Koristelin äidin kanssa jouluiset piparkakut vuosittaisen perinteen mukaan kotitekoisella sokerikuorrutteella. Yli kahdenkymmenen vuoden uskollisen piparkakkukoristelun jälkeen joulu ei yksinkertaisesti ole joulu ilman sokerikuorrutetta. Suurkiitokset äidille, joka aina ryhtyy tähän urakkaan vuosi toisensa jälkeen muista kiireistä huolimatta. Koristelusta on vuosien mittaan tullut pitkälti meidän kahden juttu, vaikka jossain vaiheessa iltaa isäkin yleensä käy koristelemassa muutaman erittäin vapaalla ekspressionistisella otteella. Siskoni puolestaan jatkaa perinnettä oman perheensä kanssa.
Vaahdotettuun kananmunan valkuaiseen sekoitetaan tomusokeria, kunnes koostumus on sopiva. (Kuorrutuksen on oltava tarpeeksi paksua tököttiä, joka ei leviä pursottaessa ja kuivuu nopeasti). Sen jälkeen sokerikuorrute jaetaan (meidän tapauksessamme) viiteen eri satsiin, joista neljä värjätään ja yksi jätetään valkoiseksi. Tällä kertaa vihreä ja pinkki värjättin jauhemaisilla eritarvikeväreillä, jotka ennen kuorrutteeseen sekoittamista liuotettiin teelusikassa tilkkaan vettä. Sininen elintarvikeväri oli nestemäistä, joten se voitiin lisätä suoraan kuorrutteseen, kun taas violetti saatiin aikaan liuottamalla punaista värijauhetta siniseen, nestemäiseen väriin. Kun jokainen kuorruteväri on valmis, kuorrutteet siirretään kulhoista pieniin pusseihin, joiden kunkin kulmaan leikataan pieni reikä pursottamista varten. Tämäkin vaihe ottaa jo aikansa, mutta itse koristelupiiperrys voi olla vielä pitkällisempi prosessi, riippuen toki tekijän otteesta ja kunnianhimosta. (Itse tihrutan aina liiankin kärsivällisesti ja intoilen eniten kaikkein erikoisimmista piparkakkumalleista. Bravuurini on Muumeista tuttu Mörkö.)
Kauan se kesti, mutta kyllä kannatti. Möröt ja myyt ovat minulle aina kaikkein rakkaimpia, mutta olen melko ylpeä myös elämäni ensimmäisestä Nuuskamuikkusesta! Nyt kelpaa joulun tulla.