Loppukesän ovikranssit ovat aina niin hurmaavia. Pihalta löytyy niin paljon kaikkea kaunista, jonka voi pujottaa esille.
Parvekkeen auringonkukat olivat tuottaneet niin painavia siemenkotia, että ne oli pakko naksaista pois. Kukkavarret eivät enää tahtoneet jaksaa pysyä pystyssä kaiken sen siemensadon kanssa, joten pujotin ne toissavuonna kiepautettuun ja mielestäni ihanan käppyräiseen kranssipohjaan. Vierelle pistelin toisia siemenkotia, niitä, joita keräsin pari viikkoa sitten talteen - siis unikoita.
Paljon muuta ei tarvitakaan, mitä nyt jätin vanhat punaiset marjat tuomaan väriä ja nappasin pihalta joka paikkaan leviäviä siankärsämöitä raikastamaan maanläheistä tunnelmaa.
Vielä muutamana ekana päivänä linnut eivät ole löytäneet siemenvarastoa, mutta eikönän nokkijoita ilmaannu, kunhan syksy alkaa toden teolla. Nyt luonto taitaa vielä tarjota riittävästi ravintoa.
Sisääntulon kokonaisuus on rehevä, sellainen, jonka kasvit ovat nauttineet täyden annoksen kesän lämpöä nääntymättä kuitenkaan janoon. Myös yksityiskohdat miellyttävät silmääni.
Puuttuvat vain tuoksut, niitä varten pitää tallustaa pihan puolelle leimupenkin luokse. Ovella pitää tyytyä visuaaliseen estetiikkaan.
