Enhän mä malttanut joulurauhaa vielä blogiin julistaa. Oli nimittäin aika hyvä syy. Kattokaa nyt näitä:
Tekisi mieli nuorison kielellä sanoa, että mitvit? Englantilainen lehtitaikinako oli syyllinen, vai vadelmahillo? Viime vuonna tortunpaisto sujui ihan hyvin, mutta silloin käytinkin Suomen kirkolta tolkuttomaan hintaan haettuja Sunnuntai-levyjä ja tuttua, turvallista luumuhilloa.
Ensimmäisen pellillisen jälkeen tein jämistä pari natsitorttua, jotka onnistuivat vähän paremmin. Hmm, ehkä se oli tuo vadelmahillo, joka räjähti uunissa? No höh, ja minä kun kuvittelin keksineeni loistokonseptin, kun rasvaiseen voitaikinaan yhdisti Miehen lempihillon. Voi voi.
Ei mennyt muutenkaan ihan kuin siellä Strömsössä: piti tehdä puolet tortuista aprikoosihillotäytteellä, mutta sepäs olikin homeessa. Ja vadelmahillopurkista paistoi pohja. Viimeiseen tortunkakkaraan tuli sitten mansikkahilloa. Mitä tästä opimme? Tarkista myös raaka-aineiden kunto, ei vain pakkauksien olemassaolo, ennen touhuun tarttumista...
Ja kun mulla oli vielä niin hieno jouluesiliinakin! Made by Äiti.
P.S. Täällä on muuten ollut tänään niin infernaalinen talvimyrsky, että ollaan vietetty koko päivä Eddien kanssa neljän seinän sisällä. Eilinen muistilista ei siten ole paljoa lyhentynyt; lahjat kälylle ja hänen pojalleen on yhä hommaamatta ja anopin valokuva hakematta. Taitaa joulurauhan julistus jäädä täällä huomenna tekemättä! No, niin taitaa jäädä joulukirkkokin välistä, sillä myrskyn uhataan jatkuvan, ja huomenna on pakko hakea aamusta ne viimeiset lahjat, satoi vaikka pieniä ukkoja...