Vain lahjattomat harjoittelevat. Ei se niin vaikeaa voi olla. Osaanhan minä ommella.
Näillä itsevarmoilla ajatuksilla aloitin keväällä tilkkupeittojen tekemisen kun kuulin rakkaan ystäväni odottavan kaksostyttöjä. Ja projekti alkoikin ihan hyvin. Kunnes tuli ensimmäinen ryppy, huonosti leikattu tilkku tai joku muu ongelma. Siinä vaiheessa nostin tilkut kaappiin odottamaan kiukun laantumista.
Muutama kuukausi siinä sitten vierähti. Ystäväni sai ihanat pienet tyttärensä hieman liian aikaisin, minä vilkuilin tilkkuja, ja mutisin jotain epämääräistä keskeneräisestä vauvalahjasta.
Nyt syksyn myötä iski kiukku uudelleen. Enhän minä ole luovuttaja! Vähän ratkomista, vähän lisää kangasta ja siinä ne nyt on!
Suurin osa kankaista löytyi Eurokankaan palalaarista ja on luomupuuvillaa. Vaaleanpunainen puuvilla, joka on myös molemmissa peitoissa taustana, on pakalta. Välissä on ohut vanu, ja tyydyin tikkaamaan peittoja vain sieltä täältä. Vaativamman tikkauskuviot olisivat menneet taatusti pieleen, aloittelijalta.
Ja mitä tästä taas opinkaan? Aloittaessa jotakin uutta, kannattaa aloittaa pienestä. On huono idea päättää tehdä kaksi lahjapeittoa, jos ei ole koskaan aiemmin tehnyt tilkkutöitä. Kannattaa pitää ratkoja hollilla. Ja opin että silloin kun ärsyttää, ajattele lopputulosta, ja niitä kenelle lahjat on menossa. Tee tarpeeksi isot peitot, etteivät vauvat kasva niistä heti ulos.
Jos totta puhutaan, tilkkupeittojen ompeleminen on kivaa. Tilkkujen leikkaaminen on millintarkkaa touhua, eikä siksi täysin luonteeni mukaista, mutta suunnittelu ja ompelu on mukavaa. Ehdottomasti parasta on värien yhdistely ja sommittelu. Kyllähän tämä harjoitusta vaatii, mutta ehkä seuraavan työn kanssa ei mene kuukausia. Ensi kerralla kaikki saumanvarat on käännetty samaan suuntaan, ja kaikki palat ovat tarkalleen saman kokoisia. Ehkä.
Laitetaanko Heidi vähän suklaata mukaan pakettiin?