Puoliso repi hiljattain hanurinsa. Farkuista siis. Kahdesti peräkkäin. Käskin säästää ne retaleet.
Puoliso loi minuun epäilevän katseen, mutta huokasi ja ojensi molemmat housut odottaviin käsiini. Vaimonsa tuntien se varmaan näki jo sielunsa silmin, kuinka ne kuukautta myöhemminkin pyörivät kirjastohuoneessa lepotuolin selkänojalla odottamassa, että teen niistä projektin ihan just.
Väärin luuli. Otin ratkojan kauniiseen käteen heti. Mittailin, availin vähän saumoja. Sitten otin naperon välikausihaalarin käteen ja ajattelin piirtää sen avulla kaavat.
Katsaus ompelukaappiin: kaavapaperi on loppu. No, tosielämän MacGyver ei vähästä lannistu. Maalarinteipillä muutama aukeama hesarista yhteen ja meillä on kaavapaperi. Sitten vaan haalari sen päälle ja tussilla ääriviivoja. Enkä edes piirtänyt vahingossa siihen haalariin kuin ehkä ihan vähän.
Siirryin kankaan kimppuun, piirsin kappaleet, leikkasin ne ja sommittelin. Sama juttu vuorikankaalle. Sitten mittasin ja leikkasin resorista sopivat palat. Puoliso vilkaisi ohikulkiessaan ja innostui, että tuleepas hieno. Sormet toiminnan halua nytkähdellen avasin ompelukaapin uudelleen ja kaivoin ompelukoneen esiin. Sitten muistin: sehän odottaa huoltoon viemistä ja huoltoaika pitäisi ensin muistaa varata.
Että tuossa nuo valmiiksi leikatut haalarin kappaleet sitten odottelevat lepotuolin selkänojalla.