Olen ollut reilu viikon ilkeässä pöpössä, mutta silti tai ehkä juuri sen ansiosta olen pikkuhiljaa saanut aikaiseksi laittaa keittiön ruokapöydän uutteen uskoon.
Haluan keittiöön ehdottomasti jonkun vanhaa henkivän pöydän ylimodernien tuolien vastapariksi ja kurinpitäjäksi. Se löytämiseen tosin olen realistisesti varannut aikaa parista kuukaudesta ylöspäin, sillä juuri sen kokoista pöytää jota haen ei tunnu ihan joka markkinoilta löytyvän.
Joko liian pieniä tai isoja. Ruokailutilan leveys tuo omat vaatimuksensa sekä se, että haluan istua pöydässä kasvot vastakkain, joten pöytää ei voi asettaa miten päin tahansa. Sisäinen realistini sanoo, että etsinnässä voi mennä hetki. Päätinkin sunnuntaina poiketa paikalliseen Bauhaussin Hollantilaiseen serkkuun Gammaan hakemaan DC-fixiä, arkisemmin kontaktimuovia ja antaa nykyiselle pöydälle vielä yhden elämän. Olen sillä fiksannut jo Helsingin asunnon keittiön. On muuten kätevää tavaraa!
Alkuperäinen pöytälevy oli vaalea, naarmuilla ja klommoilla oleva hirvitys, jolle räväkät tuolitkin olisivat nauraneet jos pystyisivät. Heitin pintaan rullan DC-fixiä ja pöytä muutti muotoaan. Jotenkin oudolla tavalla pöytä sopii nyt tuolien kanssa "omituisten otusten" tai tässä tapauksessa huonekalujen kerhoon.
Vaikka kaikki tässä ruokailukulmauksessa riiteleekin toisiaan vastaan, silti jokin tässä porukassa vaan toimii. Pöytä hassuineen jalkoineen, alkuun vierastamani ylimodernit muovituolit, valkoinen tiiliseinä sekä paljaat kattopalkit muodostavat mielenkiintoisen kuppikunnan joka omalla tavallaan haistattelee huoneen toisessa päässä vallitsevalle värien ja materiaalien jatkumolle.
Kapinakulmaus. Musta tuntuu, että tämä nurkkaus tulee elämään ihan omaa elämäänsä, siinä missä olohuoneen puolella vallitsee tasainen rauhallisuuden jatkumo.
