Ensiksi: Olen huono käsitöissä.
Toiseksi: Olen niin huono, että kun muut yläasteella neuloivat villapaitoja, minä neuloin kaulahuivin.
Kolmanneksi: Aina voi yrittää!
Kesäisin saan energiapiikkejä ja innostun milloin mistäkin itsetekemisestä. Menneinä kesinä ja syksyinä olen hionut, maalannut ja taiteillut. Nyt minua syyhyttävät kankaat.
Kaikki alkoi kesämökkimme lähellä sijaitsevasta sisustuskaupasta. Aiemmilla vierailuilla en ole vilkaissutkaan kangaspakkojen suuntaan. Nyt ne houkuttelivat luokseen. Värikkäitä kuoseja ihastellessani päähäni pinttyi kuva kaapissa kököttävästä ompelukoneesta suristelemassa toinen toistaan ihanampia mekkoja tyttöselle. Poistuin kaupasta neljän kankaan kanssa.
Kankaat evät kuitenkaan jättäneet minua rauhaan. Illalla päätin, että kauppaan on päästävä uudelleen. Tuloksena vielä yksi kangas lisää. Ulkona sitten hämmästelin, että mitä ja miten oikein jatkan kankaiden kanssa?!?
Blogiaddiktioni pelasti minut. Olin joskus vilkaissut puolihuolimattomasti Mekkotehtaan blogia. Kirjakauppaan siis. Löytyi! Nyt tiedän mitä teen.
Kirjan kuvat lumoavat niin äidin kuin tyttärenkin.
Mekkomania alkakoon!