Viikko on lähtenyt hieman hitaasti liikkeelle. Pääsääntöisesti syy on ollut isännässä, jonka ajatukset ovat olleet enemmän rakentamista tukevissa asioissa kuin varsinaisessa rakentamisessa. No mutta siitä myöhemmin lisää sitten. Viimeksi saatiin vihdoin keittiön lattia siihen kuntoon, että seinän laiton jälkeen pystyisi laittamaan jo laattaa. Aika murheellista oli kyllä todeta, että kaikkien vaiheiden jälkeen siihenkin sai viikon tuhlattua. Mutta toisaalta ehkä hyvä. Aloimme miettimään yläkerran lattialämmitystä. Alakerta vedettiin kolmella piirillä ja kun lämpö kuitenkin nousee ylöspäin, niin tarvii tarkistaa, että onko oikeasti niin tiheät piirit tarpeen yläkerrassa. Säästäisi nimittäin merkittävästi aikaa ja vaivaa, jos voisi vaikka vetää 1/3 harvemmalla vedolla noita putkia. Gyproc leikkaukset jäisi vähemmälle ja vähän materiaalissakin säästäisi.
Enivei, tänään hyökättiin sitten keittiön katon ja tulevan eteisen ja kodinhoitohuoneen kimppuun...tai no, otetetaan ensin se minun häiriötekijäni. Kokoajan on häirinnyt se, että kun menet joko rautakauppaan taikka kaatopaikalle, niin tuntuu että kuljetuskapasiteetti loppuu kesken. Milloin tulee katto vastaan taikka sitten saa peräkärryyn askarrella edesmenneiden WTC tornien kokoisia kuormia. Toisaalta, olin 2014 ostanut uuden Chevrolet Malibun, mutta eräs Honda mies ajoi sitten 70 km/h punaisista valoista suoraan kylkeen. Chevy meni lunastukseen ja ihan Skodan kanssa samaistunut, niin oli autokin etsinnässä.
Perheessämme pyritään kuitenkin löytämään kompromisseja, minun vaateeni oli V8, tilaa jotta saan tavaroita kulkemaan ja vaimon vaateet oli, että pitää olla perheauto ja istuimet koko 5 hengen perheelle. No, löysin noihin spekseihin oikein hyvän vasteen.
Hieno tarrakin autosta löytyi
Ostin sitten 6-hengen pick-up avolava-auton. Aivan mahtava. Mukana tuli Flowmasters pakosarjat joten kyllä kulmakunta tietää milloin minä olen liikkeellä. Oikein pikkupoika heräsi minussa, kun sillä pääsee ajelemaan ja uruttamaan tunneleissa. Pojatkin kinuavat kokoajan, että milloin mennään ajelemaan ja kaasuttelemaan ihmisten vierellä. Rakennustarvikkeet ja roskat kulkevat loistavasti ja upean V8 murinan kera. Varmastikaan ei ole kaikkien mieleen moinen kaara, mutta kun itselle tulee ikää enemmän, ei enää jaksa välittää niin paljon siitä, että mitä muut ajattelevat. Aina löytyy niitä mielensäpahoittajia. Kaikilla meillä on vain yksi elämä, joten eletään se :)
Hyvinhän tuo auto toimi. Nakkasin lavalle 250 kiloa puutavaraa ja puruja ja kävin vispaamassa kaatikselle. Helppoa kuin heinänteko. Kiipeän lavalle ja nakkelen sieltä pois.
ja sitten se rakennusproggis...
Yläkerta alkaa olemaan kunnossa jo eristepuhallusta varten, mutta välipohjasta on tekemistä. Meillä kävi siinä mielessä harmillinen juttu, että sähkömies sairastui, eikä ole pystynyt vetämään tarvittavia vetoja ympäri taloa. Vastaavasti meille tulee paljon LED valaistusta ja nekin vaatii lämmönjakokuppeja, jottei eristeet ala lämpiämään liikaa. Niillä siis mentiin..
Tässä asennellaan noita ilmasulkupapereita ja todella harvaa laudoitusta. Varsinaisesti noita ei edes tarvittaisi, mutta halusimme puhaltaa välipohjaan eristyksen äänieristyksen vuoksi. Tuo paperi estää sitten eristeen pöllyymisen joka puolelle. Nuo LED valoille tulevat kupit taasen aiheuttivat päänvaivaa. Ohjeet sanovat, että ne vain asetetaan vapaasti kiinnitetyn valaisimen päälle. Yeah, right. Haluaisin nähdä miten niitä metsästetään eristeen seasta jahka puhallan sinne ekovillat. Päätettiin siis tehdä minikoolaukset ja kiinnittää ne niihin. Pysyvät ainakin paikoillaan, eikä tarvitse ostaa metallinpaljastinta ja viettää tunteja niiden etsimisessä ja uudelleen paikalleasentamisessa.
Katseltiin kirvesmiehen kanssa aikamme tulevan uuden eteisen ja kodinhoitohuoneen välistä seinää. Seinän paksuudeksi oltiin vuosien varrella onnistuttu saamaan melkein 20 senttinen hieman frankenstein tyylisellä tavalla. Sovittiin, että minäpä revin tuon seinän kokonaan kuikkaan ja rakennetaan uusi. Tulee helpommaksi rakentaa uusi, kuin alkaa askartelemaan vanhasta.
Aloin siis työstä toimeen. Gyproc pois ja laudoitusta kuikkaan ja alta paljastui selkeä Picasson maalaus :D no, mutta otin varovasti sen talteen ja katsotaan josko sille saataisiin joku hyvä paikka uudessa torpassa. Sitten kun saisi selvitettyä, että mitähän aluetta tuo kuva mahtaa kuvata.
Jahka Picasso oli saatu syrjään, niin levyjen takaa avautui kenties oviaukko helvettiin. Ainakin siniset tapetit herättivät epäilykset. Valitettavasti oven takana ei ollut infernoa, vaan Gyproc levyseinä. Alunperin meille kerrottiin, että vanha osa on rakennettu vuonna 1949. Kuten lehdistä saattoi päätellä, todennäköisesti se on rakennettu vuonna -40 ja loppu tarkastettu vuonna -49. Nyt tämän laajennuksen jälkeen näyttää, että vanhasta osasta jää jäljelle noin 3X2 m oleva seinä ja loppu on sitten rakennettu vuonna 2015. Palaan siis projektin keskivaiheilla toteamaani asiaan. Olisi kannattanut purkaa koko elintasosiipi.
Seinän toine puoli vielä purkamatta. Purkamista selkeästi haittaa se, että pitää pystyä pesemään pyykkiäkin. Yritin leikkiä tuossa putkimiestä, mutta jostain omituisesta syystä en saanut vedentuloa katkeamaan. Pitää huomenna vielä katsoa, josko opin tässä putkariksi vai mitääkö kutsua joku asianosaavakin paikalle.
Pidettiin päivän päätteeksi myös työmaapalaveria. Nähdäksemme vaikuttaa siltä, että kuukauden verran olisi vielä isompaa raksajuttua jäljellä. Eli minä väännän kuin elämän kevät seuraavan viikon ja pari kaveria loppu 3-4 viikkoa. Ehkä ulkovuorausta ei ehditä saamaan, mutta pääpiirteissään homma alkaisi olemaan klar. Toki, mun tarvii vääntää vielä sisällä sisustusjuttuja: maalia, laatoituksia sun muita, mutta rakenteellisesti alettaisiin olemaan tikissä.