Ostin pari viikkoa sitten kirpparilta Marimekon pöytäliinan tehdäkseni siitä mekon. Olin suunnitellut mallin valmiiksi, mutta kun olin ryhtymässä valmistamaan sitä, keksin kilpailevia mallivaihtoehtoja. Pyörittelin kangasta tovin ahdistuneena, kunnes kokeilin kangasta ihan sen alkuperäiseen tarkoitukseen. Ja hei, sehän on kiva pöytäliinana! Annan kankaan nyt olla pöydällä ainakin toistaiseksi. Ehkä valinta mekon mallista kypsyy alitajuisesti, ja jonain päivänä voin vain surauttaa sen valmiiksi.
Pöytäliina piristi keittiön ilmettä, eikä minua enää haitannut istua lauantai-iltaa yksin kotona, tekemässä töitä. Työntekoa siivitti myös kahvin hörppiminen ja pähkinöiden napostelu Marimekon pienestä kulhosta.
Tässä vaiheessa tajusin, että keittiöni onkin varsin Marimekko-painoitteinen. Se ei ole mitenkään suunniteltu juttu, vaan useiden sattumien summa. Esimerkiksi kaikki keittiöstä löytyvät Marimekon astiat ja pannulaput olen saanut lahjaksi. Ihailen kyllä suurinta osaa Marimekon tuotteista, mutta ei minulla ole merkkiin mitään pakkomiellettä. Vaikka tänäpäivänä Marimekon tuotanto ei olekaan samalla lailla kotimaista kuin ennen, arvostan silti merkin suomalaisuutta.
Olen ommellut sohvatyynyihinkin uudet päälliset Marimekon kankaista. Vihertävä Pienet kivet -kangas on pöytäliinan tavoin kirpparilta. Sekin on ollut todennäköisesti pieni pöytäliina tai kappaverho. Mustavalkoisen Kanteleen kutsu -tyynyliinan olen ommellut pari vuotta sitten käsityökurssilla, jonne Marimekko oli lahjoittanut ylijäämäkankaitaan. Samalla kurssilla ompelin tuon keittiön verhon ja tein silityslautaan uuden päällisen.
Entäs päivän asu? No tietenkin Marimekon tilkuista ompelemani mekko. Tilkut ovat äitini tai siskoni kauan sitten ostamia, jotak minä päätin ottaa käyttöön. Eihän niistä ole kovin paljon iloa, jos ne vain nököttävät käsityölaatikossa odottamassa vuodesta toiseen.
Olen sen verran mukavuudenhaluinen, että kaytän paljon trikoomekkoja. Tein tämän mekon viime syksynä.
Vyö mekon kanssa Tiger of Sweden.
