Heippa, minulla on tapana vetää puoleeni tavaroita välillä mitä ihmeellisimmistä paikoista, ja nyt haluan kertoa teille yhden sellaisen.
Haluan kertoa teille tarinan vanhasta rottinkisesta korikeinusta, rumasta kiikkuvanhuksesta, josta tuli meille todellinen löytö. Vaikka kevät täällä meidän seuduilla tulee hiljalleen, ja kesästä ei ole vielä tietoakaan ajattelin kirjoittaa kesäkauteen kuuluvasta kalusteesta, jolle annoin mahdollisuuden, ja josta tuli meidän perheen kesän suosikki.
En tiedä kuinka moni teistä on kuullut aarrekartasta? Yksinkertaisesti idea on sellainen, että liimailet isolle kartongille haluamiasi asioita, jotka alkavat sitten tupsahdella elämääsi tavalla tai toisella. Vetovoimanlaiksikin sitä kutsutaan. Tarkemmin en siitä nyt kirjoittele, mutta kysyä saa, jos haluaa. No joka tapauksessa olen tehnyt aarrekarttoja useamman, ja siellä on ollut eri asioita, unelmia, tavaroita yms. joita olen elämääni halunnut. Jo muutama vuosi taaksepäin liimasin karttaani kuvan rottinkisesta korikeinusta, jollaisen halusin terassillemme. Itselläni ei vielä tuolloin ollut hajua, mistä sen löytäisin, mutta sepä löysikin minut. Yllä kuva korikeinusta, jonka liimasin aarrekarttaani.
Etsiskelimme keinua, ja ihailin kaupoissa erilaisia ihania malleja, mutta meillä oli tuolloin myös uuden terassin rakentaminen kesken, joten uuden kiikun ostaminen ei oikein tuntunut rahapussukalle sopivalta. Nehän taitavat maksaa uutena muutamia satoja euroja. Itse pidän myös aidoista materiaaleista, vaikka nykyisin polyrottinkiset ovat huoltovapaita ja kestävät paremmin säävaihteluja. Minua kuitenkin viehättävät aidot materiaalit sisustuksessa, ja jos vain pystyn saamaan vanhasta aikaan jotain uutta, niin kierrätettävyys.
Tästä tarina alkaa...
Oli sateinen alkukesänpäivä, ja poikkesimme äitini ja Lakun kanssa paikalliselle rompehallille katsomaan löytyisikö sieltä vanhaa polkupyörää, kirkkistä edullisesti. Entinen Sport Divarista ostettu kun kelpasi pitkäkyntisille voroille, käydessäni viettämässä iltaa ystävän kanssa. Katselin pyöriä, mutta mikään ei oikein tuntunut sopivalta omaan makuuni.
Kiertelimme romuhallin paikkoja ja huomasin keskellä pihaa harmaantuneen ja vettyneen rottinkisen korikeinun. Voi surkeutta minkä näköinen se oli. Katsahdin sitä, ja huomasin, että se oli todella huonossa kunnossa. Mietin itsekseni että, voi harmi. Myyjä huikkasi minulle, että saisin sen viidellä eurolla. Aiemmin oli satanut vettä, ja kiikku oli ihan märkä ja likainen. Tuumasin hänelle, kiikun olevan niin huonokuntoinen, että se todennäköisesti menisi suoraan polttopuuksi. Mietin itsekseni, että 5€ menisi ihan hukkaan. En sentään halua ostaa kotiini mitään sellaista, missä en itse nää potentiaalia, ja kaatopaikalle vieminen on myös oma projektinsa, joten tämä ei ehkä maksanut vaivaa.
Tuumasin myyjälle, että "Voi harmi, kun keinu on niin huonokuntoinen, muuten kyllä voisin sen ottaakin." Tarvehan minulla tällaiselle oli, mutta hyväkuntoisena. Rompemies katsahti minuun ja sanoi: "Saat sen ilmaiseksi, jos vain viet pois." Tuumailin hetken ja näin sieluni silmin kiikun jostakin syystä sullottuna meidän vihreään roskalaatikkoon, mutta ajattelin, että no kokeillaan. Mitä hävittävää minulla oli. En saanut korikeinua kuitenkaan mahtumaan pikkuautooni, vaan minun piti odottaa mies kotiin farmarin kanssa. Kerroin hänelle kiikusta, ja haimme sen kotiin. Korikeinun nähdessään hän tuumasi minulle, että vasta kiikun kuivettua näkisimme kestäisikö se, ja kannattaisiko sitä edes alkaa korjaamaan.
Kuivasimme keinun autotallissa, ja kun se oli kauttaaltaan kuiva kokeilimme varovasti istumista. No mutta sehän kesti, ja hyvin kestikin. Yksi säle istuinosasta oli poikki, mutta korjasimme sen mieheni vanhalla puugolfmailan varrella. Materiaali siis on nykyisin puumailoissa grafiittia ja yleensä musta. Lyhensimme varren sopivaksi, ja kiinnitimme sen keinuun mustalla nippusiteellä. Olin ajatellut maalata korikeinun mustaksi, sillä harmaantuneen keinun saisi parhaiten peittymään tummalla maalilla.
Kuten kuvista huomaa, kiikku oli tosiaan huonossa kunnossa, ja nuo rottinkiset punoksetkin olivat irronneet useammasta kohdasta. Aloitin kiikun putsaamisen ensin harjalla, ja taisinpa siinä hellästi myös teräsharjaakin käyttää. Kuitenkin varovasti, niin etteivät säleet irtoaisi enää yhtään enempää. Kiikussa ei ollut juurikaan jäljellä lakkaa, jota tällaisten kiikkujen pinnalla on yleensä käytetty. Liimailin säleet kiepsuttelemalle ne takaisin puuliimalla, jota käytin reippaasti. Myös puristimia tarvittiin, pitämään liimaukset paikallaan, kunnes ne kuivuivat.
Seuraavaksi aloitin maalaamisen. Väriksi valikoitui musta. Kävin ostamassa spray maalia Tokmannista (entinen Maksimakasiini), joka maksoi 4,99€ pullo tuolloin. Maalia kiikkuun meni 4 pulloa ja vähän viidettä. Kiikun maalaaminen onnistui helpoimmin niin, että se roikkui ilmassa. Mikäli joku innostuu ehostamaan omaansa, niin kannattaa valita maalauspaikka niin, ettei haittaa, jos maalia menee myös muualle. Spray maali kun leviää varmasti myös ympärilleen, kun maalaa tällaista sälekiikkua, jossa on rakoja.
Huomaatko mikä säleistä on nippusitein kiinnitetty golfmaila? Se on vasemmalta katsottuna 8. säle.
Lopussa kiitos seisoo. Tämä ihana kiikkuvanhus on ollut meillä jo muutaman kesän käytössä, ja se porskuttaa edelleen. Kiikku on meillä katoksen alla, sillä uskon, että oman aikansa eläneenä, se on saanut jo tarpeeksi vettä niskaan. Ja sen rottinki säleet kestävät paremmin, kun se on suojaisessa paikassa. Talven se töröttää, samassa paikassa hieman suojattuna. Terassi on maalattu tummaksi näiden kuvien oton jälkeen, joten ne sointuvat mukavasti yhteen.
Kiitos siis aarrekartalle, kiikkuvanhus oli juurikin meille sopiva, ja minusta tuntuu, että se valitsi minut, kun annoin sille mahdollisuuden. Nyt se viettelee eläkepäiviään meidän kanssa, saaden nykyajan nuorennusleikkauksen. <3 Sitä on kuitenkin kohdeltava kunnioittaen, sillä aikaa nähneenä, se ei välttämättä kestä kovaa riekkumista, niinkuin ei mikään muukaan. ;)
Jos sinulta löytyy tällainen ihana helmi jostain mökiltä, mummolasta tai muualta, saa sen kuntoon mielestäni kohtalaisella vaivalla. Suosittelen sitä lämpimästi. Kaikkineensa itselläni meni rahaa maaleihin vain 25€, ei huono, jos ajattelee, että uusi rottinkinen korikeinu maksaa about 100-200€. Tämän hinnan löysin googlaamalla korikeinun, tarkemmin en hintoja muista tuolta kesältä.
P.S Samanlaisen kasvojen kohotuksen sai myös kiikkuvanhus ukin mökillä. Nyt se palvelee saunamökin kuistilla järvelle katsellen.
Palaamisiin taas ihanaiset, ja luovia hetkiä arkeenne!