Kaikkea taas hommailtu. Ei ole joutanut istumaan tietokoneella niin kauaa että olisi saanut kirjoitettua jotakin, vaikka mieli olisi tehnyt.
Meidän ihanan ihana kirsikkapuu teki upean sadon. Korjasin sen tuossa menneenä päivänä ja keitin jättikattilallisen hilloa. Lopputuloksena olin yltä päältä kirsikassa. Seinät ja kaapinovet ja lattiat olivat yltä päältä punaisissa roiskeissa. Ihan kiva homma se kivien poistaminen tuollaisesta parista sankollisesta yksitellen. Hillon ohjeessa kyllä luki, että urakka saattaisi olla työläs. Mietin vaan, että eihän tuo nyt kovin iso homma voi olla. Muutama tunti myöhemmin kun edelleenkin puristelin niitä siemeniä kirsikoista ja olin purskauttanut parinkymmenen mehut silmääni, ymmärsin mitä reseptissä tarkoitettiin. Sain facebookin roskalavan kautta ystävälliseltä lahjoittajalta lasipurkkeja. Kaikki omat olin ehtinyt heittää menemään. Pakkohan se oli koristella hillopurkeista tuollaisia söpöjä, kun pelkät lasipurkit olivat niin tylsän näköisiä. Ihania nyt minusta. Varmaankin lahjoiksi menee ettei jää pelkästään kaapin katseltavaksi noin nätit pikku purnukat :D
Nooa tippui ensimmäistä kertaa sängystä, päälleen. Aivan kauheaa. Sydän hyppäsi kurkkuun saakka. Nostin Nooan meidän sänkyyn aamulla, kun itse menin tekemään aamupalaa ja Krisu aamu-unisena vahingossa nukahti. Kuului vaan kaamea kopsahdus ja hillitön huuto. Krisu oli niin hädässä, että soitti vahingossa Mikkelin ensineuvoon Oulun ensiavun sijasta. Hetki meni selvitellessä, että miksi lapsen hetua ei löydy rekisteristä, ennen kuin selvisi, että puhelu oli mennyt väärään kaupunkiin. Onneksi Nooalle ei kuitenkaan sattunut muuta, kuin että otsaan tuli pieni kuhmu. Vanhemmille jäi todennäköisesti paljon pahemmat traumat tapahtuneesta.
Syyrian pakolaistilanne on koskettanut minua syvästi lukiessani juttuja lehdistä. Oulussakin Heikinharjun vastaanottokeskuksella on jo tuplasti enemmän porukkaa kun se oikeasti vetäisi, ja kaikista tarvikkeista huutava pula. Onneksi Oulussa on hurjasti auttamishenkisiä ihmisiä. Sitä oli ilo todistaa tänään, kun olimme Nooan kanssa avustamassa ihmisten vastaanottokeskukselle lahjoittamien vaatteiden lajittelussa Toppilassa. Tyhjensin myös meidän varaston kaikesta liikenevästä kamasta. Monella siellä on ilmeisesti vain muovipussin verran omaisuutta mukana, niin kaikelle on varmasti tarvetta. Talvikin tulossa ja kaikkea. Ajatella, että osa ihmisistä oli joutunut nukkumaan poliisilaitoksen edessä ulkona viimekin yönä, kun missään ei ollut ollut tilaa. Uskomattoman hienoa esimerkkiä kyllä meidän pääministeriltä antaa täältä Oulusta kotinsa turvapaikanhakijoiden käyttöön! Arvostan.
(Jäätävän edustava kuva tämä, argh!! :D mutta ainut minkä nappasin ohimennen niin kelvatkoon :D :D)
Nooa oli todella reipas vapaaehtoistyöntekijä. Ei itkenyt eikä vierastanut, vaikka äitin sylissä halusikin suurimman osan ajasta viettää. Vähän hitaanlaisestihan meidän vaatteiden lajittelu kävi, mutta sai sentään tuntea edes kantavansa pienen korren kekoon. Siitäkin tuli todella hyvä mieli.
Oli kyllä todella ilo huomata, kuinka avokätisesti ihmiset kantoivat hädässä oleville omastaan. Oli läjäpäin vaatteita ja kenkiä, patjoja ja muita nukkumistarvikkeita. Jatkuvasti autoja pysähtyi centerin eteen ja lisää ihmisiä toi vaatteita, tai tuli tarjoamaan apuaan.
