Sen posket ovat punaiset, muoto tasaisen pyöreä ja se on tuotu meille kaukaa. Kaverikseen se on saanut saman seudun keltaisen kaunokaisen, sellaisen hurmaavan littanaisen palleron. Siinä ne nököttävät ikkunan viileydessä ja näyttävät niin suloisilta. Syötävän herkullisilta, jos ilmaus sallitaan.
Oljenkeltaisen verhon kanssa kokonaisuus on iloinen sekoitus lapsuuden vuosien värejä. Seitsemänkymmentä- ja kahdeksankymmentälukujen taite on minun kultaisten muistojeni sielunmaisemaa, ja vaikka osa sen ajan väri- ja kuviovalinnoista väristyttääkin välillä vilakasti, on niissä etenkin joulun aikaan sitä jotain. Vähän niin kuin oli siinä pahvinaamarisessa joulupukissakin, joka saapui kelsiturkki päällä jakamaan meille alle kouluikäisille natiaisille lahjat. 
Kaunis rivi pyöreitä palloja ikkunasyvennyksellä, juuri meidän joulun tapaan. Parasta näissä on se, että jos jouluna tulee nälkä, voi yhden napata huikopalaksi. Suklaat voikin viedä naapurille lahjaksi - tai ripustaa kuuseen koristeeksi!
Limeriipukset kuvasin jo aiemmin ja postasin esille alkuviikosta, täältä löytyy!