Tiuskaa tehää taloi!
Vielä 1960-luvulla ei Tiutisessa sota-aikaa syvemmin analysoitu. Aikajänne oli liian lyhyt, sota oli vienyt niin monelta tulevaisuuden, joiltakin koko elämän. Monilta oli kaatunut isä, poika, veli, ystävä. Monen naapuri oli menettänyt Tiutisen palossa (1941) kotinsa ja jotkut olivat muuttaneet kokonaan pois. Sotaa pelättiin. Sen varjo oli edelleen Tiutisen perheissä läsnä.
Mutta Tiutisessakin elämä jatkui. Monta rintamamiestaloa oli syntymääni (1957) mennessä noussut tulipalossa tuhoutuneiden tilalle. Lähes toistensa kopioita, kaikki samanlaisella keskusmuurin ympärille rakentuvalla huonejärjestyksellä, eteinen, keittiö ja kaksi kammaria. Puolitoistakerroksiset talot nousivat talkooporukoiden voimin, säännöstelyn varjossa, hartiapankin turvin. Rakennustarvikkeista oli 40- 50-luvuilla pulaa ja sokkeleiden valumuoteista irrotetut laudatkin puhdistettiin ja käytettiin ulkoseinien vinolaudoitukseen tai esimerkiksi sisäkomeroiden seiniin. Naisten tehtävänä oli hakata betonijäänteet laudoista irti, mutta kyllä sitä puunsyihin silti jäi. Anoppini oli taitava leipoja, jonka tuoreena niin herkullinen pulla sai muutaman päivän komerossa levättyään sementtisen sivumaun. No, olemme remontoineet taloa sisältä, ja nyt nekin komerot ovat historiaa.
Appeni työskenteli kirvesmiehenä Enso Gutzeitilla, jonka verstaalta tilasi valmistuvan talonsa ovet ja ikkunat, kuten suurin osa Tiutiseen rintamamiestaloa rakentaneista. Karmit ja pokat olivatkin priimaa, mutta rautakaupasta hankitut ikkunalasit sekundaa. 65 vuodessa karmit eivät olleet menneet huonoksi, meillekin olisi todennäköisesti kannattanut vaihtaa pelkät lasit, mutta viime vuonna vaihdatimme koko ikkunat. Ei ole enää automaattikoneilla tehtyihin karmeihin veistettyjä kaarevia ikkunapenkkejä, ainoastaan irralliset kukkalaudat.
Talkoisiin osallistuivat niin miehet kuin naiset tasavertaisina, kukin osaamisensa ja porukan ohjeiden mukaan. Kellarikerrokset kaivettiin käsin lapioilla, koneita ei ollut. Kirvesmiehet johtivat pystytysporukkaa, muurari muurasi hormit, ja jokainen rakentamaan ruvennut sai kuin saikin talonsa valmiiksi.
Melkoisesti on rakentaminen muuttunut. Kaivinkone tekee päivässä saman työn kuin Tiutisen talkooväki teki kahdessa viikossa. Nyt rekka-auto tuo tontille joko irtotavaran tai valmiit elementit, eikä talonrungon pystytyksessä montaa päivää mene. On pelit ja vehkeet, nosturit ja naulakoneet. Piirustukset ovat millintarkkaa työtä, eikä salvoksia enää rakennuspaikalla tarvitse suuremmin sahailla. Jopa parissa päivässä voi saada sisustusvalmiin kodin.
Tiutinen on uudisrakennettu lähes täyteen ja kylä on elpynyt. Raunioita ei enää juurikaan ole, niiden paikalla on kauniita taloja ja hyvinhoidettuja pihoja. Rakentaminen on nykyisin nopeaa, mutta kallioperäiseen saareen juurrutaan hissukseen. Saaressa pitää haluta asua, luonnon ehdoilla, kaupunkiolosuhteita ei voi edes haikailla. Toivottavasti uudet tiutislaiset omaksuvat saarelaisuuden ja ankkuroituvat Tiutiseen niin vahvasti, että heidän jälkikasvunsa haluaa jatkaa asumista vanhempiensa rakentamassa kodissa.