Kenen mielestä lumiukot ovat jotenkin hellyyttäviä? Herättävätkö ne oikeasti lämpimiä läikähdyksiä jonkun sydänalassa? Jos jouluaattona televisiosta tulisi animaatio meidän takapihan lumiukkoja mukaellen, saataisiin varteen otettava kilpailija mille tahansa zombie-sarjalle.
Viime vuonna tehtiin takapihalle oikein komea lumiukko. Siitä päivästä alkaen pidin olohuoneen ikkunan kaihtimet kiinni huhtikuun viimeisiin päiviin saakka. Lumiukko näytti kajahtaneelta Mauno Koivistolta, joka piilottelee selkänsä takana puolitoistametristä lihaveistä. Ja huojuu hiljalleen kohti ikkunaa. Kuva selkeyttänee ajatukseni ydintä:
Viikko sitten saatiin taivaalta tämän talven ensimmäisen lumiukon ainekset. Rullailtiin takapiha nurmea myöten, että saatiin ukollisen verran lunta. Porkkanan puutteessa nenäksi valikoitui chilipaprika, mutta se ei ollut lumiukon esteettisistä rikoksista se vakavin. Koko ukko näytti häiriintyneeltä, onnellisesti häiriintyneeltä. Seuraavana päivänä kun ajoin iltapäivän hämärässä pihaan, se näytti päijäthämäläiseltä voodoo-nukelta.
Mikä teissä ihan tarkalleen herättää helliä tunteita lumiukkoja kohtaan?