Joulukalenterista on jo puolet avattu, ja tänään hankin ensimmäiset joululahjat. Niin taas saapuu joulu, tuo jokavuotinen riemu ja rasite. Rakastan joulun tunnelmaa. Rauha on laskeutunut ja stressi kaikonnut. Voidaan syödä mahat pinkeiksi rosollia, ulkoilla, saunoa, viettää aikaa lähesten kanssa ja jakaa lahjoja. Joulun ainoa huono puoli on se, että sitä edeltää usein stressi joululahjoista. Kenelle ja mitä ja kuinka paljon? Minusta on ihanaa antaa ja saadakin lahjoja (kunhan ne eivät ole liian mahtipontisia tai turhia), mutta lahjojen hankkiminen on usein aika tuskallinen prosessi.
Koen olevani tässä elämäntilanteessa jotenkin hieman väliinputoaja. En ole enää lapsi, jolta ei odoteta jouluna lahjaksi muuta kuin hyvää käytöstä ja ehkä itse tehtyä piirustusta. Toisaalta en ole vielä sellainen aikuinen, jolla on oma perhe, työ ja talo, ja jonka odotetaan osallistuvan joulun järjestelyyn ja lahjojen hankkimiseen muiden tavoin. Olen vielä nuori aikuinen, jonka apua ja lahjoja odotetaan, mutta ei edellytetä. Se tuntuu hyvältä ja helpolta. Minulla on omat tapani osallistua ja antaa, ja ne riittävät.
Minulle on tärkeää antaa jotakin pientä kaikille läheisille jouluna, vaikka joillekin varmasti riittäisi pelkkä kortti ja yhdessä joulupöytään istuminen. Uskon, että en ole ainoa, joka pähkäilee tällä hetkellä, miten muistaisi kaikkia niitä omia ja puolison sukulaisia, joita parin viikon päästä tapaa. Vaikka meillä molemmilla on melko pienet suvut, noin parillekymmenelle ihmiselle (Okei, tässä on joukossa yksi koirakin, hau!) pitäisi keksiä jotain annettavaa.
Tosiasiahan on se, että näin monelle ihmiselle meidän ei ole mahdollista antaa mitään rahallisesti arvokkaita lahjoja, enkä pidäkään sitä itsearvoisen tärkeänä. Minulle tärkeää antamissani lahjoissa on se, että ne tulevat käyttöön. Nämä reunaehdot mielessämme olemme päätyneet seuraavaan kaksiosaiseen konseptiin: 1) Anna syötävää. 2) Tee se itse. Keksit, joululimppu tai suklaa muuttuvat tylsistä koskettaviksi, kun ne on paistanut, vaivannut tai maustanut ihan itte!
Konseptista on luistettu sinä surullisena jouluna, kun olin päättänyt askarrella kaikille tuikkukippoja lasipurkeista ja viime jouluna, jolloin keksien lisäksi annoimme Unicefin ja Kirkon ulkomaanavun hyväntekeväisyyslahjoja. Helppoa ja tuo hyvän mielen. Askarteluksi sen sijaan saavat riittää joulukortit...
Sukulaisia ja perhettä lahjomme tänä jouluna näillä näkymin taas kekseillä, tällä kertaa luultavasti näillä. Lisäksi osa saa muita pieniä lahjoja. Voisin veikata, että tänä jouluna käytämme Ollin kanssa yhteensä noin 200 euroa joululahjoihin. Tämä summa sisältää myös lahjat toisillemme. Ainakin omalla kohdallani Ollille annettava lahja on arvokkain. 100 euroa per nenä ei mielestäni ole kovin paljon, mutta toisaalta minulla ei ole kyllä mitään käsitystä siitä, paljonko joululahjoihin yleensä käytetään rahaa. Siis suunnilleen samanlaisessa tilanteessa.
Ihmisillä on erilaisia lahjojenantokäytäntöjä. Erään ystäväni suku arpoo jokaiselle yhden ihmisen, jolle hankitaan lahja. Näin kukin voi ostaa yhden arvokkaamman ja oikeasti harkitun ja tarpeellisen lahjan. Vältytään ehkä liialliselta rahanmenolta ja stressiltä. Minun suvussani jotkut aikuiset ovat sopineet maksimihinnan toistensa lahjoille. Se taitaa olla 10-20 euroa. Joillakin taas on tapana antaa (minun näkökulmastani) käsittämättömiä summia rahaa ja hurjan paljon arvokkaita lahjoja. Ehkä se on yksi tapa osoittaa välittävänsä. Minä välitän leipomalla keksejä koko yön ja tahmaamalla käteni ja pöytäni liimaan ja paperisilppuun. Halaan ja istun viereen, laulan joululaulun ja siivoan keittiön.