No on se mahdollista, mutta ei se kyllä kivaa kenestäkään ole.
Koska keittiössämme ei ollut lämmitystä ja aikeinamme oli rempata kasarimaisin holvikaarin sisustettu kodin sydän muutenkin, saimme unelman: mitä jos hommaisimme puuhellan keittiön nurkkaan pöhisemään, oisko aika ihana? Uuh, no ois!
Pannukahvihaaveet alkoivat ottamaan pannuun jo keväällä keittiöremppaa aloitellessamme: typerä hella pyöri rempparattaissa kapulana viimeiseen viikkoon asti.
Hella vaatisi hormin, jonka mahdollisesta olemassaolosta ei voinut tietää. Ennen kuin tieto hormista tai hormittomuudesta saatiin, oli mahdotonta piirrellä keittiösuunnitelmaa tai hankkia koneita. Samalle seinälle oli mahduttava tiskikone, hana+lavuaari sekä liesi+sähköuuni. Hormimysteeriä emme saaneet ratkottua kuin purkamalla seinä, jonka Hippi viimeisteli tyylikkäästi piikkauskoneella. Edelleenkin vaikea takaa löytyneen vanhan muurin jo olleen lommoinen ennen pitkätukan piikkauskonetta. Mutta ei kai Hippi huijaisi..
Tarvittavien hormiaukkojen löydyttyä piipussa odotti vielä betonimöhkäleitä. Nokikolarit lupasivat palailla (taas) parin viikon kuluttua. Hippi pääsi koneensa kanssa katolle. Hormihoidon jälkeen ryhdyimme etsimään sopivaa hellaa netistä. Haaveissa oli kohtuuhintainen ja pieni hella, jonka hormiaukko on sivulla.
Jep, jep. Väliaikahuomautus: hormiaukkojen sekä hellan etsinnän ollessa kesken, oli turha suunnitella tai tilata keittiöön liittyen (kukkatapetteja lukuunottamatta) yhtään mitään. Tiskikoneemme oli tässä vaiheessa ollut rikki jo kolme kuukautta. Keittiön seinä oli revitty irti.
Säkällä löysin Huutiksen kautta Haminasta vanhan, mutta pränikässä kunnossa olevan Harvia Kympin, joka oli mitoiltaan sopivan kapoinen. Hyvä, mutta Haminassa. Onneksi napakat tätini Kotkasta lähtivät peräkärrin kanssa kopauttelemaan ostostani kylkiin. Tätien käsittelyssä hinta tippui sataankahdeksaankymppiin ja hella siirtyi Kotkaan.
Saatuamme tarkat mitat siirryimme Hipin kaverin keittiöliikkeeseen tekemään hänen elämästään hankalaa seuraavan parin kuukauden ajaksi. Suunnitelmaa piirrettiin millin tarkkuudella, jotta vaaditut turvavälit ja vaatimani jättimäinen lavuaari mahtuisivat samalle seinälle. Kun keittiö vihdoin oli saapumassa, ruikutin mökkireissulla olleen veljeni kamppailemaan valurautaisen liftarin kyytiin Kotkasta. Tampereen risteyksessä hella kippasi kyljelleen, pysyttyään kolmetuntisen matkan sitä ennen pystyssä. Lommo pellissä ei häirinnyt niin paljon kuin seuraava haaste: Huomasin useamman puhelun jälkeen, ettei kevät tuo muuraria -ainakaan meille.
Lopulta soittelin Harvialle ja kyselin lunkilta asiakaspalvelijalta, olisiko hella mahdollista asentaa keittiön asentamisen jälkeen, vaikka asennustilaa on pikkuriikkisen. Näin pääsisimme aloittamaan remontin, vaikkei puuhella vielä olisi kytketty hormiin. No on se mahdollista, mutta ei se kyllä kivaa kenestäkään ole.
No eipä ollut sekään, että hormiaukko oli väärässä kohdassa seinässä.
Eikä suuremmin sekään, että vanhassa hormiaukossa kulki veemäinen voimavirta laastilla valeltuna.
Eikä vanhan muurin puhtaaksi hinkkaaminen juhannuksena.
Naapurin puutarhajuhlissa tilanne sai kuitenkin yllättävän käänteen saatuani kaverin kaverin muurarikaverin numeron. Muurari mittaili hellalle jätetyn minitilan, ohjeisti materiaalihankinnoissa ja lupasi palata seuraavalla viikolla, jonka jälkeen tyyppi katosi pariksi viikoksi. Puuhella makaili pihassamme pressun alla ja piirtyi osaksi maisemaa.
Ollessamme kesäreissussa naapurin muija juorusi nähneensä vieraan miehen pihassamme. Tuntomerkit täsmäsivät. Muurari teki yllättäen combackin, kun olimme jo lakanneet odottamasta. Muutaman päivän hommien jälkeen Harvia seisoi kauniilla punatiilijalustallaan hormi kytkettynä. Hippi neuvotteli hinnasta.
Lähetin Kotkaan tädilleni viestin: Tervetuloa pannukahville! eikä enää yhtään ota pannuun.
Eihän se kivaa ollu. Oli ihan perseestä.
Mutta ihana se on.
PS. Appiukolle kiitos ja anteeksi noin puoli vuotta kestäneestä pakkomielteisestä jankutuksesta puuhellakeskustelusta.