Ja taas olisin täällä hyvä äiti-pisteitä kärkkymässä!
Mitäs sitä lapsensa kanssa tekisi, ellei painaisi kangasta! Sotkua, väriä siellä sun täällä, lattiassa, omilla vaatteilla, kaatuneita purnukoita ja kaaosta.
Ei sentään. Vaikka kangasväreillä touhuaminen on melko sotkuista meininkiä, lähtee väri iholta aika vähin keinoin ja kankaan kunnollinen pingoittaminen auttaa siihen, ettei leimaulujälki ole aivan mahdottoman tuhruista.
Kuviot on siis painettu hätäpäissäni softiksesta leikkaamallani leimasilla, mallina käytettiin piparkakkumuottia. Huolellinen ja hyvin varautunut äitihän on jo edellisenä yönä leikellyt askarteluveitsellä valmiiksi liudan tarkkareunaisia kuvioita ja liimaillut niihin tarttumakahvat, mutta käänteistään nopea äiti muotoili tämän leimasimen alta kymmenessä minuutissa softiksesta ja vanhasta kaapin vetimestä.
Musta väri oli tasapohjaisessa pakasterasiassa, josta pienten sormien oli sitä melko kätevä levitellä leimasimeen. Silmän ja käden koordinaation lisäksi tämä homma kysyi tylleröiseltä hirveästi hermoja ja rohkeutta. Ei ole nimittäin tylleröiselle pahempaa ajatusta kuin, ettei jokin menisi niin kuin hän oli ajatellut. Mutta valmista saatiin!
Painopohjana meillä oli Marimekon vaaleanpunainen puuvillatrikoo, ajatukseni oli, että valmiista painokankaasta voisi ommella jonkun vaatteen tai asusteen, vaikka joululahjoja mummoille.
Mutta tylleröinen ei halunnutkaan luopua hienosta työstään ja niin ompelin tylleröiselle tuubihuivin.
Oma pieni kuosisuunnittelijani ♥
