Tänään päiväuniaikaan tartuin puikkoihin ensimmäistä kertaa yli kahteen kuukauteen. En ole vielä varma oliko viikon paras vai huonoin päätös.
Pulssi nousi korviin, silmät kaventuivat viiruiksi ja kädet alkoivat viuhtomaan silmää nopeammin. Ajantajuni katosi ja ympäristön äänet häivyttyivät puikkojen kilinään.
Pitkä neulomistauko ei ollut täysin vapaaehtoinen päätös. Marraskuun alussa villalangat haisivat nimittäin niin pahalle, että niistä oli pakko pysyä turvallisen välimatkan päässä ja puikkojen pyöriminen silmissä vain pahensi pään (ja vatsan) sisäistä vellomista.
Mutta nyt tilanne on muuttunut... Kuvotus on helpottanut.
Nyt pelkään, että neuloosi on iskenyt entistä suuremmalla voimalla ja tullut tähän talouteen jäädäkseen asumaan sohvannurkkaan. Isohko pussillien jämälankoja huutelee minulle vaativasti käsityökorista ja kutsuu taas jumiuttamaan hartiat ja kuluttamaan sohvan verhoilua.
...ja minä en pysty vastustamaan sen kutsua.
Apua.