Viimeinen odotus lähenee loppuaan. Tätä on vaikea uskoa,että se hetki on ihan pian tässä...
Muutto uuteen kotiin.
Tämä projekti on vienyt kohta kolme vuotta. Ja hermot sekä mielenterveyden,monta kertaa. Milloin minä olen ollut itkemässä sohvan nurkassa loputonta urakkaa, milloin Eeron voimat on tuntuneet loppuvan juuri niille jalan sijoille.
Tässä kolmessa vuodessa on tapahtunut niin valtavasti että taitaa viedä toiset kolme vuotta tajuta se.
Kolme vuotta sitten tehtiin päätös että lopetamme yrittämisen toistaiseksi. Raskaaksi tulemisen yrittämisen. Siinä vaiheessa takana oli lähes kolmen vuoden piina lapsettomuuden pelosta. Päivien laskemista, joka kuukausi syvemmälle suruun uppoamista. Pelosta että meitä ei koskaan siunata lahjoista suurimmalla. Noiden tunteiden kohtaamista en toivo kenellekään.
Päätimme ettei vielä ole aika lähteä tutkimuksiin. Otetaan ensin vähän etäisyyttä asiaan ja vedetään henkeä niistä tunteista.
Tehdään jotain mistä molemmat ovat aina haaveilleet. Rakennetaan unelmiemme talo. Hirsitalo.
Tontti löytyi kuin sattumalta. Hehtaarin kallioinen metsäpläntti, 15 kilometrin päästä asuinpaikastamme. Saimme se reilusti alle markkinahinnan, kaupat tehtiin viikon päästä ensi tapaamisesta.
Sitten alkoikin raivausurakka. Sitä tehtiin reilu puoli vuotta. Siinä samalla piirsimme ja suunnittelimme taloa, pyysimme tarjouksia ja ravasimme milloin missäkin tapaamisissa. Keväällä 2012 alkoi maatyöt ja toukokuussa-12 saapuikin hirsipaketti sekä kasausporukka. Siinä seinien pystytystä seuraillessa aloin epäillä että salamatkustaja olisi hypännyt kyytiin ja voi sitä iloa ja onnea kun tein plussatestin. Mutta samalla myös sitä pelon määrää, menettämisen pelkoa.
Se kesä ja syksy meni tontilla varovasti touhuillen ja töissä esimiehen kanssa tapellen. Supistukset jättivät mut pois sekä tontilta että töistä. Talvi tuli ja äitiysloma alkoi. Silloin aloitin tämän blogin. Kirjoitin jouluna -12 viimeisestä joulusta kahdestaan. Enpä ikinä olis arvannu että seuraavana jouluna meitä oliskin jo neljä!
Ukon syntymän jälkeen elämä kiisi kuin sumussa ja yhtäkkiä tajusin olevani uudestaan raskaana. Raskaus oli rankka ja se päättyikin ennen aikaiseen synnytykseen. Luojalle kiitos, selvittiin säikähdyksellä ja Sisu näytti sairaalalle pitkää nenää täysin terveenä poikana 5viikon sairaala jakson jälkeen.
Nyt talolla tehdään viimeisiä pintatöitä ja muutto on jo käsinkosketeltavan lähellä. Viimeiset 2kk ollaan asuttu poikien kanssa Porvoossa evakossa anoppilassa ja Eero on asunut raksalla. Toukokuu on Eerolla lomaa ja loppurutistuksen paikka. Tarkoitus olisi että ennen loman loppua oltaisiin koko perhe Vihdissä saman katon alla. Tiukkaa tekee mutta luottavaisin mielin päivä kerrallaan.
Uskomatonta että nyt meitä on neljä ja kohta ollaan kaikki yhdessä perheenä. Ei riitä kiitosten ja ylistys sanojen määrä kertomaan sitä kuinka onnellinen olen tästä kaikesta. Kuulostaa varmasti imelältä mutta ihan sama. En olisi ikinä voinut kuvitella että meidän odotus palkitaan näin ruhtinaallisesti.
Helppoa ei toki ole ollut ja välillä on tehnyt mieli heittää hanskat tiskiin ja polttaa koko talo. Ja voin myös kertoa että kahden samana vuonna syntyneen pojan kanssa ei aina ihan jaksa naurattaa. Mutta sinnillä päivä kerrallaan. Lupailivat että ensimäisen vuoden jälkeen helpottaa.
Mä luotan siihen ja siihen että kun päästään saman katon alle kaikki niin sekin jo helpottaa kun arkea on jakamassa me molemmat.
Meidän rakennuksen alkuvaiheita voi käydä kurkkimassa www.meidantupa.blogspot.com ja tuoreimpia kuvia löytyy instagrammista SanLii82 nimen takaa.