Mun australiavuoden vaihto-oppilasperheen äiti on meillä kylässä, viidettä kertaa Suomessa ja ekaa kertaa täällä mökillä.
Tiedätte varmasti kaikki, jotka olette joskus matkustaneet lentokoneella, kuinka vaikeaa siihen matkalaukkuun on saada kaikki tarpeellinen pakatuksi, sallittujen kilomäärien puitteissa. Ja varsinkin, jos matka kestää kuusi viikkoa, kuten meidän vieraalla.
Tästä huolimatta hän kuljetti mukanaan Eurooppaan yksitoista - siis yksitoista - itsetehtyä, painavaa tilkkutäkkiä! Meille niistä päätyi kolme.
Liina sai tällaisen pikkutyttöpeiton:
Liina ymmärsi monimutkaisia perhesuhteitamme ja alkoi omatoimisesti tituleerata vierastamme mummoksi. Saatuaan lahjapeittonsa sängyssä, Liina kävi oitis pitkälleen, pyysi peiton päälle ja äidin toiselle puolelleen ja mummon toiselle puolelleen peiton alle. Ei ole paljoa haitannut, ettei varamummon kanssa ole yhteistä kieltä, hauskaa on! Liina muistaa usein mainita, että mummo toi Liinalle peiton.
Tässä peitossa minusta hienoa on, kuinka monenlaisia tasoja siitä voi löytää. Ylemmän kuvan aurinkokuvionkin havaitsin vasta valokuvasta! Pinnassa nimittäin on niin monenlaisia yksityiskohtia, että vaikka peitto ensisilmäyksellä saattaa vaikuttaa peruspastelliselta, se onkin tosi moniulotteinen.
Tämä nurjan puolen perhos- ja kukkakuviointi on mun mielestä aivan ihastuttava!
Poju sai itselleen eläinaiheisen peiton:
Tässä peitossa taas ihastuttaa raikkaat värit ja hauskat eläinkuviot. Jonkin ajan kuluttua pieni poika pääsee kunnolla peitolle ihastelemaan elukoita ja värejä, kunhan taas palataan tilavampiin neliöihin!
Ja sitten se suurin ja ennen kaikkea painavin - minulle ja Miehelle tuotu, parisängynpäälliseksi riittävä luomus:
Tässäkin peitossa tuo ympyräinen ommelkuvio saa minut pauloihinsa, voisin tuijotella sitä vaikka kuinka kauan! Geometrinen marimekkokankainen kuvio saa ympyröistä mahtavan kontrastin eikä selkeä kuvio olekaan enää vain tuo selkeä kuvio.
Peittojen täytteenä on villa-polyesterseosta, joka tekee niistä lämpimät, ilmavat ja konepestävät.
Australianäiti on siis todellakin ommellut nämä peitot itse. Olen vakaasti sitä mieltä, että hänen pitäisi alkaa myymään peittoja, niin upeita luomuksia hän on saanut aikaan ja vaikka millä mitalla! Harmi vain, että kuulemma ihmiset eivät ole valmiita maksamaan peitoista edes sitä hintaa, mitä materiaalit ja laitteet kustantavat, saati sitten tehdyn työn hintaa siihen päälle. Niinpä me ystävät ja perheenjäsenet saamme nauttia työn hedelmistä. Hän antaa peittoja myös hyväntekeväisyyteen.
Onni on löytää itselleen hieno harrastus. Onni on osata ja olla lahjakas. Onni on päästä nauttimaan toisten lahjakkuudesta ja työn tuloksista!