Lapsena olimme puolitoista vuotta nuoremman pikkuveljeni kanssa paita ja peppu. Taaperoikäisinä leikimme demokraattisesti sekä nukeilla että ralliautoilla. Kouluikäisinä vietimme pitkiä iltapäiviä yhdessä, ja silloin yleensä pelailimme yhdessä tietokoneella, rakensimme puumajoja tai tappelimme uusimmasta Aku Ankasta. Talvisin saatoimme herätä aamulla aikaisin snoukkaamaan lähipelloille ja hiihdimme (ihan oikeasti!) kouluun. Harrastimme samoja urheilulajeja milloin missäkin seurassa: fudista, sulkista ja säbää pelasimme urheiluseurassa, serkkujen kanssa korista ja kesäleireillä pesistä. Naapuruston lasten kanssa pelasimme usein kirkkistä tai fikkaripiilosta, maalle muutettua tosin vähän vähemmän (leikkikavereihin oli siellä huomattavasti pidempi välimatka).
Olimme toistemme parhaat kaverit, lähes päivälleen samalla ikäerolla kuin omat tyttäreni. On ollut hauskaa seurata nyt omien lasten kanssa sitä, miten he välillä ovat toistensa pahimmat viholliset ja toisinaan taas parhaat ystävät. Tuntuu niin kummallisen tutulta... :)
Pikkuveljeni kanssa teimme jo lapsena diilin, että kun olemme "isoja", niin hän rakentaa minulle talon, ja minä puolestani soitan viulua hänen lastensa ristiäisissä. :D Reilu peli, eikö? Omia lapsia veljelläni ei vielä ole, mutta hän hemmotteli siskontyttöjään tänä kesänä aika hulppealla lahjalla (ja taisi kyllä samalla lunastaa tuon lapsuuden lupauksenkin). Kiireinen, vastavalmistunut rakennusinsinööri nimittäin käytti vähän vapaa-aikansa haalimalla kaikki ylijäämämateriaalit ja taikomalla niistä pikkutytöille ihkaoman leikkimökin. Se maalattiin mummilan taloon sointuvasti punaiseksi, valkoisilla ikkunanpuitteilla.
Erään kauniin kesäpäivän käytimme äitini kanssa siihen, että sisustimme leikkimökin vanhoilla varaston uumenista löytyneillä tauluilla ja tekstiileillä. Naapurin eläkkeelle jäänyt opettajarouvakin kantoi kortensa kekoon, ja lahjoitti meille ihanan seinätaulun ja kauniin läpikuultavat verhot. Pääsin itsekin puuhapeteilemään naisellisen kukkakuvioidulla vasarallani, jonka isä osti tyttärelleen sen jälkeen, kun kuuli tämän naputelleen ensiasuntonsa taulut seinille korkokengän stilettikorolla... Naputtelin onnistuneesti seinille muutaman hyllyn ja taulukoukun, ja pikkutytötkin olivat äidistään oikein ylpeitä: "Osaako äitikin rakentaa?!" Pyyhekoukkuihin haimme sisältä mummin rajattomasta liinavaatevarastosta pari muumikeittiöpyyhettä.
Mummin avustuksella tytöt saivat istuttaa "kukkia" leikkimökin seinustalle. Nämä yksilöt ovat siinä mielessä palkitsevia, että ne ovat ympärivuotisia ja kestävät säänvaihtelut (sekä kovakouraiset kaksivuotiaat) oikein mallikkaasti! ;) Pikkukuistilla oli ihanaa paistatella päivää, ja talon emännät olivat hyvin tarkkoja siitä, mikä on ehdoton ykkössääntö leikkimökin vierailijoille.
NO SHOES IN THE HOUSE!
Urakan päätteeksi siirryimme "ihmisten" (= aikuisten) terassille juomaan muuttokahvit. Rakennustarkastajat olivat lopputulokseen erittäin tyytyväisiä, joten iso kiitos ja aplodit herra rakennusinsinöörille! Sisustussuunnittelijatkin saivat näköjään vaativien asiakkaiden hyväksynnän.
Translation: Thank you Uncle K for building this awesome playhouse for our little princesses!