Meinasimpa sitten sössiä koko joulukalenterin heti ekana päivänä :D Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, joten here we go:
Olen nyt jonkun aikaa kotoa työskenneltyäni huomannut, että aamuja on kahdenlaisia; niitä, jolloin nukun reteästi melkein yhdeksään asti, ja sitten on niitä jolloin ponkaisen pirteänä pystyyn Markon lähtiessä töihin, eli perhana kuudelta. KUUDELTA! Mitään välimuotoa ei ole. Joulukuun ensimmäinen päivä valkeni jälkimmäisissä merkeissä. Tein aamulla hetken töitä ja söin väkisin pari hedelmää (en ole aamupalaihmisiä). Puoli yhdeltätoista kuvasin eräät yksivuotiskuvat ja raahasin itseni kauppaan. Luonnollisesti Tyler Oakleyn spotify-joulusoittista luukuttaen. Melkeinpä mikään ei ole siistimpää kuin autossa palkeet lepattaen laulaminen. Kauppareissun ainut tarkoitus oli löytää mulle joulukalenteri, ja päädyin Haribon sikakalliiseen karkkikalenteriin.
Ekasta luukusta tuli nallekarkkeja, suuri pettymys. Olisin halunnut pesetoja.
Koska joulukalenterin ekan luukun kunniaksi piti tehdä jotain tosi jouluista, päätin koota aiemmin viikonloppuna leipomani piparitalon. Mitään muottejahan mulla ei talon osien leikkelyyn ollut, vaan vetelin reteästi vapaalla kädellä palaset pellille. Muutama äärimmäisen vähäpätöinen seikka unohtui arkkitehtuuripuuskassa (ovi, ikkunat, palojen mittasuhteet), mutta vaikka röttelö muistuttaa Harry Potterin kummitustaloa, olin siitä oudon ylpeä.
Rakennuspuuhia säesti herra Crosby
Tähän pisteeseen asti pääsin silkalla tuurilla ja pyhällä hengellä, mutta kattopalat olivat auttamattomasti liian pienet. Onneksi mulla on vielä vähän taikinaa jäljellä, jotta voin leipoa uudet katto-osat upeaan talooni. Tai sitten en jaksa, ja sanon kaikille, että kyseinen talo sijaitsee hurrikaanialueella.
Joo ei musta ole tähän. Mun vahvuudet on selkeästi toisaalla, muut väsätköön piparimestariteoksia! Illalla katsottiin vielä Markon kanssa leffa, ja vetäydyttiin joskus yhdeksältä nukkumaan, niinkuin kunnon henkiset eläkeläiset konsanaan. Uskokaa pois, tätä tää blogmas tulee olemaan! :D