Minä en ole hyvä käsitöissä. Ollenkaan. Ensimmäinen muistoni päiväkodista on, että lastenhoitaja sanoi minulle, kuinka ruma minun piirustus on. Sama juttu tapahtui koulussa: eri opettajat kertoivat minulle, että kaikki mitä minä tein, näytti kauhealta.
Minä hyväksyin tämän. Olin lahjakas monessa asiassa - kielen oppimisessa, kielioppissa, kirjallisuudessa, kirjoittamisessa, miekkailussa, käsipallossa, musiikissa - sanoin itselleni, että en voi saada kaikkea. Se on ok, jos olen huono jossakin. Mutta muutin Suomeen ja tämä maa on alkanut muuttua minua... Olen aina halunnut asua jossain välimeren maassa ja nyt olen iloinen Suomessa. Minä rakastan talvea, terveellistä suomalaista ruokaa, pyöräilyä ja saunaa. Olen aina halunnut asua isossa kaupungissa ja nyt olen iloinen pienessä kaupungissa ja minä en halua asua pääkaupungissa enää. Kun minun unkarilaiset ystävät näkevät facebookissa mitä minä teen Suomessa, he eivät halua uskoa, että se tapahtuu minulle. Aivan kuin minä olisin erilainen ihminen kuin ennen.
Minä pidän villasukista. Minulla on jo kolme tai neljä paria villasukkia. Minä pidän eri värisistä sukkalangoista. Minulla on ollut tämä tunne jo jonkin aikaa, että haluaisin tietää, miten tehdä näitä sukkia. Minä en halua osata kutoa, minä en ole kiinnostunut käsitöistä. Minä vain haluan osata miten tehdä villasukkia.
"Kun oppilas on valmis, mestari saapuu."
Eilen menin klubiin, joka on asuntoni lähellä. Se on joka maanantai. Maahanmuutajat voivat opiskella suomea siellä. Opettaja on mukava suomalainen nainen. Minä pidän siitä klubista. Opiskelun jälkeen hän kysyi, mitä muuta haluaisimme tehdä. Vastasin, että haluaisin oppia villasukkien kutomisen, vaikka en ole hyvä käsitöissä. En usko, että minä opin kutomisen. Hän sanoi minulle, että minun ei pitäisi huolehtia. Hän opettaa minulle kaiken!
Tänään ostin sukkalankakerän ja puikot. Aloitamme ensi maanantaina. Olen valmis haasteeseen!
