Moro!
Viime aikoina on tuntunut erittäin turhalta kirjoitella mitään, sillä täällä ei ole sen kummempia viime aikoina tapahtunut. Kesä meni vauhdikkaasti ja yhtäkkiä puissa on jälleen keltaiset lehdet. Tässä on tämä uusi vuosi opeteltu asumaan yhdessä ja se kyllä tuntuu olevan just se mitä pitikin tapahtua. Arjen avustajana toimiva Miso-kissa lisää tietysti himakyhnäämistä, eli aika kotipainotteista tämä arki on viimeiset kuukaudet ollut.
Loppukesän kuvauksellisin illallinen. Joenvarressa koko päivän haahuilun jälkeen itsekerättyjä villiyrttejä, viiniä ja safkaa. Om nom.
Niin tosiaan, me adoptoitiin (tai siis mun nimeä ei ole papereissa, lienen siis ilkeä äitipuoli tässä asetelmassa) pieni löytykissa tammikuun puolessa välissä. Hetkisen löytöeläinkodissa kissoja katsastaneina jäi mieleen se pieni harmaa sintti, joka roikkui kaltereissa meidän edessä aika käskevän oloisena lautasenkokoisilla silmillään meitä molempia tuijotellen. Nappasimme herran ulos häkistään lähempään tarkkailuun ja kuinka ollakkaan - hän alkoi auvoisaan kehräyspörinään ja nautiskeli huomiosta täysin palkein. Eihän siinä kissaa (ha) keretty sanomaan kun nuori katujen kasvatti lähti meidän mukana kotiin. Nimesimme sankarin Misoksi ja noin kaksi tuntia kotiutumisensa jälkeen hän tunsi olonsa hyvin kotoisaksi ja leikkisäksi. Tammikuun jäljiltä hän lienee tuplannut kokonsa, vaihtanut legot, triplannut ruoan tarpeensa, sekä uusien ystäviensä määrän. Mison bestis lienee ystäväni valtaisa sekarotuinen koira, jota Miso puskee ja kehrää ja pureskelee autuaasti joka kerta heidän tavatessaan. Lyhyestä virsi kaunis, Miso on mainio.
I woke up like this.
Toinen elämänlaatua parantanut seikka tässä viime aikoina on tietty vanhan hyvän ystävän muutto Melbourneen! Jihuu! On meinaan ihan eri meininki rupatella asioista suomeksi jotka tapahtuivat melkein kymmenen vuotta sitten jossain Kampin kauppakeskuksessa työskennellessä ja sen-ja-sen kanssa deittaillessa, kun viettää aikaa ihmisten kanssa jotka olet tuntenut hädin tuskin pari vuotta vieraassa kulttuurissa. Täällä on toki tutustunut valtavaan laumaan ihmisiä, mutta syvempi yhteys on aina vaikempaa löytää kun kaikki lähestyvät kolmeakymppiä tai omaavat hyvinkin erilaisen taustan. Me siis on saatu viettää aikaa yhdessä Hansun kanssa viime aikoina aika paljon enempi kuin vuosikausiin. Ennenkuin minä saavuin tänne, asui hän Sveitsissä ja sitä ennen minä hetken Ruotsissa eli liikaa ei ole päästy näkemään 2009 vuoden jälkeen. Vaan nyt, toisella puolella maapalloa on helppo hymyillä auringon alla ja puhua menneistä ja tulevasta.
Syksyn suunnitelmiin kuuluu ensi viikonloppuna saapuvan isin vierailu (jee!) ja heti perään häät ja siitä toukokuun alusta lyhyt reissu Amerikkaan, länsirannikolle. Ai että, pieni pala Kalifornian kevättä tulee kyllä just oikeaan saumaan. Toivottavasti myös kotimaa kutsuu heinä-elokuussa tai viimeistään jouluna. Olen onnistunut löytämään vierelleni kaverin jolla on taidot ja hinku perustaa oma lafka, ja riippuen millä aikataululla tämä suunnitelma kulkee, ei hän pääse kanssani tietenkään reissuun enää yhtä helposti kuin ennen. Mutta katsellaan.
Olen viimeiset puolivuotta ollut ihan sekaisin viherelämästä, tarkemmin ottaen huonekasveista. Ja nyt kämppä alkaa näyttämään siltä miltä pitää, reippaasti kasvustoa ikkunoiden läheisyydessä antaa vähän anteeksi tätä takaisin kerrostaloon muuttoa. Oli ihanaa asua omakotitaloissa pari vuotta, omalla isolla takapihalla varustettuna. Paluu parveke-elämään tapahtui siis yhteenmuuton seurauksena, ja nyt nurmikon puutetta korreloi pieni kotiviidakko. Harrastuksenkin aloitin, keramiikkakurssin, ja taisin vähän hurahtaa kyseiseen hommaan sen sileän tien. Toinen kurssi alkaa siis ensi viikolla eli lisää epämääräisiä kippoja ja kuppeja lienee tulossa pian. Vaviskaa sukulaiset kotona.
Tämä kuva ei tee oikeutta sille kuinka pieniä nämä kaikki kipot ovat. Kissakokoa. Alottelijan moka, unohtaa että nehän piru kutistuu uunissa..
Tälle viikolle ei iskän vierailun ohella liene paljon muuta ohjelmaa. Äänestämisreissulle joutuu torstaina, piti ihan vapaapäiväksi pyytää kyseinen päivämäärä, aika fiksu veto heittää äänestys kaukaiseen läntiseen lähiöön keskiviikkona ja torstaina aamukymmenestä neljään. Ei ihan jokainen työssäkäyvä (öhöm, siis yhtään kukaan) varmasti pääse paikalle. Mutta minä kyllä menen, makso mitä makso, sen verran kamalaa tavaraa sitä on tältä kotisivustolta tullut luettua äänestämiskäyttäytymiseen liittyen. Huhhuh ja kaikenlaista. Minna Canth lienee pyörinyt haudassaan hyrränlailla viime viikkoina kuultuaan kuinka nykypäivän suomalaiset naiset puhuvat äänestysoikeudestaan ja muista naisten oikeuksista.
Me vaihdettiin kellot talviaikaan eilen aamulla, eli pimeys saapukoon, olemme valmiina. Mämmiä kun vielä sais niin ei olisi niin ikävä keväiseen mutalätäkkö-Suomeen.