Tänään kiertelimme Käpylän elojuhlilla ja teimme yllätys, yllätys kirppislöytöjä. Yhden kauniin puutalon pihasta löysin lelulaatikosta pupun. Pupu oli selvästi itse tehty ja sillä oli ihan ylisuuret korvat. Jotenkin jäin siihen pihaan tuijottamaan pupua kädessäni ja ihmeellinen tunnekuohu pyyhkäisi ylitseni.
Viereeni tullut rouva rupesi juttelemaan minulle: -Voi minulla oli paljon noita itse ompelemiani pupuja, mutta ne on kaikki jo myyty. Ne kauniit puput on kaikki menneet, ei taida olla kuin tuo yksi reppana jäljellä. Se vähän epäonnistui, mutta sen sais nyt kyllä todella halvalla, kun on tuollainen raasu.
En liikutukseltani saanut heti sanaa suustani, jonka myyjä tulkitsi ilmeisesti tyytymättömyydeksi, koska ryhtyi tonkimaan lelulaatikkoa. Löysikin sieltä vielä toisen pupun, jonka nosti näytille. -Hei, löytyihän täältä vielä tällainen onnistunutkin yksilö, tämä on kyllä paljon kauniimpi kuin tuo mikä sulla nyt on.
Minä vain rutistin reppana pupua tiukemmin kädessäni ja räpyttelin silmiäni.
Onneksi Jykä saapui pihaan vaunuja työntäen ja herätti minut liikutuksen aallokosta tähän päivään. Kävelin vaunujen luokse pupu kädessäni ja näytin sitä vaunuissa jokeltelevalle tyttöselle. Saana hihkaisi ääneen ja ojensi kätensä pupua kohti, nappasi sitä kaulasta siinni ja rutisti kasvojansa vasten. Ihan selvästi tämä pupu oli tehty juuri meitä varten.
Hei sinä epätäydellisen täydellinen pupu, tervetuloa perheeseemme juuri sellaisena kuin olet <3
