Menimme viimekesänä naimisiin. Vai onko se vielä tätä kesää? Joka tapauksessa siitä tuntuu olevan iäisyys. Olemme nyt vasta saaneet selattua ja muokattua kuvia tilattavaksi. Kiitoskortinkin kuva on päätetty ja muokattu. Miten se kuvien tilaaminen voikin olla mukamas niin vaivalloista. Ukonkin kuvia on tilattu viimeksi vuosi sitten, nekin tarvitsis hoitaa albumeihin asti. Ehkä sitten "syssymmällä"?
No niistä häistä. Meillä oli tilana vanha navettarakennus ja sen pihamaa. Vihkiminen tapahtui tilan puutarhassa omenapuiden alla. Ympäristö ja tilat olivat juuri sellaiset kuin toivottiinkin ja visioitiin. Hommaahan siinä oli, kun kaikki järjestettiin oikeastaan itse. Pitopalvelu hoiti tarjoilut keittiövaunusta ja tilan emäntä, Heidi, hoiti klapipubia. Apuina meillä oli tietenkin myös bestman ja kaaso, sekä meidän molempien vanhemmat.
Olen opiskellut pukuompelijan tutkinnon ja oman hääpuvun tekeminen oli suuri haaveeni ja toisaalta osa itseni haastamista. Olisiko minusta siihen? Painin asian kanssa pitkään; kaupungin hääpukulikkeet kun ovat täynnä ihania pukuja! Pelkäsin kuitenkin, että asia jäisi kaivertlemaan mieltäni liiaksi ja päätin ottaa riskin ja ommella puvun itse. Harmaita hiuksia ja stressiä se varmasti tuplasi ja itsekriittisenä ihmisenä lopputuloksesta pomppaavat virheet silmille. Opettajani aikoinaan kuitenkin neuvoi olla paljastamatta niitä muille, koska niitä harvoin muut huomaavat. Siksipä en niitä lähde täässä erittelemään.
Meidät vihki käräjäoikeudentuomari. Itse vihkiminen oli todella lyhyt, mutta olimme pyytäneet vihkijää pitämään myös pienen puheen. Tapasimme ennen häitä, jolloin sovimme yksityiskohdista ja vihkijä kyseli hieman pohjia puheelleen. Epäilin hieman mitä sieltä mahtaa tulla, koska osasin keskustelumme perusteella jo ennustaa mitä hän tulisi sanomaan. Aika paljon sieltä tuli niitä kliseitä ja ennalta-arvattavia lausahduksia, mutta jotenkin puhuja osasi asetella sanansa niin, ettei se haitannut. Hän sai sen tuntumaan kuitenkin henkilökohtaiselta, juuri meille tarkoitetulta. Tilaisuuteen kuului myös pieni ja herkkä lauluesitys. Laulaja oli isimiehen entinen opettaja, joka selvästi herkistyi laulun aikana, mutta se toi mielestäni vain lisää ihanaa tunnelmaa. Musiikista vastasi myös serkkuni, joka soitti alku- ja loppumarssina Myrskyluodon Maijan. Vieraat ihmettelivät alkumarssin aikana helteeseen virinnyttä tuulenvirettä. Itse taisin olla niin jännittynyt, että moiset vireet jäi huomaamatta. Vihkipaikalle minut toi isäni vanhalla mopollaan ja luovutti sulhaselle. Lopuksi myös hursitelimme pois vihkipaikalta tuoreena avioparina appiukkojen avustuksella.
Ihaninta päivässä oli se, että mun ei tarvinnut stressata oikeastaan mistää. Luotin, että mun tyypit hoitaa hommat kyllä kotiin. Olimme kaason kanssa käyneet aikataulua melko tarkastikkin läpi, mutta jätimme sinne reilusti aikaa yllätyksille ja rentoutumiselle. Ohjelmassa meillä oli puheita, sulhasenryöstö, sukkanauhan- ja morsiuskimpun heitto, tanssikilpailu, kutomiskilpailu, raumalainen juomalaulu ja hääbingo.
Koristeluja teimme yhteistyössä kaason kanssa. Kaaso taiteili vähän erilaisen vieraskirjan koristelluista kartonginpalasista, joihin sai kirjottaa viestejä ja ne tiputettiin lintuhäkkiin talteen. Tarkoituksena on säilöä nämä ohjeet ja onnentoivotukset hääalbumiin kuvien ja muistojen sekaan. Kakkukoriste oli myös kaason askarruspaskarrus. Mä halusin esille molempien sukujen vanhoja valikuvia. Tilasin Ebaysta kartonkisia valokuvankehyksiä ja ripustin ne puiden katveeseen pyykkinarulle. Opaskyltit teimme kaason kanssa yhteistyönä heinäseipäistä ja lankunpalasista, joihin kirjoitimme erilaisia tekstejä kuten "vielä vähän matkaa" tai "vieraat tätä tietä". Liitutauluja käytimme plaseeraukseen ja "Love Story" -kylttiin, johon kirjasin suhteemme tärkeimmät päivämäärät.
Illan tullen bändi aloitti Maijan ja Jannen häävalssilla, joka valikoitui aivan loppumetreillä. Tarkoituksena ei ollut valita kaikkia musiikkeja Myrskyluodon Maija -teemalla, mutta selattuamme bändin valssivaihtoehtoja muotouti siitä meidän molempien suosikki. Sanat on ihanat ja tahti oli hyvä. Harjoittelimme useaakin kappaletta, mutta tämän kuullessamme askeleet tulivat kuin itsestään! Iltapalalla tarjoilimme salatteja ja juustoja. Tarjolla oli tietenkin myös alkoholillista ja alkoholitonta juomaa. Klapipubia sai myös väkevämpiä juomia.
Olimme sopineet mummun ja muorin kanssa, että he hoitaisivat Ukkoa vuorotellen. Mummu on kuitenkin tutumpi Ukolle, niin hän hoiti poikaa lähes koko päivän ja jo aikaisemminkin meidän järjestellessä paikkoja. Hääpäivänä jalkojen väsyttyä ja porukan hälvettyä minä ja sulhanen huristelimme paikalliseen hotelliin ja Ukko nukkui ensimmäistä kertaa ilman jompaa kumpaa vanhempaansa. Varasimme huoneen kahdeksi yöksi, vaikkakaan se ei kummoinen ollutkaan. Kaksi hyvin nukuttua yötä kaiken järjestelyn jälkeen teki kuitenkin ihmeitä. Ihan ilman Pikku-Ukkoa emme kuitenkaan koko aikaa pystyneet olemaan, vaan kävimme halimassa ja pusimassa häntä välillä (Ja mä taisin käydä tyhjentämässä myös tissejäni).
Toivoimme häidemme olevan perinteiset, mutta kuitenkin kunnioittavan meidän periaatteitamme. Saimme mielestämme hyvin sulautettua nykyaikaisen siviilivihkimisen ja vanhat perinteet yhteen. Tunnelma oli myös rento ja railakas. Varmasti tekisin nyt jotain toisin, mutta kaikenkaikkiaan päivä tuo vain hyviä muistoja mieleeni; lämpö, rakkaus ja läheiset.
