Lapsuusajan metsä. Kotipihan rajaa nojaava vihreä seinä. Kuljen kohti. Maisema on muuttunut. Kartalle painetut käyrät kaartuvat loivemmin kuin muistin. Askeleet ovat pidentyneet. Huolettomuuden sijaan päämääränä on tarkoituksenmukaisuus. Jalkapohjan kovettumat ovat syntyneet epämukavista jalkineista, painosta asvalttia vasten. Sääriä koristaa nylonsukkien puremajäljet.
Vielä eilen intiaanit juoksivat paljain jaloin pajusta tehty keihäs kädessään. Otsia koristivat saniaisista kootut päähineet. Pohkeissa paukamia, risujen repimiä haavoja.
Nyt metsää asuttaa rikkonainen tyhjyys. Raskaan kuorman mukana vietiin myös pala satua. Kulissit purettiin käyttämättöminä.
Ehkä vuoden, ehkä kahden päästä maa hengittää jo vapaammin. Kantojen juureen lahonneiden käpyjen voimasta nousee korvasieniä. Horsmat nostavat päätään risukekojen lomasta. Puoliksi lahonneiden pöllien alta paljastuu muurahaiskommuunien käytäväverkostoja. Lämpö houkuttelee hännättömät liskot nauttimaan kivenlohkareelle sadettomasta päivästä.
Jo muutaman vuoden kuluttua metsänlaidalla rohkeutta keränneet vadelmien taimet villiintyvät. Ne juoksevat kohti aukean keskustaa kunnes syyssateet pakottavat lapsistaan luopuneet varret polvilleen. Talvella alaa peittää kumpuileva tanner. Kivet ja kannot puskevat pintaan kuin hautakivet. Täydenkuun valon rikkoo ketun luotisuora polku. Huominen kerää kaikessa hiljaisuudessa voimiaan.
Maisema on muuttunut. Se muuttuu yhä. Kartalle painetut käyrät kaartuvat kauniina viivoina sisälläni.