Jos joku olisi kertonut minulle vielä vaikkapa joulukuussa, että vuoden alussa olen a) koukussa dekkareihin ja b) kulutan aikaani virkkaamalla, olisin nauranut vatsa kippuralla (tämä oli muuten myös muutaman ystäväni reaktio kun he kuulivat virkkausinnostuksestani, eivät kuulemma osaa kuvitellakaan minua virkkuukoukku kädessä). Kuitenkin tämä on nyt tilanne, eli kahlaan kahdessa päivässä läpi Keplereitä ja Nesboita, sekä kuulen itseni sanovan, että tällaisen pikkukorin virkkaa muutamassa tunnissa. Anteeksi, mutta mitä täällä tapahtuu?
Täytyy sanoa, että minä olin arvioinut suhteeni dekkari-genreen aivan väärin. Minä olen usein sanonut, että dekkarit eivät ole minun juttuni - lukematta ainuttakaan sitten Neiti Etsivä-iän! Kunnes tartuin miehelleni joululahjaksi ostamaani Lars Keplerin Nukkumattiin ja muistin pitkästä aikaa, miltä tuntuu ahmia kirjaa niin, että lukee pikkutunneille asti "vielä yhden luvun". Jännityskirjallisuus onkin paljon koukuttavampaa ja viihdyttävämpää, kuin osasin arvata.
En tiedä saisiko näin sanoa, mutta tuntuu jollain tapaa hyvin virkistävältä lukea välillä jotain, jonka hienous ei piile kielessä, teemassa, symboliikassa tai intertekstuaalisten viittausten verkostossa, joka ei ehkä saa aikaan mitään syviä oivalluksen väreitä, vaan jonka hienous piilee nimenomaan kutkuttavan jännittävässä ja viihdyttävässä lukukokemuksessa. Vaikka rakastan monia klassikoita, mielestäni kirjallisuuden arvottamisesta voitaisiin pikku hiljaa jo luopua ja antaa enemmän mahdollisuuksia muullekin kuin kaunokirjallisuudelle. Sitäpaitsi dekkarit tuntuvat sopivan täydellisesti näihin päiviin, kun keskittymiseni herpaantuu helposti yrittäessäni aktiivisesti torjua takaraivossa tykyttävän jännityksen ja huolen lähestyvästä synnytyksestä. Huomaan, että lukemiseni kulkee muutenkin genrejen suhteen vähän kausittain.
Tähän mennessä olen tutustunut Lars Keplerin tuotantoon (aika huikeaa muuten, että kirjasarjan takana on pariskunta, vitsit kun olisikin mielenkiintoista kuulla heidän kirjoitusprosessistaan!) ja ahmaisinpa tuossa myös Jo Nesbon teoksen Isänsä poika. Ottaisin hyviä dekkarivinkkejä iloisena vastaan!
Niin ja se virkkaus? Tämä on viimeistään saanut minut toteamaan, että ei kannata liikaa pitäytyä ajatuksessa, että jokin ei ole missään nimessä oma juttu (varsinkaan jos viimeisestä kokeilukerrasta on reippaasti yli kymmenen vuotta). Kaikkea sitä voikin oppia Youtuben avulla (ja googlaamalla, että mikä ihme on ketjusilmukka tai piilosilmukka), itse innostuin korien virkkaamisesta tämän linkin takaa. Nyt tekisi jo mieli kokeilla jotain muutakin, mutta voi toki olla, että tämä harrastus hiipuu kun nämä laiskottelupäiväni loppuvat.
Onko siellä muita takinkääntäjiä?