Huom! Kyseessä on synnytystarina, eli sisältää ihmisen eritteitä ja jos ei kestä ajatusta niistä, ei kannata välttämättä lukeakkaan.
Oli synkkä ja myrskyinen yö... Tai ei oikeastaan ollut, ihan tavallinen syyskuinen yö. Heräsin ihan normaalisti tapani mukaan pissalle ennen kello neljää ja kävinkin siellä pissalla. Palattuani sänkyyn tapahtui "jotain" ja sitten lorahti. Käänsin kylkeäni ja lorahti uudestaan. Tökin Mikon hereille ja kun hän puhelimen valolla yritti tiirata, että mitä vettä missä, kehotin häntä ihan vain laittamaan ne valot päälle huoneeseen. Mikko meni tupakalle unenpöpperössä ja minä soitin sairaalaan, saa tulla ja ei tarvi soittaa ambulanssia. Nappasin housuihini Papun vaipan, etten valuisi vettä joka paikkaan. Aloin siinä sitten pakkailemaan hammasharjoja ja sensellaista vielä ja käskin Mikkoa soittamaan minulle taksin, minusta tuntui nimittäin että itku tulee kun joudun lähtemään yöllä enkä saa sanoa Papulle heippoja. Kävin juomassa vähän kokista taksia odottaessa ja auton tullessa pihaan nappasin laukut ja lähdin matkaan. Mikko jäi kotiin nukkumaan, tuntui kuulemma aika karulta mutta väsytti.
Säännölliset supistukset on merkitty alkaneeksi 4:30, matkalla ne alkoivatkin mutteivät ollet niin kipeitä, että olisin niiden takia mihinkään lähtenyt. Olin hyvilläni siitä, että vettä oli lorahtanut ja minulla oli jokin selkeä syy lähteä sairaalaan. Taksimatka sujui ihan mukavasti mukavan kuskin kanssa jutellessa, mutta perille päästyä minun täytyi heti auton pysähdyttyä syöksyä ulos oksentamaan. Taksikuski saattoi minut sisälle asti ja oikeinpa kantoi laukkunikin, toivotti hyvää jatkoa ja 5:30 makasin käyrillä päivystävän kätilön huoneessa.
5:50 Lopetettiin käyrääminen ja tehtiin sisätutkimus. 3cm auki ja reunaa jäljellä 1,5cm. Pääsinkin synnytyssaliin numero 3, eli samaan saliin jossa aikanaan Papu syntyi ammeeseen. Olen kirjoittanut jonkin verran merkintöjä synnytyksestä vihkoon ja tässä kohdin lukee, että supistukset alkavat tuntua siltä että saattaisin tajuta lähteä sairaalaan. Väsytti ihan kamalasti ja olisin halunnut nukkua vähän, mutta en kyennyt enää edes makoilemaan levähtääkseni joten kävelin salin aukeimmalla kohdalla ympyrää.
6:13 En todellakaan ole voinut olla enää paikoillani ja minulle on iskenyt nälkäkin.
6:27 Olin jo kyllästynyt kävelemiseen ja helpotin kipujani hytkymällä jumppapallon päällä.
6:53 Kyllästyin jo jumppapalloonkin ja keinuin kiikkutuolilla. Jonkun aikaa kiikuttuani on vuorossa työvuoron vaihto ja seurakseni saliin tulee kätilöopiskelija. Hän ja kätilö vähän naureskelevat, että näkee supistusten tulon siitä kuinka kovaa tuoli keikkuu.
7:39 Olen ollut 6cm auki. Tilanteeni alkoi näyttää ilmeisesti kivuliaalta, koska ammetta aletaan täyttää. Käyrääkin otettiin ja se näytti hyvältä.
8.00 Söin aamupalan ennen ammeeseen menoa. Supistukset olivat jo kohtuu kamalia, mutta sain pidettyä ne siedettävinä ajatuksen voimalla: "ei nyt mulla on ruokatauko!". Syötyäni tosiaan menen ammeeseen ja kipujani helpotti parhaiten se, että olin kontallani siellä ja keinutin takapuolta.
8:45 Tehdyn sisätutkimuksen mukaan olin 9cm auki. Valittelin jo, että tekisi oikeastaan mieli ponnistaa. Supistukset tuntuivat vihdoin ihan tosissaan kipeiltä ja alkoi tuntua siltä, etten jaksa enää. Olisin halunnut nukkua.
9:22 Kohdunsuu on täysin auki ja saan alkaa ponnistamaan. Ensin tulee kakka, josta osasinkin varoittaa henkilökuntaa ensin. He eivät kuulu uskovan sitä, että meinaan oikeasti ulostaa ensin, vaan kannustavat että vauvan pää siellä vain painaa peräsuolta ponnista ponnista. Tuntuu aika epätoivoiselta, kun yritän puskea vauvaa ulos mutta tulee pelkkää kakkaa. Kätilöopiskelijan ohjaajakätilö tekee sisätutkimusta yhden ponnistuksen aikana ja työntää tielle jääneen reunan pois, se käy ihan kamalan kipeää. Lapsivesikalvoista oli ilmeisemmin puhjennut aikaisemmin vain toinen, sillä nyt puhkeaa ja loput vedet tulevat veteen. Sen jälkeen alkaa kuitenkin ponnistuksien aikana oikeasti tapahtumaan. En tiedä enää ollenkaan että koska supistaa ja koska ei, kunhan ponnistelen aina kun siltä tuntuu. Oksettaa ja oksennankin, meinaan oksentaa toisenkin kerran mutta totean sitten, että nyt ei kerkeä, enkä sitten vain oksennakkaan. Välillä toivon että saisin levätä. Huudan jo, että "ottakaa se nyt vaan pois mää en jaksa enkä osaa", mutta ei kuulemma ole kahvaa josta ottaa. Minua alkaa jossain vaiheessa ihan tosissaan suoraansanottuna vituttaa koko touhu, joten pusken kamalalla raivolla. Yhtäkkiä onkin pää ulkona. Vielä yksi ponnistus ja koko vauva on ulkona.
9:32 Allu on syntynyt.
Hetken aikaa saan pitää vauvaa sylissäni ammeessa, kätilö leikkaa napanuoran poikki ja ottaa vauvan tarkastettavaksi. Kätilöopiskelija joka oli "pääkätilönä" synnytyksessä ja toimi Allun maailmaanauttajana ohjeiden mukaan, senverran mitä nyt vähän hidastetaan ulostuloa ja otetaan kiinni kun lapsi on ulkona, sekä tietenkin nostetaan lapsi vedestä niin että hän tulee pääedellä eikä haukkaa vettä henkeensä, auttoi minut ylös ammeesta ja otti "häntäni" mukaan kun menin sairaalasängylle vielä synnyttämään jälkeiset.
Synnytyksessä oli mukana kätilöopiskelija, kätilö joka vähän ohjasi häntä, toinen kätilö joka piti minua kainaloiden alta kun istuin ammeen nurkassa puristaen jalkoja itseäni vasten ja ponnistaen, sekä kaksi lääkäriopiskelijaa. Minulta kysyttiin lupa harjoittelijan harjoitteluun, sekä opiskelijoiden läsnäoloon. Synnytys eteni aika vauhdikkaasti, avautusmisvaihe 04:52, ponnistusvaihe 00:10 ja jälkeisvaihe 00:07 paperien mukaan. Synnytystarinaa kirjoittaessa minulla on ollut apunani synnytyksen paperit, itse kirjoitettuja muistiinpanoja ja vielä vahva muisto parin päivän takaisesta synnytyksestä, sairaalassa kun olen tekstin suurimmaksi osaksi kirjoittanut Allun tisseillessä.
Loppuun vielä kiitos Oulaskankaan kätilöille, jotka hoitavat näitä synnytyksiä. Joka paikassa tämä ei ole edes mahdollista ja minulla oli jo ensimmäisestä kerrasta niin hyvät kokemukset, että jos joskus vielä kolmas lapsi meille tulee niin tiedän senkin syntyvän samalla tyylillä.