Siinä ne nyt nököttävät ja odottavat esikäsittelyä: kolme kurpitsansiemenkaverusta kaukaa toiselta mantereelta. Kovan kuoren sisällä uinuvat tulevana kesänä pihani valloittavien jättikurpitsoiden idut. Tuhkimon kurpitsavauhuihin on vielä matkaa, mutta jostainhan matka aina alkaa?
Jättikasviyhdistyksen sivuilta omaksumani opin mukaan, siemeniä kannattaa viilata ensin vähän, tuohon terävään kärkeen ei kuitenkaan saa koskea, viilausta siis suihkimaan sivuihin:
Kun olin varoen keventänyt siementen kuorta, laitoin ne lillumaan veteen. Suosituksen mukaan siementen uintiretken keston tulee olla 4-6 tuntia. Kosteuden imeytyminen siemeneen helpottaa sen itämistä.
Jäin kylläkin ihmettelemään, miksi nämä minun yksilöni harrastivat kuviokelluntaa?
Kun siemenet olivat seilanneet viitisen tuntia, operaatio pääsi etenemään seuraavaan askeleeseen: oli aika paketoida jokainen niistä omaan kostutettuun talouspaperiinsa. Paketointi on aina kivaa, huomasin täysin vuodenaikavastaisesti lauleskelevani joululauluja.
Talouspaperiin käärityt siemenet sujautettiin minigrip-pusseihin, joihin jätettiin vähän ilmaa sisään. Nämä aarrepussit viettävät seuraavat päivät saunan lattialla, missä lattialämmitys pitää niiden lämpötilan toivon mukaan itämiselle parhaana mahdollisena (28-32 astetta).
Taas olen siis siinä tilanteessa, että en voi muuta kuin odottaa...jahka (toivottavasti) parin päivän päästä siemenien terävästä päästä pilkistää ujo juuren alku, pääsen istututushommiin!
PS: ja ulkona sataa lunta. Olenkohan turhan optimisti kevätharhoissani?