Tirppa sai joululahjaksi TiTi-nalleukkelipaketin - oh! Lelut olivat jopa sen verran hitti, että muiden pakettien avaaminen tyssäsikin sitten siihen:
"En minä halua enää avata paketteja, minä haluan leikkiä näillä!"
Muutaman päivän (viikon) kuluttua puutalossa ajauduttiin kuitenkin nallekriisiin: missä ne muut nallet ovat? Paketissa oli vain Titi, Tau, vauvanalle ja Riitta-täti. Missä isi? Äiti? Isoisä? Isoäiti? Trioli?
"Mutta kun mulla on ikävä isoisänallea", Silva voihki useampana päivänä.
Tadaa, apuun säntää tietysti näppärä (ei) äiti-ihminen!
Muistin, että meillähän on ollut (kröhöm jo 2,5 vuotta) jossain vaatehuoneen uumenissa paketillinen das-massaa. Siitä piti tehdä (kröhöm 2,5 vuotta sitten) sellaiset vauvan jalanjälkitaulut Silvan varpaista.
Ei tehty.
Mutta hei nyt askartelemaan! Titi-nalleja! Joo!
Toi Das-massa olikin mulle ihan uutta (heh tai noo siis 2,5 vuotta vanhaa, jos ei tullut jo aiemmin selväksi, heko heko), mutta Darwi-massalla joskus lapsena kyllä askarreltiin. Jotenkin näppituntumalla oli aika samaa kamaa?
Mutta joo paketti auki ja hommiin, hei tän mäkin osaan!
Ensimmäisenä valmistui isoisä:
Nallet päätettiin tehdä istumaan, jotta ne pysyisivät vähän paremmin pystyssä. Pähkäilin jonkin aikaa, olisiko ne ollut järkevä muovailla jotenkin yhdestä palasta... Se tuntui kuitenkin mun taidoille ylivoimaiselta. Niinpä tein useammasta palasta ja tökkäilin tulitikkuja ja liimaa raajojen pidikkeiksi.
Silva teki isoisälle hienon navan:
Titi-nalle oli iloinen, kun kaiken ikävöinnin jälkeen vih-doin-kin pääsi pitämään isoisää kädestä:
Imetystauolla isikin pääsi hommiin, vaikka "en mä osaa" -protestoi kovasti. Ja teki sitten kaikkein hienoimman nallepään - tietysti. Sen mielestä se ei ollut hyvä pää.
Oli se.
Mä itse oon enemmän sellainen "hei kuule kato mä vaan tost noin laitan niinku, ei se oo niin justiinsa" -tyyppi. Mihin taidot ei riitä, niin sen epärealistinen käsitys omista kyvyistä paikkaa.
Äiti-nalle in the making:
Mutta sitten - oi ei - Trioli!
Jos et tiedä, kuka se on, niin check that kortin röyhelövaate/käkkäräpää:
"Ei me varmaan sit Triolia enää tarvita, meillä on jo niin monta nallea...", minä yritin.
"Mutta kun mulla on ikävä Rrrrrrriolia", Silva vastasi.
Huokaus. Mitäpä sitä ei lapsensa edestä...
Ihan hyvä. Ihan hyvä.
lue: oikeesti mä oon kyllä ihan sairaan ylpeä tosta Triolista :D
Sitten nalleperhe polttouun... hyllylle kuivumaan muutamaksi päiväksi.
...ja sit vaan parin päivän (vuoden) päästä pistokeikka johonkin askartelutarvikeliikkeeseen värejä ostamaan.
Tadaa! Joo. Kyllä-kyllä. Ite tein. Oon ylpeä. :D