Kesällä ennen Eddien syntymää (siis kaksi vuotta sitten) aloimme panna etupihaamme uusiksi; takapiha oli rempattu jo edellisenä kesänä (hieman osviittaa täällä), kasvilavoja rakennettu, kasvihuone/vaja pystytetty, aidat uusittu, pihan taaimmaiseen nurkkaan mimosan ja ikivanhan kirsikkapuun alle terassi nikkaroitu. Perienglantilaisen viipaletalomme etupihanpläntti oli kuitenkin edellisten asukkaiden jäljiltä keväisin sinikello- ja unikkoviidakko, muina vuodenaikoina surkea kivikko. Tähän tyyliin:
Halusimme tyylikkään mutta helppohoitoisen etupihan, piilon isoille roskasäiliöille, kauniimman kiveyksen sekä uuden aidan upean valkoisen kärhön painosta sinne tänne kallellaan nakottavalle säleikölle. Niinpä koilliseen antava kaistale päällystettiin suurimmaksi osaksi vaaleilla irtokivillä, olohuoneen ikkunan alle rajattiin vanhoista tiilistä koristeheinäpenkki, ja ulko-ovelle vievät terrakottalaatat korvattiin klassisella mustavalkoruudukolla. Kärhö peitti koko kadunpuoleisen aidan, joten sen ympärille väsättiin aidanmittainen kukkapenkki, johon istutettiin muutama valkoinen atsalea sekä (ikihaaveeni) valkoinen magnolia. Ulko-oven pieleen kiikutettiin vielä valkoinen ruukku-kamelia, ja ulko-ovikin maalattiin. Avot, etupiha alkoi jo näyttää paljon elegantimmalta.
Work in progress: naapurin autotallin laho seinäkin piti sitten pistää uusiksi, ja soran alta paljastui yllättäen myös likakaivon (tms.) aukko, joka saatiin onneksi peitettyä kivien alle.
Kukkapenkkiä ei haluttu seinään kiinni, jotta vanha talo pääsisi "hengittämään": painovoimainen ilmanvaihto nääs pitää homeet poissa.
Siihen se sitten jäi.
.
.
.
Kaksi vuotta katselin lahoavaa kärhösäleikköä ja ei-niin-hyvin-piilotettuja roskiksia ja hillitsin haluni naputtaa Miehelle aidan uusimisesta. Olihan tässä kaikkea muutakin, vauva ja kesämökki ja Miehen työpaikkakin meni keväällä alta ja ja ja... Mutta kas: nalkuttamattomuuteni palkittiin, sillä viime kuussa siippani aivan oma-aloitteisesti päätti ryhtyä aidanpystyttämiseen!
Tässä siis lokakuinen alkutilanne.
Kärhö päätettiin yrittää pelastaa, mutta kolme neljäsosaa siitä oli revittävä irti vanhan säleikön mukana.
Vanhan säleikön pylväät maalattiin mustaksi ja niihin kiinnitettiin samanlaiset punaseetririmat kuin mitä takapihalla on.
Mies nakutteli aitaa kasaan pari viikonloppua ja tutustui siinä sivussa kuulemma ohikulkeviin naapureihin varsin hyvin.
Aidan valmistuttua kärhö sidottiin säleikköön nyörillä, jotta se pääsisi kasvaessaan liikkumaan eikä vääntäisi rimoja. (Eddieä EVVK.)
Lopuksi vielä samanlainen säleikkö roskisten ympärille, ja valmista tuli.
Ja mikä parasta: pari viikkoa rakennusoperaation jälkeen kärhökin on osoittanut selvinneensä koettelemuksestaan ja alkanut työntää uusia versoja - marraskuussa! Jäämme jännityksellä odottamaan, miten isoksi se ehtii keväiseen kukinta-aikaan mennessä.
Rakkautta on käsistään kätevä puoliso. ♥
***
It took over two years for my DH to finalise the renovation of our front yard, but now it's done - and without almost any nagging from my part! We had had the front yard redone in the summer before Eddie was born, but didn't at that time have the heart to remove the wonderful white clematis and the old fence sagging under its weight. This autumn, however, DH finally got the urge to hack it down, put up a new, smarter red cedar slatting, and hope for the best. And the clematis seems to have survived, hooray!