. Nyt olenkin päättänyt pitää tauon..yhden keskeneräisen maton jälkeen (=siskoni matto, jonka valmistuminen on siirtynyt aina kun joku "tärkeämpi" matto on tullut ja vienyt huomioni..seliseli). Tauko kestää melkein koko toukokuun (jopa!). ;)
Tässäpä niitä addiktion tuloksia.
Ala-asteella suoraan sanottuna vihasin käsityötunteja. En saanut koskaan neulottua lapasia ja sukkapareja loppuun saakka. Pannunalusesta virkkasin mahdollisimman pienen. Nyt minulla tuntuu olevan pystyssä kuitenkin mattotehdas!? Kaikki lähti liikkeelle viattomasta kokeilusta, pistän sen raskaushormonien piikkiin! Ensimmäistä lasta odottaessa sain jostain kummasta päähänpiston, että lastenhuoneeseen tulee saada suloinen, pinkki, virkattu matto. Ensimmäinen kokeiluni meni metsään niin, että läsähti...ja lujaa. Virkkuukoukku jäi kaappien kätköön ja trikookuteet unohtui vielä syvemmälle samaiseen kaappiin. Sitten tapahtui jotain; törmäsin miniontelokuteisiin. Päätin yrittää uudelleen ja monen yrityksen ja erehdyksen kautta sain kuin sainkin tuon kuvassa olevan valkoisen, halkaisijaltaan n.117cm kokoisen maton aikaiseksi! Siitä lähti liikkeelle mattotehdas, joka on toiminut nyt jo useita kuukausia liukuhihnaperiaatteella. :) Seuraavaksi tein Sen lastenhuoneen pinkin maton (kuvassa myöskin). Pinkin maton jälkeen tajusin, että matot syntyivät parhaiten niin, etten ohjetta sen tarkemmin enään lueskellut. Idean olin sisäistänyt ja teenkin jokaisesta matosta oman ihanan yksilönsä; samanlaista ei tule koskaan, koska silmukkamääriä en ole kirjannut koskaan mihinkään ylös. Sitten tapahtui jotain, mitä en olisi itsekkään uskonut; myös muut halusivat mattojani. Niinpä sitten aloin tehtailemaan toiveiden mukaan mattoja muillekkin.
Tähän mennessä suurin matto, jonka olen värkännyt on väriltään beige. Kokoa matolla on n.142cm. Matto matkusti postissa toiselle puolelle Suomea.
Maton teko voi olla terapeuttista, mutta on siinä tuskaisetkin hetkensä. Kudevyyhdit tulee kastella etukäteen ja niiden kuivuminen vie hurjan monta päivää. On turhauttavaa odottaa, että pääsee tositoimiin. Nykyään olen alkanut oikaisemaan ja kuivatan vyyhdit kuivausrummussa, hienovaraisella ohjelmalla. Tässä on vain se huono puoli, etten vielä tähän päivään mennessä ole keksinyt ratkaisua sille, miten vyyhdin saisi kuivattua rummussa ilman että se menisi tuhannelle solmulle. Nimittäin Se kaikista tympein homma mattojen värkkäilyssä on, että vyyhdit pitää punoa rullalle ennen kuin virkkaus voi alkaa. Ette usko kuinka tympeää vyyhtiä on selvitellä tuhannelta mutkalta ja solmulta. Ja mitä isompi matto, sitä useampi vyyhti!
Mutta, kun näistä alkuhaasteista selviää, niin seuraavaksi on luvassa se terapeuttisin vaihe; virkkaus. Näin se matto kasvaa...
Valmis matto. Tosin tämä matto vaatii vielä viimesilauksen. Matto kannattaa lopuksi kastella ja kuivata lappeellaan. Samalla voi muotoilla mattoa ja ainakin silottaa aaltoilevat rypyt pois. Maton kuivaus kestää taas sitten useita päiviä, turhauttavaa! Onneksi aurinko on alkanut jo porottamaan lämpimästi meidän lasitetulle terasille, jossa matot kuivuu huomattavasti nopeammin kuin sisällä!
Ja kas tässä, oikeasti valmis matto jonka olin jo pakannut postitusta varten, kunnes muistin etten ole ottanut viimeistellystä matosta kuvaa. Lähetyksessä matot toki aina painautuvat niin, että niitä on hyvä "talloa" lattialla...siitä ne pikkuhiljaa oikenevat. Eli käyttöön vain! Tämäkin matto ehti jo paketissa menettää täydellisen ulkomuotonsa, vaikkei siellä ehtinyt kauaa ollakkaan. Voihan mattoa toki hieman kastella ja "prässätä" sen avulla, niin kyllä viimeistään sitten alkaa toimia! Maton alle voi olla hyvä laittaa liukueste, varsinkin jos matto on sijoitettu kovinkin "vilkas liikenteiselle" paikalla tai jos perheessä on juoksentelevia lapsia...tai vaikka hepuleita saava koira, niinkuin meillä :D
Vaihtelu virkistää ja koukkukäsi onnistui tekemään myös yhden tällaisen lelukorin meidän neidille tavallisesta, paksummasta ontelokuteesta. Näitä olisikin tarkoitus tehdä enenmpikin, niin lelut saisi vähän nykyisiä systeemejä kauniimpiin säilytysjärjestelmiin. Näitä sitten tehtaillaan lisää, kunhan mattotehtaalta liikenee aikaa ;)
Nyt olen tullut siis kaapista ulos, olen virkkaava muori..ja ylpeä siitä! :D