Ei, kyse ei ollut umpisuolesta tai infarktista. Ei mitään niin dramaattista. Lauantai-iltana hiukseni vain alkoivat kaivata pikaista operointia. Mies oli iltavapaalla, lapset nukkuivat. Keittiösaksien kutsu kävi ylivoimaiseksi. Ajattelin, että pari poninhäntää katkeaa näppärästi SNAP vain. Mutta ei se ihan niin mennyt.
Lähtötilanne. Milloin minä taas aloin muistuttaa Led Zeppelinin varajäsentä?
Joko minulla on liikaa tukkaa tai liian tylsät sakset. Todennäköisesti molemmat. Piinallisen kriips kriips kriips kriipsimisen jälkeen toinen sivuponnari oli riivitty poikki. Ja jälki oli todella rupisen näköistä. Eipä auttanut muu kuin seuraavana päivänä surauttaa sivut tasaiseksi etten ihan mielipuolelta näytä.
Puolivälin dokumentaatio. Toinen puoli ajeltu, toinen jäljellä.
Osaan olla kärsivällinen tarvittaessa, mutta en silloin kun hiukset alkavat tympäistä. Kello kuudelta kysellin Facebookissa vinkkejä hyvistä kampaamoista, yhdeksältä jo tartuin saksiin. En minä jaksa odottaa pelkkää ajanvarausmahdollisuutta maanantaihin asti.
Valmista tuli! Keskiosalle ei toistaiseksi ole tehty mitään muuta kuin vähennetty 15cm pituutta karkeasti keittiösaksilla. Sitä voisi muotoilla vielä, mutta ensin voisin hankkia kunnon sakset.
Minulla on kampaamoista melko kehnoja ja keskinkertaisia kokemuksia. En silti ole vielä luopunut toivosta saada joskus todella hyvä hiustenleikkaus. Ensi kerralla taidan kokeilla Ninan suosittelemaa paikkaa. (Ninan omien hiusten perusteella vaikuttaa lupaavalta.) Pitää vain muistaa varata aika hyvissä ajoin ennen kuin inspiraatio ottaa vallan.