Voi sitä ihanaa ihmistä, joka keksi kaakelitarrat. Se joka keksi stressin, ja erittäin suuren ärsytyksen, ei sitten ollutkaan niin kiva. Olisi tähän tietysti kelvannut ihan mikä tahansa tarra, mutta nuo nyt sattuivat olemaan jo valmiiksi oikean muotoisia. Tässä ärsytysmaksimuksessa en ehkä olisi kyennyt tämän aikamoisen tarkkuusprojektin lisäksi vielä leikkaamaan oikean kokoisia paloja. Aikamoiset stressinpurkutavat minulla se täytyy kyllä todeta. Lopputulos kun olisi voinut myös olla se, että keskeneräinen pöytä olisi lentänyt ikkunasta pihalle ja tarrat perässä. Onnistunut lopputulos mielestäni kuitenkin tällä kertaa, ja yllättävän kivuttomasti tarrat löysivät itsensä oikeille paikoille. Pöydän jalat ehkä kaipaavat vielä valkoisen pinnan, mutta muuten se pääsee jo paikalleen parvekkeelle odottamaan kesää.
