Tiedättekö sen tunteen, kun jonkin projektin valmistuttua jää vähän tyhjä ja toimeton olo? Näin kävi itselleni kaiken kiireenkin keskellä, kun sain edellisen ikuisuusprojektin viimeinkin päätökseen. Tuon henkilökohtaista feng shuitani häirinneen epäkohdan viilaaminen kuntoon tuntui lopulta sellaiselta riemuvoitolta, että päätin samantien ryhtyä hoitamaan kuntoon muitakin kodin häiritseviä pikkuseikkoja. Ja niitähän riittää. Näistä ensimmäisenä päätin tarttua keittiön baarijakkaroihin.
Nämä perusamerikkalaiset baarijakkarat ovat siitä hankalat, että ne ovat huonekaluistamme ainoat, jotka eivät ole omat. Näin ollen niiden hävittäminen ei valitettavasti tulisi kyseeseen. Harkitsin pitkään uusien jakkaroiden ostamista ja näiden vanhojen säilömistä autotallin välikatolle, mutta kohtuuhintaisia ja parempia tuoleja ei koskaan tullut vastaan ja lopulta vain sopeuduin elämään susirumien jakkaroitteni kanssa. Sitten eräänä Amazonin verkkokaupassa vietetyn iltapäivän päätteeksi törmäsin baarijakkaranpäällisiin, joilla saisi näppärästi piilotettua ruskeat, loppuunistutut ja rumat päälliset. Hahaa! Ongelma ratkaistu! Viisikymmentä dollaria yhdestä päällisestä tuntui kuitenkin turhan suolaiselta hinnalta ja niin homma vajosi uudelleen suunnitteluasteelle.
Kertonee jotain käsityötaidoistani, mutta vasta pari päivää päällisten löytämisen jälkeen mieleeni juolahti, että nehän voisi teoriassa tehdä myös itse. Minulla tosin ei ole ompelukonetta, mutta ehkä projektin saisi yksinkertaistettua niin, että se luonnistuisi tämmöiseltä poropeukalolta ihan käsipelilläkin.
Siispä suunnittelemaan taktiikkaa ja kokeilemaan teoriaa käytännössä. Ajelin käsityökauppaan ostamaan kangasta, neuloja ja sopivan jämerää lankaa. Mieleiseni kankaan löytäminen osoittautui kuitenkin yllättävän vaikeaksi, sillä amerikkalaiset suosivat mummolatyylisiä kankaita raikkaiden ja skandinaavisten kuosien sijaan. Mieleinen kangas löytyi lopulta pitkän etsinnän jälkeen poistohyllystä ja hintaa jalanmitalle tuli kokonaista yhdeksän taalaa. Kokonaisuudessaan projekti köyhdytti minua kaikkine tarpeineen noin viidentoista taalan verran. Ei paha, kun valmiit päälliset olisivat maksaneet sen 50 taalaa kappaleelta.
Sitten hommiin! Irrotin jakkaroista päälliset, asettelin ne kankaan päälle malliksi ja leikkasin silmämääräisesti kankaasta riittävän suuret palat tuolien päällystämiseen. Helpointa olisi ollut nitoa kangas istuinosan pohjaan kiinni niittikoneella, mutta projektin edullisuudesta innostuneena halusin tehdä päällisistä helposti sesonkien mukaan vaihdettavat. Niinpä tartuin neulaan ja lankaan, kai ensi kertaa sitten kouluvuosien. Ompelin harvoilla pistoilla kankaan reunat niin, että langanpäistä kiristämällä saa jakkaroiden istuinosat näppärästi pussitettua.
Jotta istuinpäälliset saisi helposti myös irti ja joskus vielä takaisin paikoilleen ilman uutta ompelusessiota, paukutin istuimen pohjaan pari huonekalunaulaa, joiden ympärille kietaisin ja solmin langanpäät kiinni. Siinä on ja pysyy. Ehkä.
Ja valmista tuli! Aikaa tuolien nykyaikaistamiseen kului ostosreissun jälkeen ehkä puolisentoista tuntia ja taas on kotona yksi häiritsevä asia vähemmän. Oliko se sitten sen viidentoista taalan ja menetetyn ajan arvoista? Todellakin! Bonuksena sain itselleni hyvän mielen, koska minä osasin! Minä itse! Hyvä minä!