Lehtipinoja keventäessäni minulla on tapana selata lehdet läpi ja repiä irti kaikki erityisen kiehtovat kuvat.
Keräilen niitä vanhaan kenkälaatikkoon tai leikkaan ja liimaan inspiraatiotauluksi – treasure map, sanovat amerikkalaiset, vaikken ole projektia koskaan mitään ohjetta seuraten toteuttanut.
Kuvakokonaisuus toimii konkreettisena pohjapiirroksena tulevaisuudelle, jota kohti tahdomme elää. Tätä minulle vuonna 2014, se sanoo. Minun kuvistani löytyy tällä kertaa palmuja, rantoja, merta, valoa, luontoa, kukkia, eläimiä, taidetta, rakkautta, paljaita varpaita, naurua ja aikaa.
Löytyy myös timantteja ja yksi laukku. Ei koira karvoistaan ja niin edelleen. En kerro mikä laukku. Näette sitten, kun kuvista on tullut totta.
Taulun voi rakentaa yhdeksi laajaksi kokonaisuudeksi tai – jos mielessä on paljon asioita – kerätä itselle ajankohtaisia elämänaloja varten omat kuvakokonaisuutensa, tyyliin: koti, työ, kauneus ja hyvinvointi, perhe ja ihmissuhteet, ja niin edelleen.
Samaan tapaan kuin viime viikolla jakamani rahakikka, kuviin keskittyminen auttaa siirtämään ajatuksia nykyhetkellä vallitsevasta todellisuudesta siihen, jota mielisimme elää. Tämä ei toki tarkoita sitä, että kuvien täytyisi poiketa radikaalisti elämämme nykyisistä puitteista.
Oleellista on valita rennolla ja kevyellä otteella kuvia, jotka edustavat puhtaasti ideaalejamme: parasta, mitä tällä hetkellä osaamme kuvitella. Oleellista on myös luopua täysin järkeilystä, miten nuo asiat saavutetaan. Sillä ei ole mitään väliä. Tärkeintä on se, että kuvat ovat inspiroivia.
Taulusta tulee yleensä niin ihana, että sitä tekee mieli katsella ja tutkia säännöllisesti. Projektin vaikutus ei kuitenkaan rajoitu aikaan, jonka vietämme taulua kootessamme ja katsoessamme. Vaikka kuvat jossain vaiheessa unohtuvat pitkäksikin aikaa syrjään, olemme niihin keskittyessämme istuttaneet siemeniä, joista haaveilemamme asiat ja tilanteet alkavat kehittyä.
Leuan loksauttava hetki koittaa, kun olemme tyhjentämässä komeroita ja heittämässä paperinkeräykseen vuotta tai kahta aiemmin tekemäämme taulua. Vaikka se oli haudattu komeron perälle, hämmentävän monet sen sisältämistä ideoista ovat toteutuneet, kuin itsestään.
Tuolla hetkellä keskittymisen voima on meille ilmeinen. Ja tuo voiman tunne on se huikein juttu. Vielä paljon huikeampi kuin tieto siitä, että se yksi näkymä, ne yhdet ihanat tuolit ja se yksi ihana kirjaprojekti, jotka vuotta aiemmin olivat vain haaveita kuvakollaasissa, ovat nyt osa arkea, jota elämme.
Inspiroivaa loppuviikkoa!