Vanhat kuvat koneella kertovat kaikesta siitä mitä en ole ehtinyt kirjoittaa.

Ennen vauvan syntymää tein vielä yhden pipon ja pipoa pääsi sovittamaan Panda. Tämä pipomalli oli tosi hyvä vauvalle ja pipoa onkin tullut käytettyä aika ahkerasti. Tietokonepöydän seinälle kertyy kortteja tasaiseen tahtiin. Tuijottelen lauseita "best day ever" ja "make the most of it" ja mietin, että Niinpä. Ristiäisissä saatu kukkakimppu ilahdutti vielä pitkään makkarissa.

Ristiäisiin ompelin pikaisesti pallonauhaa. Tietokonepöydän antiikkinen päivyri on joutunut jo liian monta kertaa pojan käsiin ja pitää majaansa nykyään ylähyllyllä. Olkkari sai talvivalot tuomaan valoa öisille vaipanvaihtoreissuille. Valkoiset tavarat saivat seuraksi yhden mustan norsun.

Viimeisiä joululahjaneulomuksia, jotka molemmat olen jo saanut valmiiksi. Olkkarin pöydällä pidän "nää ei haittaa jos hajoaa, harjoitellaan näillä"-koriste-esineitä. Miehen kanssa päätettiin yksi viikonloppu panostaa herkulliseen aamiaiseen. Noh eihän se ihan putkeen mennyt, mutta hyvää oli.

Joulukorttiaskartelun ylijäämäkuuset laitoin keittiöön. Tänä vuonna tein mahdollisimman helppoja kortteja ja ajoissa, eipähän tartte niitäkään ressata. Tänä vuonna myös korttimäärä jäi vähäiseksi, nyt kun en aio lähettää yhtään ylimääräistä korttia. Askarteluvinkki siis tulossa pian.

Vanhat kuvat kertoivat myös sen miten paljon sitä on ehtinyt jo muutamassa kuukaudessa tapahtua. Välillä tuntuu kuin eläisi tätä elämää pikakelauksella, hirveellä kiireellä. Sitten on niitä päiviä, jotka eivät lopu millään ja katsoessasi taas kelloa huomaat, että vasta viisi minuuttia on kulunut siitä, kun viimeksi sitä katsoit.

Pitää nyt jatkaa vielä näistä rakennushommista, kun se kerran tässä on ollut työsarkana pari kuukautta. Ennen tätä en ole eläissäni rakentanut mitään. Hommahan ois tietty voinu mennä jossain näin kun tämän yhden neitosen vapaaehtoistyö Afrikassa , että pistetään täysin kykenemättömät rakentamaan jotain keskenään ja yöllä sitten paikalliset osaajat purkaa kaiken ja rakentaa uusiksi. Ja tytöntyllerö kavereineen ei edes huomaa, että hommat on tehty uusiksi.

Ei meillä vaan tollasta ole. Olen tehnyt tässä nyt pari kuukautta havaintoja paikallisten fundien rakentaessa ja koska olen aikamoinen besserwisseri joka asiassa, en ole myöskään voinut olla kommentoimatta useampaan otteeseen havaitsemiani mielenkiintoisia ratkaisuja. Tässä nyt ehkä vaan parhaat päältä.

Ihan ekana päivänä katsoin kahden fundin duunia, kun he laittoivat huoneen rakenteita pystyyn. Tässä kohtaa olin vielä aika sinisilmäinen ja ihan viattomasti kommentoin, että on meillä vatupassikin olemassa, kun he silmämääräisesti päättivät vaakapuun paikkaa. Myöhemmin olen oppinut, ettei mikään näissä taloissa ole oikeasti suorassa vaan aina sinnepäin. Eikä sillä nyt niin kauheesti ole ollut merkitystä. Ainoastaan siinä kohtaa, kun omalaatuisten taitto-ovieni karmit oli laitettu ja toiseen reunaan jäi yläpuolelle kissanmentävä rako, koska karmien yläpuolella oleva puurakenne ei ollut edes sinnepäin suora, pyysin ystävällisesti laittamaan seinän uudestaan. Meni pari päivää, mutta tulihan siitä ihan ok. Nyt pääsee enää huomattavasti kissaa pienemmät elukat läpi.

Samaiset kaverit, ihan ammattilaisia siis, tekivät meille ovet ja ikkunaluukut. Se hyvä puoli tässä hommassa on, että kaikki tehdään käsin, niin ei haittaa ettei ole sitä vatupassia käytetty. Osa ikkunaluukuista vaan on ihan pikkasen vinossa ja väli karmiin hipoo kahta senttiä. Mutta ei se siis ollu ongelma, vaan se, että olivat sitten ostaneet niihin lukkosalvat. Niitä oli isoja ja pienempiä. Isompia oli kolmea erilaista, joista yhdet ihan pilipali kamaa. Heitin roskiin.

Pienemmät oli sentään vaan yhtä kokoa. Mutta sitten kun niitä piti asentaa huomattiinkin, että niissä ei riitä pituus ihan joka kohdassa lukitsemaan luukkuja. Tansanialainen ratkaisu on se, että jos ikkunan toiseen luukkuun riittää pienempi salpa, niin laitetaan se siihen ja sitten sille toiselle puolelle voi laittaa sen isomman. Toimishan se, mutta kuinka uskottavan näköistä se on. Ei kovin. Tosin saranat ovat yhdessä ovessa toisaalla messingin väriset ja toisaalla teräksen sävyä.

En ole millään tavalla puuttunut lattian tekoon, enkä kauheesti seurannut työn etenemistä. Kolmen huoneen kaikki kylpyhuoneiden lattiat oli kaakeloitu. Valtavan hienot kaakelit. Tykkäsin. Harmi vaan, ettei oltu suunniteltu poistoputken asentamista sitä ennen ja sitä kun ryhdyttiin asentamaan hakkaamalla lattiabetoniin reikää, huomattiin, ettei lattiassa ole tarpeeksi syvyyttä, jotta putki asettuisi kaakeleiden tasolle tai alemmas. Mitäs tuosta. Yhden päivän homma laittaa kaakelit uusiksi.

Toisen päivän homma on ehkä sitten korjata ovet, joita nyt ei voi avata enää kun lattiakorkeutta on nostettu melkein kymmenen senttiä. Mut minen puutu tähän millään tavalla.

Laitetaan metallikatot huoneisiin. En tykkää, mutta kun ei meillä ole varaa hienompiin materiaaleihin. Yritetään kasvattaa pikavauhtia passion-hedelmää ja paperikukkaa, että ne peittäis katot ja vaientais sateen ääntä. Kävin keskustelua kattofundin kanssa pikkuasuntoni parvekehuoneen katon kaadosta. Omaan aivokoppaani ei mitenkään mennyt perille se, että miksi kaadon pitää olla puoli metriä. Jääkö se vesi makaamaan siihen katolle, eikä tule alas, jos kaatoa on vaan 20cm tai vaikka 2cm?!?

Kumman kärsivällisiä ovat nämä paikalliset rakennusmiehet. Kukaan ei ole vielä sanonut, että perkele tee ite parempi. Ainakaan niin et mä ymmärtäisin. Hieno siitä tulee!

Tänään töissä selailin erilaisia pahmolelujen teko-ohjeita tietokoneella. Tarkoituksena siis löytää tarpeeksi helppo ompelutyö eka-tokaluokkalaisille muksuille. Vastaan tulikin aivan ihana "pupuohje", josta otin mallia tähän itse piirtämääni ja ompelemaani tuotokseen. Helppo ja nopea oli tehdä!

1. Piirsin kaavat vapaalla kädellä.
2. Leikkasin huovasta vartalon.
3. Leikkasin huovasta kasvot, nenän, posket ja sydämen.
4. Liimasin sydämen, posket ja nenän. Halutessaan ne voi myös ommella.
5. Ompelin kasvot vartalon etuosaan.
6. Ompelin vartalon jättäen täyttöaukon.
7. Täytin vanulla. 
8. Ompelin täyttöaukon kiinni.
9. Piirsin silmät ja suun.
10. VALMIS

Tämä pikkuinen Nuppu on vain mallina lapsille, kun tammikuussa ompelut pääsevät vauhtiin. Nuppu on tehty n. 45 minuutissa ja sen tekoon ei ole käytetty huolellisuutta, etenkin ompeleet repsottavat ja kaavat olivat todellakin vapaalla kädellä piirretyt. Silti olen enemmän kuin tyytyväinen, sillä oma lähtötasoni ompelun suhteen on aika onneton.

Tyttären ongelmana oli akuutti pyjamapula. Minun ongelmani oli lipaston laatikko, joka ei mennyt kiinni koska se oli sullottu täyteen trikoopaloja.

Nyt meillä ei ole enää ongelmia! 

Jos joku tietää noin kolmevuotiaan tytön, joka ei tykkää Hello Kittystä, huutakaa hep! Epäilen, että teitä on huijattu. Minä olen jo antanut periksi tälle materialismin huipentumalle, vaikka joskus raskausaikana taisinkin vannoa, että meille ei sitä kamalaa kissaa tule missään muodossa. Aika monta muutakin vahvaa mielipidettä vanhemmuudesta olen saanut heittää roskikseen.

Ja vaikka tyttäreni osaakin jo nirsoilla vaatteistaan, oli tämä pyjama menestys. Luonnollisesti. Monta hassua kissaa päihittää yhden kissan mennen tullen!

Vaikka 104 cm pyjamiin meneekin jo kohtalaisesti kangasta, sain tuhottua näihin yöasuihin mukavasti trikoolaatikon sekalaisia paloja. 

Laatikosta löytyi myös sopivat palat kahta eri valkoista trikoota, sekä pikkupala pallotrikoota. Pyjamassa ei haittaa, vaikka kankaat ovat hieman eri paria, eikä suurta vahinkoa olisi tullut, vaikka pallotrikoo olisi laskenut väriä valkoiseen. Ei onneksi edes laskenut.

Ompelin sydämen paidan rinnukseen hieman vinksalleen ja kiinnitin sen vain tukikankaalla ja suoralla ompeleella. En ole saanut koneellani siistiä siksakattua applikaatiota aikaiseksi, ja nämä kaksipuolisen liimakankaan avulla ommellut pienet koristeet ovat kestäneet ihan hyvin suoralla ompeleellakin.

Housujen vyötäröllä on vain resori mukavien yöunien takaamiseksi. Sydänpyjamaan ompelin resorit myös hihansuihin ja lahkeensuihin. Sopivan resorin puuttuessa Hello Kitty -yökkäristä käännetään vielä hihoja ja lahkeita kasvunvaran verran :) Kaavat Ottobre 6/2012.

Olisin toki silittänyt vaatteet kuvaan siistimmin, mutta kylpyhuoneremontin ansiosta kodinhoitohuone on tyhjennetty ompeluhuoneeseen ja silitysrauta on siellä... jossain. Katsotaan, mikä kaikki muu katoaa tulevien remonttiviikkojen aikana, ja saanko ylipäänsä mitään ommeltua! Onko rangaistus haasteen suorittamatta jättämisestä jo mietitty, Liisa?

Isäntä sai eilen päättää kaupassa mitä tehdään ruoaksi. Ei tullut yllätyksenä köntti lihaa. Onhan hän suuri lihan ystävä. No, en pistänyt pahaksi. Yhtä hyvin se minullekin uppoaa.

Laitettiin siis kasslerin paisti 150 asteiseen uuniin ja paistomittariin valittiin 80c. En tajunnut katsoa kuinka kauan paisti uunissa oli, kun nyt ei tarvitse uuden digitaalisen paistomittarin kanssa vahtia kelloa. Laitettiin  vuokaan pussillinen shalottisipuleita muhimaan ja nappaamaan lihasta irronnutta nestettä. Loppuvaiheessa paistia vielä valeltiin BBQ-soosilla, että sai mukavan rapsakan ja tahmaisen pinnan.

Lisukkeena oli hunajaiset uunijuurekset.

Hunajaiset uunijuurekset

4 porkkanaa

pala lanttua

1 bataatti

2 isoa punasipulia

2 kokonaista kynttä valkosipulia

Marinadi:

2 rkl oliiviöljyä

2 rkl hunajaa

1 rkl soijaa

suolaa

mustapippuria

Kuori ja lohko juurekset. Pilko kokonaiset valkosipulit keskeltä kahtia. Sekoita marinadin ainekset ja valuta juuresten päälle. Paista 200 asteisessa uunissa 40 minuuttia. Kääntele juureksia puolessa välissä paistoa.

Lisäksi vielä salaattia, jossa oli salaattisekoitusta, kurkkua, miniluumutomaattia sekä fetaa öljyssä.

Olen jo pitkään haaveillut omasta blogista. Hitaaseen hämäläiseen tapaani olen tuumaillut tykönäni minkälaisen siitä tekisin.

Viime keväänä olin kyllästynyt kaikkeen. Minulla oli suunta hukassa, mutta samaan aikaan hirveät paineet menestyä. En kuitenkaan saanut mitään aikaiseksi joten päätin lomailla. En tehnyt mitään sen erikoisempaa. En lähtenyt matkalle, muuttanut elämääni isommin tai edes alkanut millekään dieetille. Nautin auringosta, omasta seurastani, tapasin muutamia kavereita, söin hyvin, kävin jumpassa, ahmin hirveän liudan elämänkertoja menestyneistä naisyrittäjistä ja kuin ihmeen kaupasta aloin tulla taas onnelliseksi pikku asioista niin kuin aiemminkin. Olen aina tyytynyt vähään, mutta halunnut paljon. Innostun nopeasti ja saan myös ihmiset ympärilläni innostumaan. Yhtäkkiä löysin sellaisen visionäärifiiliksen, jonka uskoin kadottaneeni. Työskentelin taas kivoissa projekteissa ja samaan aikaan löysin myös rakkauden. En olisi ikinä uskonut, että mikään noista upeista asioista tapahtuisi enää minulle, mutta niin siinä vain kävi.

Tiedän, että kuulostan joltain satavuotiaalta, mutta siinä vaiheessa, kun totaalinen kyllästyminen omaa elämää kohtaan iskee niin silloin tuntuu, ettei edes ansaitse mitään hyvää.

Päätin, eilen perustaa blogini tänne Lilyyn ja tänään pistin hösseliksi. Tullessani päätökseen perustaa oma blogi ystäväni kysyi puolessa välissä rakennusprojektiani sen teemaa. Sanoin tämän olevan inspiraatioon keskittynyt sillisalaatti. Haluan kertoa kaikille mikä minua inspiroi ja auttaa jaksamaan. Toivon tietty samalla, että se inspiroi ja tsemppaa muutamaa muutakin.

Tässä pieni kuvakimara asioista, jotka inspiroivat minua tällä hetkellä:

OMA HYVINVOINTI: niin ulkoinen kuin sisäinenkin.

UUDET TAIDOT & ITSENSÄ VOITTAMINEN: oppiminen, erehtyminen, uudelleen yrittäminen ja onnistuminen.

ARKI: inspiraation ja kauneuden löytäminen tavallisista asioista.

HEMMOITTELU, NAUTINTO & FIILISTELY: yksin tai seurassa

PYSÄHTYMINEN & RELAAMINEN: luonnossa, kaupungissa, saunassa, uimassa, yksin kotona tai ihmisten keskellä hikijumpassa.

YSTÄVÄ: joku jota seurata, kunnioittaa ja johon luottaa. 

Tämän enempää hihhuloimatta päätän ensimmäisen blogipostaukseni tähän. Olen niin onnellinen, että tää on nyt tehty! Nyt on tyhjä canvas täytetty ja tästä on hyvä jatkaa..

Tänään koettiin aito Leevi-henkinen motown-hetki. Päätin tehdä lohturuuaksi kesällä kehittelemääni minttuista halloumikastiketta. Söin heinäkuussa Bar 9:ssä niin hyvää ja ennenkuulumatonta soosia, että sitä oli saatava myös kotona. Opettelin samalla keittämään riisiä, jonka tekemistä olin vältellyt melkein neljännesvuosisadan. Nykyään voin sanoa olevani jo aika hyvä, mutten vieläkään luota pakettien ohjeisiin. Käskevät aina lisäämään liian vähän vettä.

Tosiaan, kuten arvata saattaa homma ei tänään mennyt ihan putkeen. Mutta "hymyillen vienosti, tilanteen hienosti voi hoitaa sananparrella". Että juuh elikkäs.

Mantra: ei se ulkonäkö vaan maku.

Tomaattinen halloumi-juustokastike mintulla

1 paketti halloumi-juustoa

1 tölkki tomaattimurskaa

1 (puna)sipuli

2 valkosipulinkynttä tai 1 tl valkosipulijauhetta

reilusti tuoretta tai kuivattua minttua

suolaa

pippuria

muita mausteita (paprikajauhe, curry, basilika)

haluttaessa pieni töräys maustamatonta jogurttia tai kermaa

Lisukkeeksi keitettyä riisiä (basmati, jasmiini, mikä vaan)

How-to:

Kuori ja kuutioi sipulit ja halloumi. Juustosta saa tehdä aika pientä kuutiota, sopii mielestäni paremmin kastikkeeseen. Paista pannussa kunnes juusto on saanut mukavasti väriä ja sipulit pehmenneet.

(Tässä vaiheessa homma meni itseltäni tänään pieleen. Huomasin kuorineeni sipulit päin helvettiä, joten pannuni oli täynnä pienenpieniä kuorenpaloja. Pysäytin paistoprosessin ja käytin 7 minuuttia kuorien nyppimiseen, silti niitä päätyi lautaselle. Siirryin kaikesta huolimatta seuraavaan vaiheeseen.)

Lisää pannulle tomaattimurska ja kerma. Keitä kasaan noin viisi minuuttia ja lisää mausteet. Mintun kanssa ei tarvitse säästellä, sopii mainiosti halloumin kanssa. Tarjoile valitsemasi riisin kanssa. Miksei myös couscousin tai pastan päällä.

Tänään digitaaliseen luonnoslehtiöön piirtyi (ei enää niin) salainen haave. Voiko tätä Sophie Hulmen Tote Bagia kutsua jo moderniksi klassikoksi? Kuulemman kaikilla länsinaapurissa on "redan" oma. Itsehän huolisin käsivarteni jatkeeksi mitä tahansa tuon brittineidon leikkimielisistä tuotoksista. Kurkatkaapa Sophien nettisivuja - ne ovat itsessään jo karkkikauppa! Noh, mitä voi odottaa suunnittelijalta, joka on rakentanut kotinsa entiseen lelutehtaaseen? Rakastan. 

Yhteistyössä Pyrex

Peruna ei varmastikaan ole se kaikista trendikkäin ruoka tällä hetkellä, mutta ainakin meidän arkikäytössä oleva raaka-aine. Vaikkei  se ravintoarvojensa vuoksi ehkä ihan yhtä usein käytössä olekaan kuin täysjyväriisit tai -pastat, syödään perunaa kyllä ihan säännöllisesti kotonamme. Kun sain Pyrexiltä erittäin mieluisan yhteistyöpyynnön muokata jotain tuttuja reseptiä hieman uuteen uskoon, oli minulla heti mielessä, mitä haluaisin valmistaa ja perunalle herkullinen päärooli tarjolla. 

Olen saanut muistaakseni n. kymmenen vuotta sitten äidiltäni juustoisten perunamuffinsien reseptin ja muistan valmistaneeni muffinseja ensimmäisiä kertoja ystäviä oikeille illallisille kutsuessamme. Reseptin olen tietysti ehtinyt jo hävittää (vaikka yleensä ne aika hyvin tallessa säilyvätkin),  mutta olen jo pidempään halunnut näitä uudestaan kokeilla tehdä. Niinpä valmistin muffinseja nyt itse soveltaen ja omia makumieltymyksiäni noudattaen. Kun herkutellaan perunalla, herkutellaan sitten kunnolla.

Tämä on minusta loistava viikonlopun herkutteluruoka, eikä välttämättä ihan arkipäivän lisuke, mutta viikonlopun ruokaan sopii mainiosti. Itse valmistin perunamuffinsit uunilohen sekä pinaattilisukkeen kanssa ja muffinsit ovat yksinkertaisia valmistaa.

Ainekset:

kolme keskikokoista jauhoista perunaa (n. 500g)

2,5 dl voimakkaita juustoja, itselläni mustaleimaa, parmesania ja pecorinoa.

3 rkl maitoa

2 kananmunaa

Kourallinen tuoretta oreganoa

voita

korppujauhoja

suolaa

Lisäksi tarvitset hyvän muffinsivuuan.

Keitä perunat kypsiksi ja jäähdytä. Raasta jäähtyneet perunat kulhoon ja suolaa ne kevyesti. 

Sekoita keskenään kananmunat, maito, raastetut juustot sekä silputtu oregano. Kääntele joukkoon varovasti raastettu peruna, varo, ettet tee muusia. 

Voitele ja korppujauhota muffinssivuoka hyvin. Laita perunaseos muffinsivuokiin, lusikoi päälle sulatettua voita ja paista 200 asteisessa uunissa n. puoli tuntia, kunnes pinta on saanut kauniin ruskean värin. 

Muffinsit irtoavat vuuasta helposti kahden pienen lusikan avulla nostettuna, kunhan vuoka on tosiaan hyvälaatuinen ja hyvin voideltu ja jauhotettu. 

Paistinpannulla kuullotin ensin oliiviöljyssä yhden valkosipulin kynnen ja lisäsin sitten huuhdellun ja kuivatun pinaatin. Helppo höystö valmistuu viidessä minuutissa ja päälle rouhin vielä hieman suolaa, pippuria sekä puristin tilkan sitruunamehua. // Hyvän muffinsivuoan avulla saat perunamuffinsit kauniina lautasille. // Jos tykkäät kovin juustoisesta lopputuloksesta, voi tuota 2,5 dl juustomäärää vielä hiukan kasvattaa. 

Joulun lähestyessä voin kaltaiseni keittiössä viihtyvän puolesta vinkata, että laadukkaat keittiövälineet ovat ainakin itselleni kovin mieluisa lahja. Joskus olen kuullut sanottavan paistinpannun olevan pahin lahja, jonka mies voi vaimolleen hankkia, mutta itse taisin jo toisena seurusteluvuotenamme toivoa syntymäpäivälahjaksi hyvää paistinpannua ja keittiövälineitä tykkään edelleen kovasti lahjapaketeistani löytää. Uskon vahvasti, että ruuanlaitosta sekä leipomisesta tykkäävät ovat kanssani samaa mieltä. 

Joulukortteja pitää alkaa taas pian lähettämään ja tänä vuonna päätin pistää mutkat suoraksi ja selviytyä urakasta mahdollisimman helpolla.

Piirsin pahville erilaisia ja erikokoisia kuusia ja leikkasin ne irti. Pahvina käytin muropaketteja. Kiinnitin kuusen sinitarralla korttipohjaan. Sitten annoin taaperon maalata vesiväreillä korttipohjat täyteen.

Maalaushommassa riitti viihdykettä monelle päivälle, kun jouduttiin olemaan sisällä flunssan takia.

Kun kortit oli kuivunut irroitin kuuset. Sitten vain koristelemaan. Piirsin kuusen reunat kultatussilla ja kuusen latvaan piirsin tähden. Lisäksi tein erilaisia koukeroita ja nauhoja. Lopuksi pursotin vähän glitteriä päälle ja muutamaan korttiin jaksoin kirjoittaa toivotuksia kultatussilla. Ja valmista tuli.

Korteista tuli aika värikkäitä ja sympaattisia. Ja kuten edellisestä postauksesta jo näitte, nuo kuuset laitoin keittiötä koristamaan.

Jokos muut on alkanut tehdä joulukortteja? Vai päädyittekö valokuvakortteihin?

Resepti (suoraan Leivonnaisia Herkkusuille kirjasta)

Taikina: 60g suolatonta voita / 1,75dl sokeria / 1 kananmuna (ei välttämätön) / 0,25dl kaakaojauhetta / 0,2dl punaista elintarvikeväriä / 0,5tl vanilija-aromia tai 1tl vaniliinisokeria / 1,2dl piimää / 2,3dl vehnäjauhoja / 0,5tl suolaa / 0,5tl ruokasoodaa / 1,5tl valkoviinietikkaa / Noin 12 kuppikakkua

1. Lämmitä uuni 170 asteeseen.

2. Sekoita huoneenlämpöinen voi ja sokeri sähkövatkaimella (keskinopeudella) kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää tehoa ja riko kananmuna joukkoon. Sekoita tasaiseksi.

3. Sekoita toisessa kulhossa kaakaojauhe, elintarvikeväri ja vanilijasokeri tahnaksi. Lisää tahna sokerivaahtoon ja sekoita taikina sileäksi ja tasaisen väriseksi. 

4. Käännä vatkaimen teho hiljaiselle ja lisää puolet piimästä. Vatkaa hyvin, lisää puolet jauhoista. Seuraavaksi lisää loppu piimä ja jauhot. Käännä teho suurelle ja vatkaa, kunnes taikina on täysin sileää.

5. Säädä vatkaimen teho hiljaiselle. Lisää joukkoon suola, ruokasooda ja viinietikka. Säädä teho takaisin suurelle ja vatkaa muutama minuutti.

6. Lusikoi taikinaa paperivuokiin niin, että vuokiin jää kolmannes tyhjää. Paista kuppikakkuja uunissa 20-25 minuuttia. Tällä välin valmista kuorrute.

7. Ota kuppikakut pois uunista ja anna jäähtyä kokonaan. 

Kuorrute: 5dl tomusokeria / 50g suolatonta voita / 125g tuorejuustoa

1. Vatkaa tomusokeri ja voi sähkövatkaimella keskinopeudella, kunnes ainekset ovat sekoittuneet kunnolla.

2. Lisää tuorejuusto ja vatkaa, kunnes juusto on sekoittunut tasaisesti joukkoon. Jatka vatkaamista vähintään 5 minuuttia, mutta niin ettei kuorrutteesta tule juoksevaa. 

3. Lopuksi levitä kuorrute kuppikakkujen päälle ja nauti!

Hyviä herkutteluhetkiä!

E&V

Ehkä parasta mitä tiedän on vastaleivottu leipä ja siihen voita päälle. Varsinkin jos siinä leivässä on rapsakka kuori, pehmeä sisus ja kunnolla makua. Olen nyt muutamia kertoja leiponut pataleipää, joka on ihan hullun helppo tapa tehdä itse ihanaa leipää.

Päätin ottaa askeleen eteen päin leipäkokeiluissani ja valmistin sunnuntaina leipäjuuren. Pääsyy haluuni kokeilla juurella leipomista on sen antama maku, mutta sen lisäksi leipäjuuri toimii taikinassa luonnollisena kohottajana ja pidentää leivän säilymisaikaa. Tutkittuani asiaa netistä, tajusin että tämä ei olekaan niin yksinkertaista kuin olin kuvitellut. Leipäjuurta pitää nimittäin ruokkia ja hoivata, jotta se säilyy toimivana. Menestykseni viherkasvien hoivaajana ei lupaa hyvää, mutta siitä huolimatta päätin yrittää. Ainakin siellä näyttäisi jonkunlainen prosessi olevan käynnissä, saa nähdä miten käy! Viikonloppuna olisi tarkoitus leipoa ensimmäiset leivät omalla juurella. 

Tapoja juuren valmistukseen vaikuttaa olevan monia, valitsin niistä mielestäni jotakuinkin yksinkertaisimman. Sekoitin sunnuntaina 2 1/2 dl vehnäjauhoja ja 2 dl vettä sekä 0,5 rkl hunajaa. Kahden päivän päästä tiistaina lisäsin 1 dl jauhoja ja 1 dl vettä. Tänään siirrän juuren jääkaappiin. Välillä sekoittelen juurta ja seurailen sen kehitystä. 

Jos jollain on hyviä vinkkejä leipäjuuren hengissä pitämiseen, niitä otetaan ilolla vastaan!

Olen tässä viime aikoina pohtinut taas joulukortteja. Hakenut inspiraatiota - tai lähinnä odotellut jotain maailmanluokan ideaa iskuna taivaalta. Mun kortti-ideat usein kypsyy vähän vaiheittain. Ensin keksin jonkin pienen kivan jutun (vaikkapa sopivan ja kivan korttipohjan) ja jossain kohtaa kuin itsestään hoksaan seuraavan hommaan sopivan jutun jne. Lopulta kasassa on sopiva pino ideoita ja ei kun materiaalit hankkimaan ja tekemään.

Viime vuonna pikkujouluista jäi niin paljon liimattavia, karvaisia viiksiä, että hyödynsin ne joulukortteihin - ne näyttivät tältä:  

Hieman viiksiä ennen olin jo ostanut nuo hopeiset kartongit heräteostoksena ja valkoista paperia nyt löytyy kotoa aina ja tuo ruskea, mikä näyttää ruskealta lahjapaperilta on ruskeaa lahjapaperia - vai onko pakettipaperi oikeampi termi..? Liimailin ne eräänä puhteena lapsen kanssa korttipohjiksi. Lopuksi vielä keksin Granitista liitutaulutarra-arkit, näin:

Liitutusseja kotoa löytyikin ihan muista syistä. Siinä siis viime vuosi. Kortit olivat kuulemma todellinen suksee sukulaisten postilaatikoissa ja myöhemmin joulupöydissä - äiti kertoi, että mummot olivat kilpaa kiikuttaneet näytille millaisen kortin meidän perhe oli tänä vuonna lähettänyt. Hassua. Samanlaiset kortit annoin myös päiväkodintädeille.

Nyt mun pienessä mielessä raksuttaa tämän vuoden inspiraatio- ja ideariihi. Sunnuntaina jo yritin saada tekemisen kautta visiota tulevasta. Se meni pääasiassa näin:

Veikkaan, että jokin ilta käyn hieman pyörimässä tuolla Helsingin ytimessä - keräämässä ideoita ja mahdollisesti jo vähän värkkejäkin. Ainakin Granitista ja Tigerista voisin kuvitella ammentavani sopivassa määrin hölmöyttä ja huumoria sekä tietenkin ripauksen tyylikkyyttä. Ja tärkein kriteeri on tietenkin se, että lapsi voi osallistua tekemiseen.

Halusin tehdä astiapyyhkeitä omalla kuosilla. Ensimmäinen ideani töpötellä kuosi kankaaseen kalvon avulla epäonnistui surkeasti ja sain aikaan vain levinneitä, suttuisia kuvioita. Epäonnistumisesta kimpaantuneena päätin hoitaa homman kuin true mummo: osallistuin kansalaisopiston kankaanpainantakurssille, jolla voi valottaa oman seulan.

Suunnitteluosio hoitui tekniikalla tussi ja paperi. Ei järin haastavaa. Useista vaihtoehdoista jatkojalostukseen valikoitui neulosta (ainakin etäisesti) muistuttava kuosi. Tein kuviosta epäsäännöllisen, jotta sitä on helppo painaa suurempana, jatkuvana kuosina. Skannasin kuvan, muokkasin sitä hieman tietokoneella ja printtasin seulan valotukseen käytettävän filmin eli kalvon.

Itse seulaan tarvitaan muutama rima, ruuveja, seulakangasta, voimanitoja ja jesaria. Kehyksen voi myös koota valmiista kiilapuista ilman yhtäkään työkalua. Seulan lisäksi tarvitaan raakeli (eli tässä tapauksessa ikkunalasta), painoväriä (painoemulsio + pigmenttiväri), painopöytä (hieman joustava, tasainen alusta) ja tietysti kangasta. Järin monimutkaisia välineitä tai jäätävää nikkarointitaitoa painamiseen ei siis tarvita!

Seulan valottaminen vaatii UV-lampun, joka taitaa olla tämän homman teknisin ja kallein tarvike. Valotuskaaviota kannattaa tosin käyttää vain yksityiskohtaisemmissa kuoseissa. Oikein kivojen kuvioiden painaminen seulalla onnistuu myös muovi- tai paperikaavioiden avulla, jotka ovat käytännössä ilmaisia.

Tässä pari testikangasta, jotka olen ehtinyt painamaan valottamallani seulalla: väljempää pellavaa ja tiivistä puuvillaa. Mitä tiiviimpää ja tasaisempaa painettava kangas on, sitä siistimpi painojälki luonnollisesti on. Kuosia voi painamisen jälkeen jatkaa esimerkiksi maalaamalla siveltimellä (keltaiset kohdat puuvillakankaassa) tai painamalla päälle toista kuosia. 

Kurssin eväillä on helppo jatkaa painokärpäsen pureman hoitoa kotona. Suosittelen tosin miettimään jo suunnitteluvaiheessa, mihin kangasta aikoo käyttää. Niin vältyt ruokkimasta kasvavaa epämääräisten, painettujen kankaiden läjää.

Koko kankaanpainokurssi oli minulle positiivinen yllätys. Ensinnäkin, se ei ollut lainkaan sellainen mummorysä kuin oletin. Toisekseen, itse painaminen ei ole läheskään niin monimutkaista kuin etukäteen kuvittelin. Tosi simppeleillä tarvikkeilla saa aikaiseksi vaikka ja mitä, kun vain uskaltaa kokeilla. Voin hyvin kuvitella ilmoittautuvani toistekin jollekin kansalaisopiston kurssille!

Eipäs ole pitkään aikaan tullut mittän raakaherkkua tehtyä, kunnes eilen valtava inspis iski ja oli pakko kokeilla tehdä suklaa-puolukka raakakakkua äitin tuomista puolukoista!

Onhan noita kakkuja kokeiltu ja tehty jo aikaisemminkin, mutta tällä kertaa lähdin kokeilemaan jotain oikein täyteläistä ja vähän haastavampaa. Sain jopa käydä täydentämässä hieman raaka-varastojani. Tämä sai siis olla vaimokkeen kokeilevan keittiön tähän astisista raakaleivonnaisista haastavin kokeilu. entäpä se resepti? Kokeileva keittiö ei ole kokeileva keittiö, jos ei yhtään itse sovella tai keksi ''sen oman jutun''. Minulle tyypillistä leipomista onkin -ota-kaapista-mitä-löytyy-ja-laita-kulhoon, oli kyse raakakakusta tai sokeripullamössöstä. Tällä kertaa olin erittäin tyytyväinen tulokseen!

Tässä siis vähän sinnepäin ohje:

Puolukka-Suklaa Raakakakku

Pohja:

3 dl pähkinöitä (minulla n. 2/3 manteleita 1/3 parapähkinöitä)
n. 100 gr taateleita

Suklaatäyte:

1 Avokado
1 Banaani
4 rkl agavesiirappia
1/2 dl sulaa kookosöljyä
1/2 dl kaakaovoita
6 rkl raakakaakaojauhetta
ripaus suolaa

Puolukkatäyte:
n. 5 dl puolukoita
2 dl liotettuja cashewpähkinöitä
1 banaani
2,5 dl sulaa kookosöljyä
3 rkl agavesiirappia

Jokaisen kerroksen ainekset blenderissä tai sauvasekoittimella/silppurilla sekaisin.
Kerrosten teon välissä annoin edellisen kerroksen hyytyä pakkasessa.
Vuokana käytin leivinpaperilla vuorattua irtopohjavuokaa.
Kakkua voi valmiina säilyttää pakkasessa, sieltä on helppo ottaa palanen kerralleen kun makeanhimo iskee ;)
 

Koska en nyt viitsinyt/jaksanut kirjoittaa step-by-step ohjetta, saa niitä askeleita mielellään halutessaan kysyä minulta tarkemmin esimerkiksi kommentoimalla. 

On taas se aika vuodesta kun kylppäriin saa mieleisiäni huonetuoksuja. Kysymys on tietysti hyasintista Hyacinthus orientalis jonka tuoksu jakaa mielipiteet puolesta ja vastaan. Joillekkin tuoksu aiheuttaa allergioita ja joissakin perheissä niitä ei voi olla liikaa. Minä ehdin käydä kauden aikana kaikki saatavilla olevat värit ja ajattelin aloittaa keveästi valkoisella.  

Sesongin ensimmäiset hyasintit pääsivät simppelisti tuohiruukkuun mutta kauden edetessä tulee varmasti laitettua vielä monenlaisia esillepanoja. Lähipäivinä pitäisikin tehdä vielä retki metsään josta voi hakea somisteita tulevaa kautta varten. Vielä ei voi käyttää sitä J sanaa.

Ja sitten kauden lopulla kun niitä hyasinttejä on paikat väärällään, voi sipulit jemmata vaikkapa autotalliin tai kellariin ja istuttaa ne keväällä ulos jotta tuoksusta pääsee nauttimaan myös keväisessä puutarhassa!

Olen huomannut, että tarrojen leikkaaminen ja liimaaminen on minulle sopiva inspiraatiotekniikka. Siihen voi myös liittää piirtämisen. Olen vetämässä posliiniastioiden koristelukurssia ensi viikolla. Kurssilaiset leikkelevät väriarkeilta kuvioita samalla tavalla kuin tarralevystä. Kiinnityskin on melko lailla sama paitsi siihen tarvitaan vettä, eikä liimaa. Loppuen lopuksi astiat poltetaan keramiikkauunissa, jonka jälkeen ne ovat käyttövalmiit ja konepestävät.

Haastoin itseni tällä viikolla tekemään opiskelijoille inspiraatiomateriaalia/malleja. Ajattelin tehdä ainakin graafisia kuvioita/kuoseja, luontoaiheita, kasvoja/hassuja örkkejä, jouluaiheita ja mitä nyt mieleen tulee..

Koti on sotkuinen, pieniä teippibiittejä joka puolella ja minä ihan koukuttunut! Eilen en meinannut päästä nukkumaankaan, kun tarroitus vei mennessään. Huonoryhtisenä sohvalla leikkelin minisaksilla menemään. Varoituksen sanana voin kertoa, ettei tämä ole nopea tekniikka ainakaan jos haluaa tehdä jotain esittävää tai tosi tarkkaa. Toisaalta jos sulla on paljon pikku silppua (eli jonkun mielestä roskaa) ja hyvä fiilis voit vaan lätkiä niitä ja antaa tarrojen viedä. Parasta tässä tekniikassa on se, kun et välttämättä tiedä minkälainen lopputulos on. Joskus se yllättää todella positiivisesti.

Tässä koti-office:ani ilostuttava meduusa.

Oon miettinyt jo pitkään tarraduunien tekemistä varastoon, mutta aloittaminen on vaan niin hankalaa. Moni muukin projekti painaa niskan päällä. Jotkut niistä on kivempia kuin toiset, mutta kaikki pitäis saada tehdyksi. Miten se onkin niin, että mukavatkin tekemiset jää joskus arjen jalkoihin? Olen kantanut korteni kekoon inspiroitumisen ja asioiden tapahtumisen saralla antamalla telkkarini pois. Tietty makailen vieläkin välillä sohvaperunana ja katselen tietokoneen ruudulta sarjoja, leffoja tai jotain Areenan dokkareita. Tuntuu kuitenkin, etten enää jumahda tv:n ääreen niin pahasti kuin ennen, koska en ala kanavasurffailla.

Olen ottanut tällä viikolla pientä etäisyyttä ulkomaailmaan ja yrittänyt saada kaikki roikkuvat duunit tehtyä ja mielen vähän virkeämmäksi. Kunnollisten yöunien, hyvän itse tehdyn safkan ja pistävän ikävän riuduttamana lähden tänään poikaystävän kanssa treffeille <3

Mun vanhoja tarra- ja muitakin duuneja voi tsekkaa portfoliostani. Postailen lisää kurssille tekemiäni tarramalleja Instagramiin siinä järkässä, kun saan niitä tehtyä eli jos kiinnostuit niin tsekkaa myös Marjorieoflove–profiili Instassa.

Eilen piti kirjoitella vaikka mitä, mutta yhtäkkiä alkanut korkea kuume (ja olo kuin jyrän alle jääneellä) päätti toisin. Kömmin sänkyyn jo puoli yhdeksän. On meinaan harvinaista tässä taloudessa! En yleensä käy nukkumaan ennen puolta yötä, vaikka vuorotyötä teenkin. Minusta päivä on pilalla jos liian aikaisin käy nukkumaan. Eilinen aikainen nukkumaanmeno siis kertonee paljon olosta. Nakkasin kaikki mahdolliset rohdot naamaan ennen sänkyyn kömpimistä, että olo helpottaisi. Puoli neljä yöllä sitten heräsin pirteänä (joo, en käy toiste yhtä aikaisin nukkumaan näillä unenlahjoilla...) ja olokin ihan ok. Parin tunnin hereilläolon jälkeen lihassärky alkoi uudestaan, joten nappia naamaan ja uudelleen pehkuihin. Nyt jännitetään pystynkö huomenna osallistumaan kauan odotettuun työporukan tyhy/pikkujoulu-päivään. Itse olen ollut suunnittelutiimissä, joten ketuttaa kyllä ihan kympillä jos en pääse osallistumaan! :( No, päivä aikaa toipua...

Eilen oli siis miestenpäivä. Hyvää miestenpäivää arvon miehet näin jälkikäteen! Itse halusin ilostuttaa "sankaria" hyvällä aamiaisella. Toiveena voileivät. No voi pee, ei niistä saa loihdittua mitään hienoa aamiaista. Väkersin siis rakkaudentunnustukseni voikkareiden päälle, joten mitään julkaisukelpoista ei tiedossa...

Olin myös pyytänyt eilen hyvän ystäväni istumaan iltaa ja noh, näin naisten kesken: juoruamaan ;) Juomapuolen olin jo keksinyt ennen kutsua, joten piti sitten pohtia mitä kivaa ja jouluista pikkusuolaista keksisin palanpainikkeeksi. Ilokseni työkaverini vielä vinkkasi, että Radio Novalla kuuluu jo Jouluradio! Mikäs sen mukavampaa hyöriä kyökin puolella jouluisia väkerryksiä tehden joulumusiikin tahdissa. Vielä en kuitenkaan teille paljasta mitä kaikkea testailin. Joudutte ohjeita tovin odottamaan. Loppuun kuitenkin pikku vinkki juomapuolesta mistä siis koko idea illanviettoon alkoi ;)

Joten kaikki muutkin Jouluhöperöt: virittäkääs Jouluradio ja suunnatkaa kyökin puolelle suunnittelemaan joulutarjoiluja :)

Omenasosetta

Syksyllä mökkipihan näkymä on  notkuvia omenapuunoksia sekä maahan pudonneita omenoita kosteassa nurmikossa. Osa jo pehmenneitä ja kaivautunut nurmikkoon. Puissa on vielä myös runsaasti poimittavaa. Oksat ovat taipuneet niin alas, että omenat on helppo kerätä kiipeämättä puuhun, jonka muistan olleen lapsena se paras asia omenan pominnassa.

Viikonloppuna oli Halloween, jota ei meidän perheessä vielä vietetty, tytön ollessa vasta niin nuori, mutta ensi vuotta varten alan jo tutkailemaan sopivaa kostyymia ja "kammottavan" näköisiä herkkuja!

Leipomisen sijaan keitin soseeksi viimeiset syksyn omenat ja laitoin myös kuivumaan viipaleita jouluksi sekametelikeittoon.

Omenasose

3l lohkottuja omenia

2dl vettä

1dl hillosokeria.

Lohko omenat sopivan kokoisiksi kuutioiksi. ( Ei tarvitse kuoria, mutta poista siemenkodat.)

Keitä matalassa vedessä n.10 min kunnes lohkot ovat pehmeitä. Lisää sokeri (maun mukaan) ja anna kuplia hetki.

Ota sivuun jäähtymaan ja soseuta lopuksi sauvasekoittimella. Säilö lasipurkkeihin tai pakasterasioihin.

Kävinpäs sitten tässä taannoin kaupassa. Jotenkin kummassa yllätin itseni ostamassa reilulla kahdeksallakympillä värkkejä leipomiseen (okei, oli siellä nyt jotain muutakin joukossa). Ja mikä oli tähän syynä? No uusin Maku-lehti tietenkin. 

Maku on niitä harvoja lehtiä, joita rakastan tilata ja joita ei hetkeäkään harmita tilata. Syy on yksinkertaisesti se, että reseptit eivät vanhene. Maku on myös niitä harvoja lehtiä, joita säästän hartaudella ja joita käytän toistuvasti. Tykkään tvistata reseptejä itse, ottaa yhden osuuden tuolta ja toisen toisesta reseptistä. American cookies-reseptini olen luonut kokonaan itse, toki kaikki mahdolliset cookies reseptit koluttuani ensin läpi (joista ei siis mikään ollut ihan juuri sellainen kuin halusin). Ehkäpä tästä hehkutuksesta voi päätellä, että rakastan leipomista.

Ja kuinkas ollakaan, tälle viikolle tuli sopivasti useammat kinkerit, joista sain loistavan syyn tarttua vatkaimeen.

Ensin kokeilin presiis reseptin mukaan Snickers Whoopieita. Ne tulivat syödyiksi keskiviikkona ja maistuivat taivaallisilta. Ja se on paljon minulta sanottu se, sillä en juuri tykkää suklaasta, saati suklaaleivonnaisista. Leivon niitä mielelläni, mutta omaan suuhuni suklaa ei ole koskaan ollut herkku ylitse muiden.

Ja keskiviikon jälkeen seuraavat herkkukekkerit ovat huomenna, perjantaina. Niihin taioin helppouden vuoksi Rocky roadeja eri makuyhdistelmin - mukana oli ainakin vaahtokarkkeja (yllätys yllätys), cashewpähkinöitä, suolapähkinöitä, mansikkaa, karpaloita, fudgea, ranskanpastilleja ja hmm..mitäs vielä..? Mies jo ilmoitti, että jonkin verran Rocky roadeja on suotavaa jäädä myös kotiin maisteltavaksi. 

Ja koska yksi on aivan liian vähän, niin toista kehiin:

Lisäksi aion pyöräyttää vielä sitruunakakun ja jonkin sorttisen suklaakakun. Eiköhän sitten ole hetkeksi taas jauhosormi tyytyväinen. Paitsi sittenhän se alkaakin jo olemaan joululeipomusten vuoro!