Uusimmassa Trendissä oli juttua rennoista pariisilaisboheemeista taulukollaaseista ja mä pääsin kerrankin hihkaisemaan, että Hei, mullahan on toi jo. So let me introduce you: tauluseinä!
Seinältä löytyy tällä hetkellä lähinnä omia ja sukulaisten hää- ja vauvakuvia, mutta tarkoitus on jatkaa kollaasia vielä ylöspäin muillakin kuvilla (kunhan jaksan ja jostain löytyy pitkät tikkaat ja joku joka niitä tulee pitelemään minun niillä huojuessa, koska hubbie ei kuulema tähän sekasotkuun aio koskea :P). Vitsit noita miehiä, kun ne ei yhtään ymmärrä, kun ihmisellä on visio... ;). Ne vaan ajattelee niitä useita (kymmeniä) taulukoukkujen reikiä, joita ne ehkä joutuu joskus vielä paklaamaan... :P.
Ja takaisin asiaan. Artikkelin mukaan kollaasin juju on siinä, että se on rönsyilevä ja huoleton. Mittanauhat voi siis unohtaa. Kuvissa, tai mitä seinälle sitten ripustaakin, on kuitenkin hyvä olla jokin yhdistävä tekijä, mikä pitää homman kasassa, kuten samanväriset kehykset, mustavalkoiset kuvat tai aihe joka toistuu kaikissa kuvissa. Mulla tuo juttu on erilaiset ja erikokoiset valkoiset kehykset. Alunperin ajattelin, että laitan seinälle vain mustavalkoisia kuvia, mutta varsinkin lasten kuvissa on kiva olla väriä, niin laitoinkin väri- ja mustavalkokuvia sekaisin. Ja mittanauhaa en todellakaan käyttänyt, aloin vain paukutella seinään koukkuja ja ripustaa tauluja rivi kerrallaan alarivistä aloittaen miehen kurkistellessa (kauhistellessa) sormiensa välistä.
Ja ihan hyvä siitä tuli! Taulut saa kököttää just niin vinossa ja etukenossa kuin haluavat ja minä rakastan niitä silti.
Hieman vaan rajoja ja paljon rakkautta, niin ei voi kauheesti metsään mennä.
K.K.