Sillin keittiöstä moi! Hiljaiseloa on jatkunut kesäkuusta asti, varsinaista laiminlyöntiä siis ilmassa. Paristabloggaajasta innostuneena mietin pitkään uudelleenaloittamista. Tunnelmallisin ruokasesonki vuodesta eli joulu lähestyy kovaa vauhtia, ja takataskussa on resepti jos toinenkin, joka pitäisi saada ylös ja jakoon.
Toisaalta tähän ruokabloggaamattomuuteen on syynsä. Ensin oli kesäloma, sitten tiukka syksyn aloitus, joka kului arkiruoan parissa. Pääsin yhteen teatteriprojektiin mukaan, ja siinä on vierähtänyt pari päivää viikossa tavallisten arkirutiinien lisäksi. Ollut ehkä elämäni vauhdikkain syksy, joten kun on välillä päässyt huokaamaan kotiin, aikaa ja energiaa on riittänyt korkeintaan kassin tyhjentämiseen, pyykin pesuun ja kassin uudelleen täyttämiseen sekä sohvalla koomaamiseen.
Hyi, kuulostipa ankealta! Isoin osa tekemisistä on kuitenkin ollut reilusti mukavaa, ja olen nautiskellut useampaan otteeseen myös ruoan parissa. Siirryin pari kuukautta sitten nykyaikaan hankkimalla älypuhelimen. Ruokabloggaaminen on siis tavallana kuitenkin ollut olemassa Instagramin puolella. Instagramiin saa kuitenkin valitettavan vähän tekstiä kerrallaan. Siksi oli korkea aika tehdä paluu bloggaamisen pariin :)
Kaksi asiaa on auttanut sillin pimeän marraskuun yli: kesän muistelu ja lähestyvän joulun fiilistely. Koska joulusta saa puhua virallisesti vasta ensimmäisen adventin jälkeen, tässä muutama makupala kesästä.
Ihanan tartolaisravintolan herkullinen crème brûlée.
Syntymäpäiväkakkuna crumb cake miehen tekemänä.
Sarastron muikut. Olen syönyt Savonlinnassa monet erittäin, erittäin hyvät muikut. Nämä lyövät kuitenkin laudalta kaikki aiemmat muikkukokeilut. Uskoakseni annos sisälti jotain laittomia nautintoa aiheuttavia aineita, koska annos melkein pesi laudalta kaikki aiemmat ateriat. Melkein. (En ole uskaltanut vielä sanoa, että mikä on paras asia, mitä olen ikinä maistanut. Se voisi tarkoittaa sitä, että parhaat ruokapäivät ovat ohi, ja se jos mikä olisi ankeaa.)
Saman paikan jälkiruoka, suklaakakku. Katsokaa tuota kärjen valuvuutta...! Voin kertoa, että tämäkin oli syntisen hyvää. Jos teillä ei ole ystäviä Savonlinnassa, Sarastron takia kannattaa reissata Savonlinnaan muuten vaan.
Sarastron muikkujen kalpea jäljitelmä itse toteutettuna. Olen kuitenkin ylpeä, että paistoin itse muikkuja ensimmäistä kertaa.
Olen päässyt naimisiin sukuun, joka arvostaa ruokaa. Lautasella suvun kesäbravuuri eli ihana kasvispaistos, sen kaverina lihaa, roseviiniä ja järvimaisema. Tästä ei maku juurikaan parane.
Oma perheeni ei kalpene ruokarakkaudelle onneksi yhtään. Kesän toinen täydellinen grillaushetki koettiinkin äidin vanhalla kotitilalla juhannuksena. Tätä monipolttimomonsteria ennen mökillä grillailtiin vanhalla klassikolla, tiilipinon päälle viritetyllä isolla valuraudalla. Ei niin, etteikö silläkin olisi valmistettu elämäni herkullisimpia lihoja. Nyt vaan siirryttiin nykyaikaan.
Kansainvälisille lukijoille: happy thanksgiving! Vanhana amerikkalaisena tämä päivä vuodesta saa minut nostalgiseksi. Vuosia, vuosia sitten marssin amerikkalaisessa iltapäiväkerhossa maissiksi pukeutuneena kymmenen kerholaisen kanssa. Mitä, jos olisimmekin jääneet rapakon toiselle puolelle? Olisinko saanut nimettömääni giganttisen timantin ja elänyt parrasvaloissa? Vai olisinko viimeistelemässä mastersiani Ivy League -yliopistossa, tai perustamassa luomusaippuakauppaa raharikkaiden rannikkokylään Long Islandille? Sitähän ei voi ikinä tietää, ja hyvä niin, filosofien mukaan elämä menee niin kuin sen kuuluu mennä.
Sieluni silmin voin kuitenkin matkata Amerikkaan, kuulla ne sadat ja sadat kalkkunat tirisemässä uunissa, astioiden kilinän kun perheet kokoontuvat yhteisen pöydän ääreen. Niin ja se kalkkuna? Isi paistaa sen ensi viikolla, itsenäisyyspäivän kunniaksi.:)
Pieni silli