Vuosi sitten päätin lopettaa facebookin tukkimisen tyttäremme kuvilla ja alkaa kirjoittaa tätä blogia. En ollut koskaan lukenut tai seurannut yhtään blogia, joten minulla ei ollut oikein kunnolla edes käsitystä siitä mitä sen kirjoittaminen tarkoittaa. Lilyyn eksyin, kun ryhdyin googlelta kyselemään "Miten kirjoitan blogia", "Blogin kirjoittaminen" jne. Koska Lilyn ohjeet blogin perustamiselle olivat mallia palikkakin tajuaa, päätin perustaa omani tänne. Innoissani soitin äidilleni:
"Heippa, mie oon aatellu alkaa kirjoittamaan semmosta blogia."
"Ai miks?" kysyi äitini.
"No siks, ettei kaverit facessa kyllästy minuun, ku tukin koko facen Saanan kuvilla. Voivat sitte joko lukea blogia tai ohittaa linkit olankohautuksella. Mutta aattelin myös, että sinä ja isäki voisitte lueskella sieltä meijän kuulumisia," selitin innoissani äidilleni.
"Miks ihmeessä mie sitä lukisin, ko miehän tunnen sinut?"ätini ihmetteli.
Hohhoijjaa, no antaapa olla sitten- ajattelin. Ei se taida edes tajuta mistä minä puhun. Katsotaan sitten kun saan jotakin sille luettavaksi, jos se vaikka innostuis.
En antanut innostukseni laantua, vaan kirjoitin ensimmäisen tekstini, sitten toisen ja toisen... Eräänä päivänä äitini soitti:
"Me täällä isäs kanssa luetaan näitä sinun juttuja ja nämähän on ihan hauskoja!"
Jes, ehkä suurin kriitikkoni olikin siis hyväksynyt uuden harrastukseni. Meni jokunen hetki, kun blogiini tuli ensimmäinen kommentti, jossa kirjoittaja mm. mainitsi jäävänsä seuraamaan blogiani. Olin aivan ällikällä lyöty, tätä lukee siis joku muukin kuin äitini. Kommentti oli muuten Emmiltä, Mun elämä, milloin siitä tuli näin (ihana)-blogista. Kun pääsin vähän kärryille bloggaamisesta, huomasin että blogiani lukee koko ajan enemmän ja enemmän ihmisiä. Kaikki lukijat eivät mitenkään voineet olla sukulaisiani, koska ei meitä ole niin paljon. Jiihaa!! Minun juttujani luetaan.
Samalla kun kirjoittelin omia juttujani, ryhdyin lueskelemaan myös muiden blogeja. Minulle avautui pikkuhiljaa aivan uusi maailma, vau! Juttelin ihmisten kanssa joko omassa blogissani tai sitten heidän blogeissaan. Vähitellen ryhdyin myös jotenkin "tuntemaan" oman blogini innokkaimpia kommentoijia ja se tuntui todella hienolta.
Tämän mullistavan ensimmäisen blogivuoteni huipentuma oli tänä viikonloppuna, kun suuntasin vetolaukkuineni yöreissulle Tallinnaan 7 muun bloggaajan kanssa. Jännitti ja olin aivan tohkeissani. Vuosi sitten en tuntenut yhtäkään näistä naisista, enkä ollut ennen matkaame tavannutkaan heistä kuin kaksi. Kuitenkin tiesin, että reissusta tulee upea. Niinhän siitä tulikin, söimme hyvää ruokaa, juttelimme, shoppailimme, kaunistauduimme spa:ssa, nauroimme, nauroimme ja vielä kerran nauroimme. Tuntui ihan utopistiselta olla reissussa 7 lähes tuntemattoman ihmisen kanssa, kun koko ajan oli sellainen olo, että vanhojen kavereiden kanssa tässä matkaan. Arvatkaa muuten kenen kainaloon käperryin tuona yönä? Kyllä vain, sen Emmin joka blogiini kirjoitti ensimmäisen kommentin. (No ei me ihan lusikassa nukuttu, vaan jaoimme yhden kingsize vuoteen.)
Kuva: Siperian Ella
Tässä ryhmä räpättäjät kotimatkalla. Kuvasta uupuu Siperian Ella, joka toimii kuvaajana sekä Emmi, joka jäi fiilistelemään Tallinnaan vielä toiseksikin yöksi.
Ja ei, emme ole alkoholisoituneita äitejä, vaikka alkoholin määrästä voisi niinkin päätellä, vaan yhdellä porukasta on tulossa isot juhlat, joten raahasimme porukalla hänen juhlajuomansa Suomeen.
Tallinnasta hankin Siperian Ellan avustuksella itselleni blogilahjaksi nämä...
Tuosta alla olevasta kankaasta ompelemme minulle pitkän hameen joku kaunis päivä.
Tästä taitaa tulla vuoden pisin postaus, mutta jaksakaa vielä hetki, nimittäin nyt on aika siirtyä tärkeinpään aiheeseen, eli teihin.
Ilman teitä kaikkia ihmisiä siellä näyttöjen edessä, tätä blogia tuskin enään olisi. En todellakaan usko, että olisin jaksanut täällä yksikseni kokonaista vuotta jaaritella. Nöyrin kiitos ja iso rutistus jokaiselle, joka juttujani on lukenut.
Halusin ehdottomasti muistaa juhlapäivänä myös teitä, blogini lukijoita. Mietin pitkään mitä kivaa voisin keksiä/hankkia. Kunnes Ivalossa ollessani tajusin, että eihän se ole ollenkaan vaikeaa, haluan arpoa jotakin sellaista mikä on pohjoisesta ja mikä kuvastaa jollakin tavalla myös minua ja blogiani. Vierailen aina Ivalossa ollessani paikallisten kädentaitajien putiikissa, sieltä löytyy joka kerta jotakin kivaa.
Eikä Taitajien putiikki pettäyt tälläkään kertaa:
Syksyä silmällä pitäen valitsin ensimmäiseksi arvottavaksi jutuksi tämän hatun.
Toinen arvottava on pieni, mutta sitäkin tärkeämpi juttu pimenevinä iltoina, nimittäin heijastin. Olen hankkinut näitä heijastimia jo vaikka kuinka monta ja jakanut niitä ympäri Helsinkiä, mutta yksi vielä postitetaan jollekin.
Kolmanneksi arvon Inarin Sajos-reissultamme hankkimat korvakorut. Yhdet ostin itselleni ja yhdet teille. Nämäkin ovat paikallisten taitajien tekemät.
Nyt vain tuonne kommenttikentään heittämään terveiset, toiveet, risut ja ruusut, niin olet mukana arvonnassa. Arvontalaulu raikaa viikon päästä, joten siihen saakka on aikaa osallistua mukaan.
Meidän RetroPrinsessamme haluaa myös kiittää teitä ihania ihmisiä ja toivottaa kaikille onnea arvontaan. (Saanalla Tiina-serkun ompelema mekko päällä ekaa kertaa juhlapäivän kunniaksi)
Saanan sanoin "HEPPA!"
*heppa=heippa