Tulipa tässä mieleeni rakkaus. Sellainen pitkään marinoitunut ja muhinut, hyväksi hautunut rakkaus, joka on, kantaa ja kelluttaa, eikä sen kummemmin mesoa tai pidä ääntä itsestään. Ehkä joskus on pitänyt, mutta sitten sekin on oppinut, että välillä on hyvä kuunnella, eikä aina riekkua suuna päänä.
Minä olen järjestelmällinen jästipää ja tuo tuossa vieressä sellainen hilluva haaveilija, romantikko ja rallattelija. Yhteentörmäyksiltä ei näillä pelimerkeillä toden totta vältytä, välillä kipinöi niin että nurkissa sauhuaa -siis minä kipinöin, se toinenhan on muiden hyveidensä lisäksi myös viilipytty, jossa kipinöiden sijasta on korkeintaan pieniä kuplia. Ehkä ne vastakohdat todellakin natsaa toisilleen, sillä 99% ajasta meillä on seesteistä soutelua, ja sekös jos mikä tuntuu hyvältä. Arki on hyvä. Rakkaus on hyvä.
Annan välillä jonkin pienen lahjan, ihan vain siksi, että hän on. Tällä kertaa neuloin salaa neulomastani päästyäni jokaikisen mahdollisen välin, ja näyttää siltä, että lapaset valmistuivat juuri kreivin aikaan, huomisaamuna täälläkin saattaa olla pakkasta.
PS. Ja sitten ajattelin vielä, että kyllä, ajoitus on tärkeä, niin kumppanin kohtaamisessa kuin kudelmissa, ja taputin itseäni olalle.