Minulla on ollut monta kotia. On ollut syntymäkoti, lastenkoti, lapsuus- ja nuoruusajan koti. Siirtymä omaan kotiin, jossa perustettiin perhe. Eron jälkeen minun ja lasten koti. Lasten kasvettua vain minun koti ja nyt viimeisimpänä yhteinen parisuhde/uusperhekoti. Odotettavissa eläkekoti ja lienee myös vanhainkoti. Lapsuusajan kodissa vietin kaksi kesää myös kesäkodissa, täysin tuntemattominen, mutta avasivat kesälapselle kotinsa ovet.
Koti on kovin itsestään selvyys meille monelle. Kodissa on hyvä olla, siellä on tarvittavat huonekalut ja tarvikkeet sekä ihmiset. Se suojaa ja pysyy paikallaan ja kaikki vain sujuu. Hanasta tulee vettä, sekä kylmää että lämmintä,Vessa toimii napista painamalla tai nupista vetämällä. Kun suljet oven takanasi tiedät, että vain avainta lukossa kääntämällä pääset takaisin. Kodin seinillä on kuvia sinusta ja läheisimmistä ja perjantai-iltaisin kinataan kuka imuroi ja kuka vie roskat. Lattialla saattaa pyöriskellä soma lemmikki, joka kaipaa rapsutuksia ja jota ilman koti tuntuisi tyhjältä. Keittiö on kodin sydän ja sen pöydän ääreen kokoonnutaan syömään ja jakamaan kuulumisia.
Lasten kasvaessa, vanhemmat, isovanhemmat sekä kummit ja kaimat osallistuvat nuoren kodin rakentamiseen. On hauskaa tutkia katalogeja ja etsiä sisustusvinkkejä. Nuorelle haalitaan kasaan kaikki tarvittava. Eihän hänen tokikaan tarvitse lähetä yhtä vähäisistä lähtökohdista kuin vanhempiensa, jotka lämpimästi hymyillen ja toisiaan silmiin katsoen muistelevat patjaa lattialla, sekä putkiradiota, joka loi tarvittavan tunnelman kahden nuoren lemmelle. Nuori saa turvaisan lähtökohdan ja pappa maksaa kahden kuukauden takuuvuokrat, lahjana totta kai.
Koteja löytyy netistä, lehtien ilmoituspalstoilta ja kiinteistövälittäjiltä. Rahaa saa pankista ja jos ei, niin ehkä vanhemmat ostavat sellaisen ja rakas vanha isotäti antaa omansa vuokralle, siirryttyään Espanjan kotiinsa, koska lämpö tekee hyvää vanhoille luille. Sinänsä näppärää, koska kun koko suku haluaa aurinkorannoille, niin isotädin huvilalla löytyy mukavasti tilaa myös serkun uudelle poikalapselle, jota koko suku hemmottelee.
Parasta on yhteinen kesäkoti. Sieltä on kaikilla muistoja ajalta, jolloin kesät olivat aina lämpöisiä. Oltiinpa siellä vietetty myös kaksi joulua. Isoisä ja perheen toiseksi pienin poika kävivät hakemassa kuusen ja silloin syötiin niin paljon luumurahkaa, että jo ihan nolotti. Harmillisinta oli, kun yksi joululahjakasseista oli unohtunut kotiin. Ihanin muisto oli varmaan se, kun isä paahtoi takassa vaahtokarkkeja samaan aikaan, kun äiti hyräili keittiössä tehden sitruunamehua. Mehuun tuli lisätä ripaus sokeria, koska niin pikkuveli siitä pitää. Koira on käpertynyt tuvan penkin alle. Ikkunoista avautuu luonnon järjestämä upea spektaakkeli. Järven selän ylitse vyöryy kesän hienoin ukkonen. Sellainen, jota muistellaan vielä pitkään, koska salamointi oli poikkeuksellisen upea. Siitä kerrottiin myös uutisissa. Sisällä oli turvallista ja vaahtokarkit sulivat suussa. Ikävää oli, että isoäiti poltti hieman huultaan, mutta onneksi sitruunamehu oli viileää.
Isoäiti asuu jo vanhainkodissa. Se sijaitsee tammikujan päässä omenapuiden varjossa. Sitä emännöi nainen, jonka äiti aikoinaan lähti evakkoon, mukanaan vain päällänsä olevat vaatteet. Tuo nainen opetti tyttärelleen lämpimän elämänasenteen sekä hyvät ruoanlaittotaidot. Niinpä isoäitkin on saanut muutaman lisäkilon jo kovin kuihtuneeseen vartaloonsa. Posket ovat nykyään terveen punaiset ja silmissä on pilkettä. Onni on tämäkin koti.
Näiden ihmisten naapurissa, siinä vuokratalossa istuu äiti, joka miettii mistä vuokrarahat, missä isä ja ja koska tulee. Toisen kerroksen kaksiossa istuu se seitsemän henkinen pakolaisperhe, joka on tullut riistämään meidän työpaikat ja hyödyntämään sosiaalipalveluita. Kadun varjoista puolta kulkee mies, joka suuntaa kulkuaan kohti rannan puistikkoa suunnaten vielä kerran katseensa kolmannen kerroksen parvekkeelle, sille, joka oli vielä vuosi sitten hänen kotinsa.
Olen onnekas kodistani.