Olen tässä viime aikoina pohtinut taas joulukortteja. Hakenut inspiraatiota - tai lähinnä odotellut jotain maailmanluokan ideaa iskuna taivaalta. Mun kortti-ideat usein kypsyy vähän vaiheittain. Ensin keksin jonkin pienen kivan jutun (vaikkapa sopivan ja kivan korttipohjan) ja jossain kohtaa kuin itsestään hoksaan seuraavan hommaan sopivan jutun jne. Lopulta kasassa on sopiva pino ideoita ja ei kun materiaalit hankkimaan ja tekemään.
Viime vuonna pikkujouluista jäi niin paljon liimattavia, karvaisia viiksiä, että hyödynsin ne joulukortteihin - ne näyttivät tältä:
Hieman viiksiä ennen olin jo ostanut nuo hopeiset kartongit heräteostoksena ja valkoista paperia nyt löytyy kotoa aina ja tuo ruskea, mikä näyttää ruskealta lahjapaperilta on ruskeaa lahjapaperia - vai onko pakettipaperi oikeampi termi..? Liimailin ne eräänä puhteena lapsen kanssa korttipohjiksi. Lopuksi vielä keksin Granitista liitutaulutarra-arkit, näin:
Liitutusseja kotoa löytyikin ihan muista syistä. Siinä siis viime vuosi. Kortit olivat kuulemma todellinen suksee sukulaisten postilaatikoissa ja myöhemmin joulupöydissä - äiti kertoi, että mummot olivat kilpaa kiikuttaneet näytille millaisen kortin meidän perhe oli tänä vuonna lähettänyt. Hassua. Samanlaiset kortit annoin myös päiväkodintädeille.
Nyt mun pienessä mielessä raksuttaa tämän vuoden inspiraatio- ja ideariihi. Sunnuntaina jo yritin saada tekemisen kautta visiota tulevasta. Se meni pääasiassa näin:
Veikkaan, että jokin ilta käyn hieman pyörimässä tuolla Helsingin ytimessä - keräämässä ideoita ja mahdollisesti jo vähän värkkejäkin. Ainakin Granitista ja Tigerista voisin kuvitella ammentavani sopivassa määrin hölmöyttä ja huumoria sekä tietenkin ripauksen tyylikkyyttä. Ja tärkein kriteeri on tietenkin se, että lapsi voi osallistua tekemiseen.