En oo muka joutanut pitkään aikaan tänne blogiin kirjoitteleen, suurin syy on ollut se, että hellu on ominut mun koneen ittellensä. Tabletilla on inhottava kirjoitella pidemmästi, kun koko ajan menee sanat väärin. Tälle iltaa en sen luvannut viedä konetta.
Mutta tässä välissä on kaikenlaista tapahtunu.
Vauva sai kuukausi sitten nimekseen Matias.
Matias on kasvanut kovasti ja viihtyy nykyisin pitkän aikaa lattialla. Matias nukkuu yleensä läpi yön, mutta päivillä harvemmin pitkiä unia. Rytmiäkin on alkanut löytymään. Yöunille menee yleensä klo 21 ja ensimmäisen kerran herää syömään klo 6-7 välillä. Mutta iltaisin klo 18-21 on yleensä melkein koko ajan syömässä, ei auta äidin karata kovin kauas sillä välillä.
Millakaan ei enää ole mustasukkainen vauvasta. Mielellään hoitaa ja haluaa olla kaverina vaipanvaihdossa.
Milla on saanut liukumäen sisälle, on meillä vauvakeinukin sisällä. Saa sadepäivinä keinuskella sisälläkin.
Ollaan lasten kanssa käyty pappilassa perhekerhossa. Milla on tykännyt käydä, varsinkin silloin kun on seurakunnan vuoro pitää perhekerho. Silloin on aina alussa kirkkomuskari ja toisinaan askartelu. Joka toinen viikko on mll:n vuoro, mutta silloin me yleensä jätetään menemättä.
Iltaisin kun olen saanut lapset nukkumaan, ainakin Matiaksen, olen ruukannut kutoa villasukkia. Nyt sitten innostuin taas ompeluhommista, kun Matias nukkuu tai leikkii lattialla. Tänään tein jämätrikoista kaksi hametta ja legginsit (vielä vähän kesken). Ja teinpä tänään taas kangastilauksen.
Ajattelin tehdä lapsille jotkut samantyyliset asut.
Milla on oppinut jo, ettö kun äiti istuu ompelupöydän ääreen, voi esittää kysymyksen "mitä äiti tekee mulle?" Tänään sai hameet.
Pipojakin olisi tarkoitus tehdä sukulaisille ja näille pienemmille lapsille kypärälakit. Kypärälakit ajattelin tehdä jostain kivasta kuviollisesta trikoosta.
Ja kappas, siitä on jo 2 kuukautta, kun meidän koira lopetettiin. Päätös oli tosi vaikea, mutta parempi näin, kun katsoa kun toisen on jo hankala nousta ylös makuulta. Mulla tosin kesti reilun kuukauden, ennenkuin oikeasti tajusin, ettei koira tule enää kotio. Milla välillä puhelee Jellusta ja katselee taivaalle, että en näe Jellua. Kerran juteltiin, että Jellulla oli niin kipeät jalat, että sen takia koira laitettiin pois. Milla tuumas, että laitetaan sille laastari. Minä tietenkin itkin, että voi kun se oliskin mahdollista. Välillä se ikävä aina iskee. Monet kerrat olen kotio tullut ja meinannut ovella tervehtiä koiraa. Ja joskus iltaisin meinannut jo kutsua sitä luokse, ennenkuin muistan, ettei se enää täällä ole.
Yritän jatkossa saada kirjoitettua useammin tänne.