Kymmenkuinen Omppumme rakastaa soittimia ja ääniä. Rummuttaa kaikkea ja rämpyttää isin bassoja ja ukulelea. Hakkaa puupalikoita yhteen kuin rytmikapuloita. Helistimet eivät enää oikein kiinnosta, joten päätin viimein askarrella rytmimunat, jotka ideoin jo pääsiäisen jälkeen. Nimittäin silloin, kun poimin R-kioskin alelaarista viimeiset jätti-Kinderit. Arvelin, että niiden sisällä olisi juuri sopivankokoiset hylsyt rytmimunia varten, ja niinhän niissä oli! Aluksi mietin marakasseja ja varren arkartelua, mutta päädyin rytmimuniin, koska ne olivat sekä helpommat tehdä että hauskemmat soittaa kun niihin saa kivemmin tuntuman ja niitä voi heitellä samalla. (Saatan ehkä olla itse innokkain soittaja.)
Muistin kyllä kuvata hylsyt enenn askartelua, mutta muistinko laittaa mitään skaalaksi? En. Pahus. JÄTTIKOKOISET hylsyt ovat siis about 9 cm korkeat eivätkä mahdu edes aikuisen suuhun. Turvallisuus ennen kaikkea. Toisessa on sisällä riisiä ja toisessa soraa, jotta äänet ovat erilaiset. Sisältöä kannattaa olla suhteellisen vähän, jotta ääntä tulee enemmän ja rytmejä on helppo varioida. Virkattu pällys vaimentaa ääntä hieman, mikä kannattaa ottaa huomioon testikuuntelussa. Kun ääni on bueno, virkataan munille päällinen. Käytin puuvillasekoitetta, joka on pehmeää ja sileää eikä kutita. Ennen viimeisen päädyn virkkaamista muna sujautetaan sukkaan ja virkataan päällinen umpeen suoraan siihen päälle. Sitten jamit!
PS. Minulla oli perjantaina eka työpäivä. Alku oli ihan järkyttävä. Itketti ja pelotti ja ahdisti. Uusi työtila tuntui vieraalta. Sitten pakotin itseni aloittamaan työt, ja tunnit kuluivat hujauksessa. Onneksi tämän ekat kaksi kuukautta Omppu on kotona isin kanssa, ja vasta sitten syyskuussa menee perhepäivähoitajalle. Koska jos olisi pitänyt viedä sinne nyt, olisin varmaan perunut paniikissa kaiken. Kieltäytynyt palaamasta töihin koskaan ja köyttänyt itseni Omppuun kiinni. Väittänyt, että Omppu on osa minua ja että kuolemme molemmat, jos hänet irrotetaan. Osimoilleen näin.