Kun menin ekaluokalle, rehtori kysyi mikä minusta on tuleva isona. Vastasin ykskantaan ''kivenkerääjä''. Enkä ollut väärässä. Olen keräillyt kiviä koko elämäni. Olen kaivanut niitä tomusta, noukkinut eri merien rannoilta ja pohjemittaisesta järvivedestä. Kulmikkaita ja kerrostuneita, merisuolan tai kengänpohjien hiomia maanpalasia. Muistan koululaisena seisoneeni pitkiä aikoja jalokivigallerian hyllyköiden edessä, vain todetakseni että uudestaan on tultava; viikkorahat kun eivät millään riittäneet sekä ametistiin että tiikerinsilmään.
Tähän ikään mennessä kiviä on kertynyt melkoinen määrä. Osan olen vapauttanut matkan varrella takaisin luontoon, jotkut ovat kadonneet muuttojen mukana teille tietämättömille. Matkalaukun pohja on täyttynyt ympäri maailmaa löytyneistä liuskekivistä, erisävyisistä kvartseista ja kultaa heijastavista malmikkaista. Minulla on kiviä suurkaupunkien kaduilta, Kuolleenmeren rantamilta, lähipuiston suurimman puun juurakkomullasta. Kiviä Kainuun hiekkateiltä, lähiön rakennustyömaalta ja keskitysleireiltä.
Instagramin puolella seuraa tekevät saivatkin jo todistaa uusinta kivisiirtoani. Tuijotin eräänä päivänä ikkunalaudalla makaavaa aarrearsenaaliani, ja sen jälkeen tauluista riisuttua olohuoneen seinää. Etsin kaiken saatavilla olevan sinitarran ja länttäsin muutaman kiven testiksi seinälle. Sitten liimasin lisää. Ja lisää. Seuraavana päivänä marssin kauppaan ostamaan toisen paketin sinitarraa ja pykäsin kokonaisen taideteoksen olohuoneen seinään. Siinä on ja pysyy- yksikään kivi ei ole ainakaan toistaiseksi kopsahtanut lattialle.
Jokaisella kivistä on olemassa tarinansa jota minä en tiedä. En enää erota mikä kivi on miltäkin mantereelta kotoisin, minkä meren muokkaama. Ja juuri se teoksessa onkin hienointa: loppupeleissä kaikki olemme samasta maasta. Kun katson kiviseinää, en näe maantieteellisiä rajoja. Näen rikkauden joka kuuluu kaikille ja ei kenellekään.
Odotan sitä päivää, kun joku kertoo minulle että kivien ottaminen luonnosta on rikos. Saisin varmaan elinkautisen. Näen jo sieluni silmin lööpit, joiden kuvissa poliisit kantavat mustia jätesäkkejä maijan perään ja otsikko toteaa syyttävään sävyyn:''Tamperelaisesta yksityisasunnosta löytyi viisi tonnia anastettua maa-ainesta.''
Siihen asti kerään ja liimaan.
Laura