Hei vaan! Täällä ollaan taas, parin viikon tauon jälkeen. Kun kotimme viimein oli sillä mallilla, että muutto oli edessä, minuun iski aivan tajuton väsymys. Olin odottanut muuttoa kuin kuuta nousevaa, niin innolla, niin täpinöissäni. Roudannut parin viikon ajan tavaraa talolle kaikki illat, siivoillut kaappeja, lattioita ja ikkunoita. Yrittänyt tehdä itse muuton mahdollisimman helpoksi. Mutta itseasiassa taisin tehdä koko muuttoprojektista kaksin verroin raskaamman. Itse muuttoiltana melkein itkusilmässä kannoin laatikoita ja tavaroita. Mies teki vielä viimeiseen asti pakollisia hommia, asensi mm. liesituuletinta! Kun viimein pääsimme tänne, uuteen kotiin, tuntui etten jaksa tehdä yhtään mitään. Mutta jostain oli aloitettava ja nyt ollaan jo voiton puolella. Alkuun meillä ei ollut vaatekaappeja, joten kaikki vaatteemme lojuivat kodinhoitohuoneen pöydillä ja lattioilla Ikean kasseissa. Listoja ja väliovia puuttui, työkaluja, pahvilaatikoita ja kaikenmaailman osia lojui siellä täällä. Tuntui, ettei järjestäminen etene mihinkään. Verhot puuttuivat ikkunoista ja sohvat olivat paketissa ensimmäiset päivät. Pahvia, pölyä ja keskeneräisyyttä. Sen sietäminen puolen vuoden odotuksen jälkeen tuntui niin hermoja raastavalta. Nyt oli koti, mutta se ei tuntunut siltä vielä lainkaan.
Pari viikkoa on pian mennyt muutosta ja tänään vasta saimme kaikki loput laatikot tyhjennettyä ja tavarat siivoiltua kaappeihin. Arjen tohinan keskellä mies on yrittänyt iltaisin tehdä kesken olevia pikku hommia ja niitä riittää vielä muutamia. Pöly alkaa olla laskeutunut ja tavarat kutakuinkin löytäneet paikkansa. Verhot saimme ikkunoihin eilen ja nyt tuntuu jo hieman kodikkaammalta. Poika oli alkuun hieman ihmeissään uudesta kodista, oli raukka lähdössä mummilaan ja puhui tästä uudesta kodista vielä "tonttina" :D Nyt on kuitenkin jo nurkat tulleet tutuiksi ja oma uusi huone on mieluinen. Tekemistä on siis riittänyt ja väsymystä on nukuttu pois. Parina iltana on jopa ehditty tehdä puolen vuoden tauon jälkeen "normaaleja arkipäivän asioita". Syöty yhdessä pöydän ääressä iltapalaa ja luettu iltasatua sohvalla koko perhe.
Tämä projekti vei minulta kyllä mehut aivan viime metreillä. Sen lisäksi, että olen aika paljon yksin huolehtinut arjen sujumisesta meidän perheessä rakennusurkan ajan, olen tainnut myös vähän laiminlyödä omaa hyvinvointiani. Olen jättänyt liikkumatta, syönyt miten sattuu ja muutenkin asettanut ehkä liikaa tavoitteita elämälle nyt. Ilman vanhempieni apua ja mieheni vanhempia, olisin varmaan aivan loppu. Sen vuoksi tämä blogikin jäi nyt väistämättä pienelle tauolle, koska en yksinkertaisesti jaksanut revetä enää tähän. Mutta nyt siis ollaan voiton puolella. Toivon, että taas on aikaa ja voimia muuhunkin. Nyt ollaan kotona.
Kuullaan pian <3